Ikkuna, jota akkunaksi muinoin nimitettiin, on siis jonkinmoinen aukko seinässä, jossa on klasi. Joku takametsien Galilei kehitteli siihen karmin ja jopa pokan. Että hokasikin. Hupsista hei ja tilulilulii-sit sen sai auki ja kii.
Tuo intro vain sen takia, että loputkin sadasta tuhannesta lukijasta ymmärtäisivät, mistä on kyse ? Ja myös sen takia, että ellei seinässä ole aukkoa, niin ei voi rakentaa ikkunaa.
Akkunan alkuhistoriahan juontuu hölmöläisten tarinoista. Hehän kantoivat säkillä valoa läpeämättömään majaansa. Se siitä tuotantoteknisestä historiasta.
Räkänokkagossina ikkunoita oli kiva kivittää. Lasitusliikkeet antoivat tippiä sen aikaisesta lastenkasvatuksesta. Katulamput olivat toinen mielenkiinnon kohde kivitykselle. Ja olihan se paljon tarkempaa puuhaa ikkunoihin nähden. Olisikohan siinä syy, että KinnusNevalaRätyjä syntyi kuin luonnostaan. Luonaisi tuo vieläkin, mutta kivet ovat vähissä. Sitä paitsi enää ei olisi osumatarkkuudessakaan mielenkiintoa, koska kokonaiset julkisivut alkavat olla lasia.
Ammoin ikkunastandardi oli kuusiruutuinen. Välipienat ja pokat kitattiin öljykitillä, joka maistui myös talitinteille. Oli kunnon tappisaranat. Sitä aina hukassa olevaa ikkunakoukkua ei tarvinnut pää punaisena piirongin laatikosta myllätä, koska lukitsin oli hienostuneen taiteellinen ympyrävänkyrä, joka roikkui ja kilkutti kiinni pokassa. Tiivisteenä oli ikkunaliimapaperia ja Sampo-tulitikkuaski lasien välissä.
Taide-elämyksiäkin sai talvella ikkunasta ulos katsoen ja ihaillen luonnon muodostamia jääkukkia lasin pinnalla. Tuuletuskin pelasi välillä niin, että ikkunaverhot heiluivat.Puhumattakaan musiikkielämyksistä, mitkä syntyivät, kun tuuli vingutti ikkunanvälihuiluaan. Ihan aisteja hyväileviä olivat nuo.
Ja vieläkin kauemmaksi muumioaikaan mennäkseni sitä kuuluisaa Aaltoa nähtiin jo klaseissa. Käsityönä tehdyt ruudut, kun aaltoilivat iloksemme. Sen monenkirjavia prismoja äiti aurinko silmiin hyppyytti.
Nykyisin jos ja kun vanhoja puuikkunoita vielä joku onneton saneeraa, käytetään jotakin alumiiniturboa tai akryylikittiä. Ja vesi suorastaan lorisee kitin alle tuhoten turbokasvatettua mäntybroileripokaa ja karmia. Ja maaliksi Pika-Tuhoa. Ei ihme, että ovat läpimätiä jo ennen uutta kuuta.
Tai sitten teräsikkunatehtaan auton pyyhältäessä pihaan tilataan järjettömällä tuhansien latien hinnalla uudet alumiinihohtavat lasin ympärykset. On se niin komeeta, kun ne rintamamiestalon ikkunoissa kiiltävät kuin Holapan heppi. Silmille hyppäävät nuo teräskehikot kauniisti harmaantuneen vanhan pintalaudoituksen vieressä. Betonikolosseihin ne vielä jotenkin mallaavat virstan päästä toljotettuna.
Nyt löytyy lasia ja karmia joka lähtöön. Toimitusaikakin vain noin 8 – 10 viikkoa. On savu-, puhallettua, ovaali-, uv-lasia ym sataa muuta sorttia. Puhumattakaan karmi- ja pokavaihtoehdoista.
Meikäläinen, joka on maalta kotoisin ja ikkunat metsään päin, suuresti ihmettelee myös parveke-etulasituksia. Siinä sitä asukas kaljaasit paljaana pullistelee kuin näyttämöllä Norttia kiskoen. Ja lähes jokaisella parvekkeella on rottinkikalusteita, ettei sekaan mahdu. Näkyy myös suksia, polkupyöriä, pulkkia sekä kaiken maailman pussukkaa roskapusseista alkaen. Tulee ohi ajaessa Moskovan kerrostalot mieleen. Niissä kun kasvatetaan perunaakin. Ja vaaleanpunaisia pikkukirjavia kuivuu narulla sen siunaaman sekamelskan keskellä.
Kohdakkoin ikkunoitakaan ei enää tarvita, kun seinät tehdään lasista. Ei tarvitse katsella tosi-teeveetä, kun kaikkien ihmiseläjien elämä on siinä pramilla.
Ikkuna selälleen, jos se koukku löytyy ja kuuntelemaan paloaseman tornin päällä vaakkuvia naakkoja.
