Näin kuvailee tunnelmia helsinkiläisen asunto-osakeyhtiön hallituksen puheenjohtaja Elisa Mikkola arvioidessaan Ruskeasuolla asuvien ihmisten suhtautumista turvapaikanhakijoihin. Entisen Invalidisäätiön tiloihin sijoitettiin marraskuussa turvapaikanhakijoita. Alueella järjestettiin sitä ennen kaikille avoin keskustelutilaisuus, jonka tarkoituksena oli tuoda esiin mielessä olevia kysymyksiä, pelkoja, mahdollisia ennakkoluuloja ja katsoa myös, mitä asioille on tehtävissä. Näitä kokemuksia Elisa Mikkola tässä haastattelussa pohdiskelee.
Yleinen mieliala ja suhtautuminen yllättävän positiivista, kiinnostunuttakin, vaikkakin osin varovaista. Todella paljon ideoita toiminnoista, joita turvapaikanhakijoille halutaan järjestää ja ryhmistä, joihin heidät halutaan ottaa mukaan.
Tärkeintä kuitenkin on, että kaikki vaalivat hyviä käytöstapoja ja ottavat maahan tulleet turvapaikanhakijat huomioon samaan tapaan kuin ennen vanhaan pienissä kaupunki- tai maaseutuyhteisöissä.
Ajatukset lausuu helsinkiläisen, Ruskeasuolla sijaitsevan asunto-osakeyhtiön pitkäaikainen hallituksen puheenjohtaja Elisa Mikkola, joka palasi tuoreimmalta ulkomaantyömatkaltaan heinäkuun lopussa.
Hän toimi Suomen Punaisen Ristin alue-edustajana Itä-Afrikassa, asui Keniassa Nairobissa ja tehtävänä oli hoitaa SPRn suhteita alueella, johon kuuluivat Kenia, Uganda, Etiopia, Sudan, Etelä-Sudan, Burundi ja Ruanda.
– Suomen Punaisella Ristillä oli alueella oma delegaatio, mutta minun tehtäväni oli ensisijaisesti huolehtia eri maiden Punaisten Ristien johdon kanssa tehtävästä yhteistyöstä.
Esimerkkinä työstään hän kertoo Burundin vaaleista kesällä 2015. Burundin Punainen Risti oli laatinut vaaleja varten valmiussuunnitelmat – vastaavanlaisia kun Suomessa on tehty esimerkiksi suuronnettomuuksien varalta – miten varaudutaan mahdolliseen poliittiseen ja etniseen vastakkainasetteluun, mitä tehdään etukäteen, mitä tehdään vaalien aikana ja vaalipäivänä ja mitä sen jälkeen, jos levottomuuksia syntyy, miten kaikessa pystytään auttamaan.
Täysin ongelmitta ei selvitty. Varsinaista vaalipäivää 21.7.2015 elettiin väkivaltaisuuksien – räjähdysten ja ampumisten sävyttämissä olosuhteissa. Burundin Punaisen Ristin osuus vaalilevottomuuksien uhrien auttamisessa oli erittäin merkittävä.
– Minun työni tai sopimukseni päättyi heinäkuussa ja siksi tulin takaisin Suomeen ja nyt etsin uusia haasteita.
Ulkomailla hän on ollut töissä aikaisemminkin, esimerkiksi Mosambikissa 3 vuotta. Lisäksi työssään ihmisoikeuksien parissa hän kävi säännöllisesti Itä-Afrikassa ja Etelä-Aasiassa, joten näiden alueiden olosuhteet ovat tulleet hänelle tutuiksi.
Onko kotia, minne koskaan palata?
Elisa osallistui Ruskeasuon asukkaille pidettyyn infotilaisuuteen 16.11.2015. Hän kertoo valmistautuneensa pitämään ”palopuheen” Syyrian tilanteesta, mutta totesi, ettei hänen sitä tarvinnutkaan pitää – toinen henkilö nosti asian esiin.
