Suomen ensimmäinen opas ilmastonkestävään kaupunkisuunnitteluun on suunnattu kaupunkisuunnittelijoille, mutta se sisältää hyviä vinkkejä myös esimerkiksi taloyhtiöille, jotka suunnittelevat peruskorjaushankkeita.
Oppaan ovat koonneet Ilmastonkestävä kaupunki ILKKA -hankkeen asiantuntijat.
Työkaluja, julkaisuja ja esimerkkejä
Ilmastotyokalut.fi on avoin ja kaikkien saatavilla oleva sivusto, joka sisältää työkaluja, kuvauksia Suomessa ja ulkomailla toteutetuista hyvistä käytännöistä sekä tuoreita julkaisuja ja tutkimustietoa.
Opas keskittyy erityisesti lisääntyvien sadevesimäärien hallintakeinoihin, kaupungin lämpötilaerojen tasaamisen keinoihin sekä viheralueiden hyödyntämismahdollisuuksiin sadevesien ja hellepiikkien vähentämisessä. Sopeutumistoimia aloittelevalle kunnalle opas tarjoaa osion, jossa neuvotaan vaiheittain, kuinka ilmastonmuutokseen varaudutaan.
Porille ja Malmölle miljoonien vahingot tulvista
Suomessa tuhoisa kaupunkitulva nähtiin esimerkiksi Porissa elokuussa 2007. Kolmessa tunnissa rankkasade tulvi kaduille ja muun muassa Satakunnan keskussairaala jäi lähes eristyksiin. Tulvan kustannukset olivat lopulta noin 20 miljoonaa euroa.
Ruotsin Malmö koki rankkasateiden ja tulvien tuhoisan voiman viime elokuussa 2014.
– Heräsin aamulla, enkä nähnyt ulos ikkunasta, sillä sade oli niin rankkaa. Kotitaloni kellari alkoi tulvia heti, Malmön apulaispormestari Lari Pitkäkangas kertoi lokakuussa järjestetyssä ILKKA-hankkeen päätöstilaisuudessa.
– Tulviin ja rankkasateisiin varautuminen on kaupungin selviytymisen kannalta yksi tärkeimpiä strategisia kysymyksiä. Niihin kannattaa varautua myös Suomessa, Pitkäkangas sanoo.
Opas auttaa ennakoimaan
Suomen väestöstä 70 % asuu kaupungeissa, jotka ovat pinta-alaltaan kuitenkin vain noin viisi prosenttia koko maan pinta-alasta. Kaupunkien toimivuus ja kestävyys nopeasti muuttuvassa ilmastossa on merkittävä haaste.
Kaupunkien kannattaa huomioida ilmastonmuutoksen vaikutukset jo suunnittelun alkuvaiheissa. Näin kustannukset pienenevät myöhemmissä vaiheissa. Esimerkiksi maankäytön suunnittelulla ja rakentamisen tiheydellä vaikutetaan siihen, kuinka herkästi kaupunkialue tulvii ja mihin vesi ohjautuu.
Oppaan tekijät
Ilmastotyokalut.fi-sivusto tehtiin vuosina 2012–2014 toteutettavassa Ilmastonkestävä kaupunki (ILKKA) – työkaluja suunnitteluun -hankkeessa. Hankkeen päämäärä oli edistää ilmastonmuutoksen vaikutukset huomioivaa kaupunkisuunnittelua. Euroopan aluekehitysrahaston osittain rahoittamaa hanketta koordinoi Helsingin kaupunki ja sen osatoteuttajina ovat Lahden, Turun ja Vantaan kaupungit, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä, Ilmatieteen laitos sekä Turun yliopisto. Hanke päättyi lokakuun 2014 lopussa.
Lisätiedot:
Ilmastonkestävän kaupungin suunnitteluopas: