Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen, eli ARA:n, mukaan valtio rahoitti vuonna 2014 yhteensä 7 380 asuntoa. Näistä 40 prosenttia olivat vuokra-asuntoja erityisryhmille, kuten esimerkiksi iäkkäille, nuorille, kehitysvammaisille, pitkäaikaisasunnottomille tai mielenterveyskuntoutujille. Normaaleja vuokra-asuntoja aloitettiin 1 771 asuntoa ja asumisoikeusasuntoja 1 932 asuntoa.
Korkotuetun ARA-tuotannon määrä kasvoi 300 asunnolla eli 4,9 prosentilla vuoteen 2013 verrattuna. Korkotuella rahoitettiin yhteensä 6 558 asuntoa. Takauslainojen määrä puolestaan viisinkertaistui vuodessa 822 asuntoon.
ARAn myöntämillä perusparannuslainoilla aloitettiin 13 685 asunnon peruskorjaaminen. Peruskorjatuista asunnoista 82 prosenttia oli asunto-osakeyhtiötaloissa, loput olivat ARA-asuntoja. Uusia hissejä rakennettiin 203, mikä on 24 prosenttia enemmän kuin edellisvuotena.
Tunnusomaista vuoden 2014 ARA-tuotannolle oli sen keskittyminen entistä selvemmin Helsingin seudulle. Rahoitetuista normaaleista vuokra- ja asumisoikeusasunnoista 74 prosenttia ja perusparannushankkeista 63 prosenttia sijaitsee Helsingin seudulla.
Vapaarahoitteisen asuntotuotannon hyytyminen nosti ARA-tuotannon osuuden vuoden 2014 alkavasta asuntotuotannosta jo 30 prosenttiin. Vuoden 2015 ARA-tuotantomääräksi arvioidaan noin 8 000 asuntoa, joista takauslainoitettujen osuus on 1 000 asuntoa.