Julkisivujen ja parvekkeiden kuntotutkimukset ovat juuri nyt ajankohtaisia monessa taloyhtiössä. Rakenteita rikkovia menetelmiä vältetään usein viimeiseen asti ja toivotaan, että aistinvarainen kartoitus riittää. Näkyvät vauriot betonirakenteissa ovat kuitenkin merkki jo pitkälle edenneestä vauriosta.

Taloyhtiön suunnitelmalliseen kiinteistönhoitoon kuuluu tarvittavien tutkimusten ja huoltotoimenpiteiden ennakoiva ajoittaminen. Asuinkerrostalojen betonirakenteet on suositeltavaa tutkia ensimmäistä kertaa, kun niillä on ikää noin 20–30 vuotta. Tutkimuksen tulosten mukaan jatkotutkimuksia suositellaan yleensä tehtäväksi 5-10 vuoden välein.
Jos taloyhtiön ensimmäistä kuntotutkimusta lykätään, on koko ajan todennäköisempää, etteivät kevyehköt korjaustoimenpiteet enää riitä rakennusosan elinkaaren jatkamiseksi. Kosteus on mukana lähes jokaisessa vauriomekanismissa, ja suuri osa ehdotetuista korjaustoimenpiteistä perustuu kosteusrasituksen vähentämiseen. Pitkälle edenneet pakkasrapautumat tai korroosiovauriot saattavat vaatia koko rakenteen uusimista, kun ajoissa korjattuna elinkaarta olisi saatu pidennettyä merkittävästi.
Hyvä kuntotutkimusraportti auttaa tutkittujen rakenteiden huolto- ja korjaustoimenpiteiden ajoittamisessa ja tarjoaa kattavan lähtötietopaketin hankesuunnitteluun, mikäli isommille korjaustoimenpiteille on tarvetta. Tilaajan tulisikin huomioida tarjouspyyntövaiheessa, että tarjouspyynnössä pyydetään tekemään kuntotutkimus betoniyhdistyksen julkaisujen suositusten mukaan. Tällöin näytemäärät lasketaan tilaajan ohjeen taulukon mukaan ja tarjoukset ovat keskenään vertailukelpoisempia.
Milloin on oikea aika betonirakenteiden kuntotutkimukselle?
- Kun rakennuksella on ikää 20–30 vuotta tai kun edellisestä kuntotutkimuksesta on kulunut 5–10 vuotta.
- Kun rakennukseen ollaan tekemässä muita toimenpiteitä, esimerkiksi ikkunoiden vaihtoa.
- Viimeistään silloin, kun rakenteissa näkyy ensimmäisiä vaurioitumisen merkkejä. Pinta esimerkiksi säröilee tai klinkkeri- tai tiililaatat tai muut pintatarvikkeet irtoavat.
Kuntotutkimuksen tilaajan tarkistuslista tarjouspyyntöä varten:
- Tarjouksen näytemäärät on laskettu betoniyhdistyksen julkaisun ”Tilaajan ohje: Betonijulkisivun ja parvekkeiden kuntotutkimus” mukaan.
- Raportti tehdään betoniyhdistyksen julkaisun ”by 42 Betonijulkisivun kuntotutkimus 2019” ohjeiden mukaan.
- Lähtötiedoiksi tarjouslaskentaa varten on annettu vähintään rakennuksen ikä, tyyppi, käyttötarkoitus, kerrosluku, sijainti ja rakennetyypit.
- Syy: Miksi rakennusta tai sen osaa tutkitaan? Rajaus: Ovatko kyseessä vain julkisivupinnat vai myös parvekkeet? Tehdäänkö kuntotutkimus vaurion syyn selvittämiseksi vai elinkaaren pidentämiseksi?
Kun otetaan huomioon edellä mainitut kohdat, kuntotutkimuksella saadaan parhaiten vastinetta tilaajan rahoille. Kun tarjousten sisältö on tarkemmin rajattu, ne ovat myös paremmin vertailukelpoisia keskenään.
Kirjoittaja: Tommi Karihtala,
tommi.karihtala@vahanen.com,
puh. 044 778 8610,
RTC Vahanen Turku Oy
