Mika Balk, 55, on koulutukseltaan biotekniikan insinööri, erikoistunut molekyylilääketieteeseen ja elintarviketekniikkaan. Balk on kouluttautunut myös isännöitsijäksi ja rakennuspiirtäjäksi. Hänellä on tutkinto kauppakorkeakoulusta, LKV-tutkinto ja johtamistaidon tutkintoja.

– Tätähän elämä on, kaikesta koulutuksesta on hyötyä, hän sanoo tyytyväisenä. Balk työskenteli nelisen vuotta kiinteistövälittäjänä, mikä auttoi ymmärtämään lainopillisesti asioiden vuorovaikutuksia kiinteistöalalla.
– Ajattelin 2007, että isännöitsijän työ vaikuttaa kiinnostavalta. Ja sitähän se on ollutkin.
Balk työskentelee Helsingissä Oiva Isännöinti Helsinki Oy:ssä, joka muodostui, kun Provia Oy yhdistyi Avara-isännöinnin kanssa. Bulevardin toimistolla on työntekijöitä noin 50.
– Tämä on paras isännöintialan työpaikka, missä olen ollut. Yhteishenki on erinomainen.
Työajasta valtaosan kuluttaa sähköpostirumba. Osa on kuittauksia, mutta postit pitää käydä läpi. Puhelin soi joinain päivinä jatkuvasti. Isännöitsijältä kysytään kaikenlaisia neuvoja.
– Tehtävämme ei ole opettaa ihmisiä, on pysyttävä asiassa ja käytettävä pelisilmää. Vilpittömien ihmisten kanssa jaksaa paremmin selvitellä asioita ja tehdä ylimääräistä työtä.
Korjausrakentamisen valmistelut ottavat myös oman aikansa, suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden valinta on iso ponnistus. Hyvät ja laadukkaat suunnitelmat on yksi onnistumisen avainkysymys.
Balkin mukaan työtahti ja vauhti on lisääntynyt digitalisaation myötä.
– Monilla on ajatus, että yhä nopeammin pitäisi saada asioita liikkeelle. Mappiaikana oli rauhallisempaa. Nyt tuntuu siltä, että mitkään asiat eivät saa kestää mitään.
Digitalisaatio on tullut hyvässä ja pahassa. Se on helpottanut esimerkiksi arkistointia. Kokousten läpivienti etänä on kätevää.
– Se helpottaa varmaan kaikkia, kun ei tarvitse lähteä liikenteeseen. Etänä tulee tehtyä työtä omassa rauhassa enemmän.
Parasta työssä Balkin mukaan on korjausrakentaminen. Varsinkin vanhat talot ovat sympaattisia, jokainen on oma yksilönsä.
– Arvostan keskustan arvoasuntoja jo siksi, että ne ovat vanhoja ja arkkitehtuurisesti upeita.
Kilpailutilanne alalla on kiristynyt, ja samaan aikaan halutaan hyvää isännöintiä. Helposti unohtuu se, että taloyhtiö maksaa isännöinnistä noin tuhat euroa kuukaudessa, alv nolla euroa.
– Sillä tonnilla maksetaan palkat, koneet ja laitteet sekä tilavuokrat. Ei isännöitsijälle jää kuin muutamia tunteja kuukaudessa rahan arvoista työtä per taloyhtiö. Olemme palvelun tuottajia ja toisaalta tarjoamme asiantuntijapalveluita, mutta välillä meiltä odotetaan kohtuuttomia suorituksia.
Jos rakennushankkeessa suunnittelija tai urakoitsija tekee virheen, joidenkin mielestä asenteellisesti kaikki on isännöitsijän syytä.
Balk toivoo hyvien tapojen noudattamista.
– Valtaosa taloyhtiöistä on ymmärtänyt, että tämä on yhteistyötä. Pitää luottaa toisiimme.
Teksti: Jyrki Liikka