– Syyriassa hallitus tappaa, Isis tappaa, on oppositioryhmiä, jotka tappavat. Siellä on paljon ihmisiä, jotka ovat jääneet tietyllä tavalla loukkuun näiden ryhmien väliin. Joka puolella nuoria miehiä houkutellaan heidän riveihinsä. Heillä on vaara joutua sodan uhreiksi, mutta yhtä lailla joutua sellaisiin joukkoihin, joiden arvoja he eivät varmastikaan pysty jakamaan. Minulla on poika ja kun ajattelen itseäni ja tilannetta, missä minun pitäisi valita, niin kyllä minä keräisin rahat ja lähettäisin poikani pois.
– Ajattelen turvapaikanhakijoista, että on tosi surullista, miten he ovat joutuneet jättämään kotinsa – siis jos sitä enää edes onkaan. He ovat jättäneet perheensä, jättäneet äitinsä, sisarensa, isänsä, serkkunsa, ystävänsä ja lähtevät tietämättä, pääsevätkö enää koskaan käymään kotonaan – saatikka palaamaan. He eivät todellakaan ole lähteneet tai tulleet tänne leveän leivän perässä.
Passin omistaminen voi saada tätä taustaa vasten aivan uuden merkityksen: – Olen lähtenyt ulkomaille töihin aina mielelläni, koska haluan tehdä työtä kehitysmaissa ja kehitysyhteistyö on kiinnostavaa, ihmiset ovat kiinnostavia. Minulla on kuitenkin aina ollut passi ja sitä kautta tieto, että jos haluan, voin tulla kotiin. Isänmaallisuuden tunne on kasvanut minussa ulkomailla ollessani tosi paljon.
Elisan mielestä on hyvin vaikea asettautua turvapaikanhakijoiden asemaan tai ymmärtää, mitä heille on oikeasti tapahtunut, minkälaiselta tuntuu tulla esimerkiksi Irakista tai Syyriasta tai Somaliasta pitkien matkojen ja vaikeiden vaiheiden kautta Suomeen.
– Me emme pysty edes kuvittelemaan sitä kurjuutta, pelkoa ja epävarmuutta, jollaista monet tännekin tulleet ihmiset ovat kokeneet. Ja kuitenkin heillä on hirmuinen tekemisen meininki. Se on jotenkin hämmästyttävää…
Vapaaehtoisvoimia tuntuu riittävän
Tekemisen meininki sävyttää selvästi Ruskeasuolla asuvien ja toimivien vapaaehtoisten ja seurakuntalaisten mieltä. Elisa kertoo osallistuneensa 23.11.2015 järjestettyyn tilaisuuteen, jossa SPRn ja Meilahden seurakunnan vapaaehtoiset ideoivat, mitä kaikkia toimintoja, harrastuksia, ryhmiä, toimintamuotoja ynnä muita voidaan kehittää turvapaikanhakijoille – järjestää toimintoja vastaanottokeskuksessa tai ottaa turvapaikanhakijoita jo käynnissä oleviin tai käynnistyviin toimintapiireihin mukaan.
– Suomenkielen porinaryhmä, käsityöryhmä, asiointiryhmä, urheiluryhmiä, musiikkiryhmä… Nämä toimintaryhmät syntyivät heti.
– Minä ilmoittauduin mukaan asiointiryhmään, jossa autamme turvapaikanhakijoita erilaisissa asioimisiin liittyvissä tilanteissa.
– Yksi vastaanottokeskuksen lapsista oli piirtänyt joulupukin kuvan ja joku musiikkipiiriläisistä tiesi, mistä saataisiin joulupukki, että vastaanottokeskuksessa voidaan viettää joulujuhlat. Joku ehdotti, että pop up –ravintolapäivänä otetaan turvapaikanhakijat sen toteuttamiseen mukaan. Siis todella paljon hyviä ideoita, joilla tekemisen kautta heidät saadaan mukaan.
Myös vastaanottokeskuksessa toimivien vapaaehtoisten listat ovat Elisan mukaan täyttyneet hurjalla vauhdilla – ihmiset ovat valmiita osallistumaan ja sitoutumaan pitkiksi ajoiksi, mitä toiminnassa tarvitaankin.
