Verkkokeskustelussa vilkasta kannanottoa yhtiökokouksista

Keskustelu yhtiökokouksista käy vilkkaana vaikuta-lakiin.fi –verkkokeskustelussa. Tässä muutamia esimerkkejä:
”Sillehän ei sitten voi mitään, jos yhtiökokouksessa olevat osakkaat ovat tahdottomia sätkynukkeja, joita voi vedellä naruista.”
”Kokousajankohdan on oltava sellainen, että mahdollisimman monella on mahdollisuus osallistua yhtiökokoukseen. Tämän vuoksi arkipäivänä pidettävää kokousta ei järjestetä ennen kello 17:ää. Vain pakottavasta syystä kokouksen voi järjestää pääsiäisen, juhannuksen, joulun tai uuden vuoden aikaan tai heinäkuussa ilman, että ajankohdasta on sovittu osakkaiden kanssa.”

Suositus taustalla
Keskustelulla haetaan uusia eväitä Taloyhtiöiden hyvä hallintotapa –suositukseen, joka on valmistella antaa kevään aikana. Suosituksella pyritään helpottamaan taloyhtiöiden toimintaa ja edistää taloyhtiön hoitoa ja kehitystä osakkaiden tarpeiden mukaan.
Keskustelun pohjana on kiinteistöalan järjestöjen ja oikeusministeriön asiantuntijoiden yhdessä laatima luonnos.
Eniten kantaa on otettu kantaa tähän: Yhtiökokous on järjestettävä siten, että osakkeenomistajat voivat osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää tehokkaasti ääni-, puhe- ja ehdotuksenteko-oikeuttaan.
Keskustelussa pohditaan mm. mikä on sopiva kellonaika pitää yhtiökokous, miten turvata se, että kaikilla osakkailla on mahdollisuus osallistua kokoukseen ja skypen tai webwxin käyttömahdollisuudet yhtiökokoukseen osallistumisessa.
Runsaasti kommentteja on annettu myös osakkaiden yleisestä oikeudesta tallentaa taloyhtiön yleinen kokous ja esteellisyydestä hallituksen päätöksenteossa sekä asioiden salassapidosta.

Käy kommentoimassa ja tee oma ehdotuksesi suositukseen. Verkkokeskustelu päättyy 17.3.
Lisätietoja: http://www.vaikuta-lakiin.fi/

1 Comment

  1. Monessa taloyhtiössä ei demokratia toimi, jollei säädetä, että yhtiökokous on pakko järjestää 2 kertaa vuodessa. Kerran vuodessa kokous voidaan järjestää
    siten, että päättäjät ovat lomalla tai matkoilla ja ajaa
    päätökset läpi hallituksen voimalla. Tärkeä asia!

Kommentointi on suljettu.