Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat KOVA ry:n jäsenyhteisöjen asuntokannan painotettu keski-ikä vuonna 2021 oli 30,8 vuotta ja 70 % asunnoista on 1970–1990 -luvuilta. KOVA toivoo valtiolta pysyviä avustusmekanismeja asuntojen korjausrakentamiseen.

KOVAn mukaan sen jäsenistön kiinteistökantaa on hoidettu vuosien varrella tunnollisesti. Koska jäsenyhteisöjen asuntokanta on kuitenkin suhteellisen vanhaa, on useille kiinteistölle luvassa korjausrakentamista.
Myös EU:n asettamat tavoitteet muun muassa energiatehokkuuden ja vähähiilisyyden edistämiseksi aiheuttavat asuntoihin lisäkorjaustarpeita.
KOVAn jäsenyhteisöissä huonokuntoisia kiinteistöjä on paitsi korjattu myös jouduttu purkamaan. Purettujen kiinteistöjen tilalle tarvitaan KOVAn mukaan uusia asuntoja asuntokannan ylläpitämiseksi, tasapainottamiseksi ja tervehdyttämiseksi.
Korjausrakentamiseen vaikuttavat muun muassa valtion myöntämät tuet. KOVAn mukaan korjausrakentamisen volyymin kasvaessa pitää riittäviin resursseihin ja rahoitukseen kiinnittää entistä enemmän huomiota.
– Yleishyödyllisten vuokra- ja asumisoikeusyhtiöiden kannalta on erittäin tärkeää, että korkotukilainavaltuuksia voitaisiin korottaa tulevaisuudessa. Korjaustarpeet ovat kasvussa ja etenkin asumisoikeusasuntojen korjaamisen osalta korkotukilainoitus on ainoa mahdollinen rahoitusmuoto näiden asuntojen korjaamiseen. Kasvavat korjaustarpeet uhkaavat myös asumisen kohtuuhintaisuutta. Tämän vuoksi valtion tulisikin luoda pysyviä avustusmekanismeja yleishyödyllisten asuntotoimijoiden asuntokannan korjaamisen edistämiseksi ja asumisen kohtuuhintaisuuden varmistamiseksi pysyväisluonteisesti, KOVAn toimitusjohtaja Jouni Parkkonen sanoo.
KOVAlla on 115 jäsenyhteisöä, joilla on yhteensä 310 000 vuokra- ja asumisoikeusasuntoa.