Haloo Helsinki. Täällä puhuu uusi maakuntakirjeenvaihtajanne Vorssasta. Kaikkihan tuntevat Vorssan. Selvennyksen vuoksi sanottakoon, että ainoa sana jossa vorssalaiset käyttävät F-kirjainta on pesufati. Nyt kun tuo surullisen kuuluisa kakkostiekin on lähes uudistettu niin olen ajatellut, että voitaisiinko kyseiselle tielle tehdä ryömitäntäkaista. Ihan vaan sen takia, että kaikki lapset pääsisivät ryömimään Vorssaan. Onhan Vorssan päättäjät päättäneet, että Vorssa on Suomen lapsiystävällisin kaupunki vuonna 2017.
Tässä onkin tullut pidettyä luovaa ajatustaukoa. Etupäässä luotu lantaa yläpään ajatuskeskuksesta. Aika paljon on tapahtunut itse kullekin ja ainakin itselle jos kenelle.
Mutta täältä tullaan taas lailla Pavlovin koiran pöllyttämään pöhelömöykkyjä. Kiitos myötätunnosta ja solidaarisuudesta. Niitä myötätunnon ilmisuja tulikin oikein kaksin kappalein. Mutta egon itkuvirret ovat myöhäisherännäisyyttä sanoi Ruotsalaisen Paavokin.
Pian alkaa taas olla hetki, jolloin taloyhtiöiden hallitukset pähkäilevät julkisivusaneerauksen teettämistä. Ennenkuin työn alkuun päästään on luonnollisesti tehtävä kuntotutkimus. Kun suunnitelmat, työselitys, työn valvoja ja urakoitsija on valittu alkaa arkkitehdin värisuunnittelu. Vähitellen Suomessakin ollaan pääsemässä pois hölmönharmaista sävyistä. Miten olisi jos edes jotkut julkisivuista maalattaisiin kirkkaan sateenkaaren värisiksi. Vaihtoehoja löytyy monesta värikartasta. Puuttuu vain uskallusta. Mikä estää tekemästä julkisivuista ” värien mellakkaa”. Se rikastuttaisi koko kaupunkikuvaa. Nythän esimerkiksi kerrostalojen parvekkeista tulee väistämättä mieleen Venäjä. Puuttuu vaan ne suuret kasvitarhat, joita venäläisilä parvekkeilla kasvatetaan. Maailman muissa kaupungeissa esim. Berliinissä on julkisivuja maalattu värikkääksi jo vuosikaudet.
Mutta asiasta toiseen. Vuodenkierto on kääntynyt siihen kohtaan kierrosta, että julkisivumaalarit pakkailevat laukkujaan Kanarialta tai peräti joko-Thai-maasta hyvin ansaitun viiden kuukauden levon jälkeen. Tästäkin talvesta lienee heille jäänyt selkärepullinen kokemuksia ja klamydia tai peräti Adidas. Näinä aikoina on myös uusia muka-muka maalareita pyrkimässä jaolle. Eräskin viimeisen päälle krouvin oloinen kaveri kävi kyselemässä maalaustyötä. Kun kysyttiin, että mitäs sitä on tullut tehtyä, niin vastaus oli: No rottia olen ampuillut. Ei niitäkään kaikki saa.
Kysynkin, että minne ovat kunnon ammattimaalarit kadonneet? Nythän on niin, että kuninkaaksi synnytään, maanviljelijäksi kasvetaan, lääkäriksi ja tuomariksi luetaan ja upseeriksi huudetaan. Maalariksi tulemiseen riittää vieläkin halu ja ylpeys ammatista. Sellainen ylpeys ei käy lankeemuksen edellä. Se kadotettu ylpeys on kaivettava esiin vaikka maalarimestari Westerlundin haudasta. Ei siinä raha auta. Mitä enemmän sitä on jaossa, sitä enemmän sitä halutaan. Siinäkö on alan tulevaisuus kun kuusikymppisenä heiluu telineillä. Viereisessä puistossa makaa poppelin vieressä mies vieressään puoliksi juotu Vinetto-pullo. Perstaskuskun lompsata pilkottaa ajokortti. Siinä lukee Eetu Virtanen, syntynyt 1990 ammatti maalari. Kesä on kaunis ja Virtanen kesälomalla jo kolmatta kuukautta. Sammunut toisen kerran tänään.
Keijo Wääri