– Vastaanottokeskus elää tietyllä tavalla vielä etsikkoaikaa. Ajan mittaan näemme, miten toiminta tasaantuu ja minkälaiseksi se muodostuu, Elisa vielä pohtii. Turvapaikanhakijoille on kerrottu alueesta ja näytetty, mistä löytyvät kaupat, apteekki, lähimmät kirpputorit ja niin edelleen. Näin he voivat hiljalleen itsenäisesti alkaa hoitaa omia asioitaan.
Tekemistä ja sitä kautta odottelemiseen mielekkyyttä
Minkälaisten ammattien edustajia turvapaikanhakijoissa on? Miten voitaisiin kohdistaa suomenkielen opetus erityisesti heille, joilla olisi kielen oppimisen kautta mahdollisuus työllistyäkin mahdollisimman pian?
– Tilaisuudessa oli puhetta mahdollisuudesta, että turvapaikanhakijat tekisivät talkootyötä. Alueella asuu paljon vanhuksia ja omakotitaloja ja ajatuksena, että turvapaikanhakijat voisivat talkootyönä tehdä esimerkiksi pihatöitä. Kun kohtaat talon pihalla vaikkapa vanhan mummun pihamaata haravoimassa, hän ei ole pelottava, Elisa mietiskelee tilanteita, joissa alueella asuvat ja turvapaikanhakijat voisivat kohdata luontevasti ja sillä tavalla voitaisiin hälvennetään pelkoja ja epäluuloja.
Tekeminen ja osallistuminen ovat tärkeitä, koska turvapaikanhakijat joutuvat odottamaan maahanmuuttoviraston päätöstä puolesta vuodesta vuoteen.
Oltuaan Suomessa kolme kuukautta, heillä on mahdollisuus tehdä töitä, jos maahanmuuttovirasto hyväksyy sen.
Vaatteita ja muuta tavaraa tarvitaan
Vastaanottokeskuksessa on paikkoja kaikkiaan 120. Siellä asuu tällä hetkellä sekä miehiä, että naisia ja lapsia.
Turvapaikanhakijat tarvitsevat asumiseensa ja elämiseensä monenlaisia tavaroita. Esimerkiksi Facebookiin on perustettu ryhmä, jonka välityksellä välitetään tietoa esimerkiksi tapahtumista tai voidaan kertoa, minkälaisia tavaroita vastaanottokeskukseen ja turvapaikanhakijoille tarvitaan.
– Vaatteita – esimerkiksi lasten ulkoilupukuja, miehille ja naisille talvitakkeja ja housuja, talvikenkiä, Collegepuseroita ja –housuja, pyjamia, sisätossuja, paitoja, kaikkea tarvitaan, Elisa luettelee.
Turvapaikanhakijat ruokailevat Ortonin sairaalan ruokalassa. Näin siksi, että entisen sairaalan tiloissa ei ole ruuanlaittomahdollisuuksia, eikä tilaakaan. Niinpä ymmärrettävää, että puutoslistalla mainitaan mikrot ja tuttipullon lämmittimet, mutta tarvetta on myös tuttipulloille, vauvalusikoille, lasten muovisille ruoka-astioille ja nokkamukeille.
Luntakin on ehtinyt jo kertaalleen sataa sen jälkeen, kun turvapaikanhakijat siirrettiin Invalidisäätiön entisiin sairaalatiloihin.
– Lapset innostuivat lumesta ja vapaaehtoisissa virisi heti ajatus suksien ja luistimien hankkimisesta. Tärkeää on sekin, että lapset pääsevät kouluun, Elisa vielä tuumii toivoen, että vastaanottokeskus ja sen asukkaat saavat elää rauhassa ja sovussa Ruskeasuon asukkaiden kanssa niin kauan kuin tämä yksi Suomen runsaasta sadasta vastaanottokeskuksesta toimii.
Teksti ja kuva Riina Takala
Haastattelu julkaistaan joulukuussa ilmestyvässä Kiinteistöposti Professional 10/2015. Laaja artikkeli keskustelutilaisuudesta luettavissa samaisesta Kiinteistöpostin numerosta.