Työntekijäluetteloiden tehovalvonta käynnistyy

Tyosuojeluviranomaiset käynnistävät Etelä-Suomen rakennustyömailla työntekijäluetteloiden tehovalvonnan lokakuussa. Harmaan talouden torjuntaan liittyvät valvontaiskut tehdään yhteistyössä poliisin kanssa. Loppuvuoden aikana iskuja tehdään eri puolilla Etelä-Suomea.

Tehovalvonnan syynä on viime heinäkuussa työturvallisuuslakiin tullut lisäys, jonka mukaan päätoteuttajan on pidettävä ajantasaista luetteloa kaikista rakennustyömaalla työskentelevistä. Työntekijäluettelosta tulee selvitä muun muassa työntekijän nimi, veronumero ja työnantaja sekä työskentelyn alkamis- ja päättymispäivä.

Toisesta maasta lähetettyjen työntekijöiden osalta pitää selvitä myös lähettävän yrityksen edustaja ja tämän yhteystiedot Suomessa. Työnjohdon pitää siis tietää aiempaa paremmin, ketä rakennustyömaalla työskentelee ja kuka on työntekijän todellinen työnantaja.

– Luettelointivelvollisuuden ansiosta alihankintaketjut tulevat aiempaa läpinäkyvimmiksi, ja samalla pimeän työvoiman käyttö työmailla vaikeutuu.  Päätoteuttaja ei voi vedota siihen, ettei se ole ollut tietoinen alempien tasojen työntekijöistä tai heidän työnantajayrityksistään, kertoo ylitarkastaja Riku Rajamäki Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelta.

Työntekijäluettelon lisäksi valvontaiskuilla tarkastetaan, että jokaisella työntekijällä on veronumerollinen tunnistekortti. Tunnistekortteja ja työntekijäluetteloita koskevista laiminlyönneistä poliisi voi määrätä sakkoja työnantajalle, rakennuttajalle tai päätoteuttajan edustajalle.

Työsuojeluviranomaisen rooli kasvanut
Työsuojeluviranomaisen rooli harmaan talouden torjunnassa on kasvanut viime vuosina merkittävästi. Se on valvonut ulkomaisen työvoiman käyttöä vuodesta 2005, tunnistekortteja vuodesta 2006, tilaajavastuulakia vuodesta 2007 ja tunnistekorttien veronumeroita vuodesta 2012. Työntekijäluetteloiden valvonta alkoi heinäkuussa 2014.

Työsuojeluviranomainen tekee harmaan talouden torjuntaan liittyvää valvontaa kaikilla aloilla. Erityisesti valvonta kohdistuu rakennusalalle, ravintoloihin sekä siivous- ja kuljetusalan yrityksiin.
Esimerkiksi tunnistekorttien valvonta on tehonnut hyvinkin nopeasti. Vuonna 2013 työsuojelutarkastajat tarkastivat Etelä-Suomen rakennustyömailla  tunnistekortit 6 395 työntekijältä, ja näistä 93 prosentilla tunnistekortti oli kunnossa. Vuonna 2011 vastaava luku oli vain 75 prosenttia.

– Parannus on huomattava, varsinkin kun ottaa huomioon sen, että olemme viime vuosina kohdistaneet valvontaa erityisesti niille työmaille, joissa laiminlyöntien todennäköisyys on suurin, Rajamäki kertoo.

Tunnistekorttien ja ulkomaisen työvoiman valvonnassa työsuojelutarkastajat tekevät paljon yhteistyötä poliisin kanssa. Poliisin mukanaolo tarkastuksilla nopeuttaa valvontaa ja vähentää paperityötä, koska tällöin poliisi voi kirjoittaa laiminlyönneistä sakkoja heti paikan päällä.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueella työskentelee 1,1 miljoonaa henkilöä ja valvottavia työpaikkoja on 120 000.