Lähes 30 vuotta on ihmetelty ns. siirtotyövoiman voimakasta liikkumista pienen Suomen suuntaan. Ihmettelen vain, että mitä ihmettelemistä siinä on? Miksi on niin hirvittävä paha, jos joku puhuu eri kieltä tai on elänyt erilaisessa kulttuurissa. Toverit ovat yhtä kaikki jopa kätevimpiä käsistään, ahkeria ja ennen kaikkea säntillisiä työajoissaan.
Työ on kansainvälisesti samaa rakennusalalla. Meikäläiset rakentajat tuppaavat olemaan niin pirullisen kateellisia , jos joku muukin osaa hommansa, vieläpä rutisematta koko ajan palkastaan tai työajasta.
Nyt kun siirtotyöläisten maihinnousu on kestänyt tuon 30 vuotta, eikä Suomen laki näiden työstä tykkäävien ammattilaisten palkkaamista kiellä, niin mikä ettei – otetaan vastaan vaan. Jos työluvat ja muut kommervenkit ovat kunnossa, niin teretulemast vaan gogo köör.
Emme usko, että se kenenkään kotimaisen kakun syrjää kaventaa. Työtä riittää jokaiselle tekevälle liikaakin.
On se merkillistä tuo rakennusliiton ajatusoppi. Siinä aika kului miettiessä, että kuinkahan tuo ja tuo urakoitsija yrittää taas tässä ja tuossa hommassa jäseniään pettää? Ammattiyhdistysherännäisen hyvänkin työmiehen aika kuluu samoja syntejä pohdiskellessa eli kirja toisessa ja rappauskauha toisessa kädessä.
Itsekin kuuluin maalarimestariliittoon. Maalaispojan vähäisellä ajatusmaailmalla varustettuna Tampereella takavuosina ihmettelin, kun porukka eräskin kevät lähes joka iltapäivä pani pillit pussiin ja lähti keskustorille heiluttamaan lippuja. Ajattelin, että tämäkö on nyt sitä joukkovoimaa.
Taisi siitä silloin olla jotain hyötyä. Ainakin 30 vuotta samassa firmassa ollut sanoi pilke silmäkulmassa, että pannaas poika mennen taas toteuttamaan sitä roletariaatin diktaturiaa. Ne olivat niitä vanhoja hyviä aikoja. Silloin elettiin vielä kirjan opeilla, eikä liukumista ollut tietoakaan. Ainoa luikuma taisi olla työaika, joka päivittäin luiskahti yli neljän.
Jos silloin maalausliike Veljekset Kosonen Oy olisi palkannut parikin ulkomaaneläjää, niin johan olisi ukot pikaisesti istuttu pois. Silloin vielä oli rakentajan ammatti arvossaan ja kaikilla oli halu ja taito tehdä työtä käsillään. Harmi vaan, että työtä silloinkaan ei riittänyt koko vuodeksi, vaikka kuinka keskustorilla hyppäsi.
Euroopasta ja varsinkin Itä-Euroopasta näitä ammattilaisia kuitenkin löytyi miltei vaivaksi. Kokemuksia oli ja on. Bulgaarirapparit tekivät friisin siinä kun kotimaiset vielä suunnittelivat sabluunaa. Näillä herroilla aika kului muutenkin kuin kännykkää räplätessä ja kelloa tuijotellessa.
Virolaiset ovat oppineet lusmuilemaan suomalaisten tavoille työtä vieroksuen. Venäläiset tekevät ahkerasti annetut työt, mutta tarvitsevat ohjeita jatkuvasti seuraavaan tehtävään.
Ihan häpeäksi ottaa, mihin elintasomme on meidät ajanut. Meitä finnjäveleitä pidettiin ahkeran maineessa, kun sankoin joukoin ryntäsimme tekemään Ruotsiin raskaat ja likaiset työt. Siellä itsekin vuoden päivät puuhastelleena pystyin kyllä vaistoamaan alkuasukkaiden ylenkatsannon, mutta kruunut ratkaisivat.
Miksi meille ei voisi toivottaa tervetulleeksi väkeä, joita vielä kiinnostaa omasta selkänahasta revitty palkkapolitiikka, kun kerran tulijoita on, ja työtä. Vielä pitäisi nostaa kunniaan vanha kulunut ajatelma: Työtä mitä vaan, palkka ei pääasia.