Tämä juttu tai osia tästä on ilmestynyt jo aikaisemmin Kiinteistöpostissa lehden 15-vuotisjuhlien alla. Maakuntakirjeenvaihtaja antoi kuitenkin nyt itselleen luvan huomata, että Kiinteistöposti täyttää tänä vuonna peräti 20 vuotta. Ihan kutsunkin sain ja ihan Finlandia-taloon juhlaseminaariin 10.4.2013. Kuinkahan sinne meikäläinen maalaispoika tiensä löytää? Eli parikymmentä vuodenkiertoa on kasassa, onnea vaan. Lehdessä oikeita juttuja, eikä mitään wäärinkäsityksiä.
Tässä röyhyttelen rintaani, että saan taas olla mukana – nyt näin kolumnistina kotisivulla. Kiinteistöposti on monipuolisuudellaan sormeillut kiinteistöjen tykötarpeita puolin jos toisinkin. Mutta eipä kehuta liikaa. Karppa ei kehuista tykkää ja saattaa läjäyttää oven säppeen.
Selailin tuossa iltapuhteina vanhaa Väri ja Pinta-lehteäkin. Siihenkin aviisiin olen muinoin kirjoitellut satakunta juttua. Enää eivät nuukuudessaan minulle lehteä lähetä, vaikka liiton kunniajäsenen arvon Rovaniemen kokouksessa läjäyttivät. Viisi vuotta sitten käsiteltiin pääkirjoituksessamaalareiden hukka-ajan käyttöä. Siitä muutama vuosi vielä taaksepäin, kun äkkiwäärä siitä asiasta ensimmäisen kerran kirjoitti ja sen jälkeenkin muutaman kerran. Taisinpa silloin viisi vuotta sitten tullut maininneeksi kellokortitkin. Mutta niin suuri oli tällä alalla kunnioitus RL:ää kohtaan, että ei voi kuin hämmästellen itseään lautasella lyödä.
Luppoaikahan on ollut rakentajien keskuudessa sallittua jo iät ajat. Jos pojat vetävät norttia otsa noessa kaiteeseen nojaten ja mesu kulkee ohi, niin ei siinä juurikaan viisari värähdä. Hitaasti ohi kulkee mesu ja ajattelee, että siinä gubet miettivivät kokouksessaan, miten päin tuo seuraava naula lyötäisiin vai annetaanko olla tältä päivältä ja väyrystellään.
Sitäkin olin ihmetellyt julkisivutyössä, miten ihmeen huonoja ovat pensselit. Jos vaikka parikin tuntia purkin kylkeen nojaavat, sillä aikaa kun maalarilla sattuu olemaan elämää tärkeämpi puhelu kotijoukoille, niin jo ovat kovia. Ja ei kun soitto mestarille, että pensseleitä pyydettiin, eikä teräsharjoja. Eikä ole hengen hätä tuoda. Menemme soropille siksi aikaa.
Ja jos tiimoja on vähennetty tilistä, niin liiton kommando-osasto tulee paikalle panssariladoilla, kypärät kenossa. Ei muuta kuin boikottiin tämä firma ja saattaa Kakolan ovi narahtaa joksikin vuosiksi, elleivät asiat lutviinnu. Se on nimittäin niin, että nyt on maalarin markkinat ja kultakäätyurakoitsijat, vaikka polvet ruvella ja parinkympin sosiaaliavustuksella itkevät isoja kyyneleitä. Yrittäisitte nyt edes toverit…
Onneksi palkkaneuvottelijat löysäsivät köyttä ja perin juurin antoivat periksi. Nyt on taas lännen tuohta soittaa kapulalla ja naputella tekstiviestejä vara-armastukselle.
Mutta nykyhetkeen: Maalareista on taas huutava pula, vaikka alalla on enemmän töitä, mitä itäblokin pojat ehtivät tehdä. Osaavia ja luotettavia maalareita ei löydy ei sitten millään.
Urakoista kilpaillaan verissä päin ja hinnat on pohjilla. Lisäksi varsinkin isoimmilla työmailla työ on erinomaisen huonosti organisoitua. Maalarin ammatti onkin muuttunut naisvaltaiseksi. Naiset kun tyytyvät kirjapalkkoihin, kun taas miehet eivät noilla palkoilla korviaan lotkauta. Takuupalkka pitää olla ainakin 20 euroa, muuten ei tossu työmaan suuntaan vipaja.
Lopuksi arvoisat lukijat. Tutkimus on osoittanut, että kansasta 53 % lukee vielä viiden vuoden päästä sanomalehtiä. Aikakauslehtiä lukee 55 %. Digisanomia lukee 10 % ja digiakakauslehtiä 9 %. Että repikää siitä.
Mää en ainakaan tahro lukkee mittään rikiaikakauslehtiä. Lehren täytyy olla tosa eresä hiplattavana. Mää en tahro mistään ruurusta lukkee kärpäsenpaskatekstiä. Kylä jämpti on niin.
Keijo Wääri