Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesiin on tullut ilmoituksia aurinkopaneelien virheellisistä ja ammattitaidottomista asennuksista. Tukes muistuttaa, että aurinkosähköjärjestelmien asennuksiin pitää käyttää järjestelmiin perehtynyttä sähköalan ammattilaista.

Aurinkopaneelien virheellinen asennus voi aiheuttaa järjestelmässä vikoja, toimimattomuutta ja vaaratilanteita, toteaa Tukes. Tukesin verkkosivuilla on perustietoa aurinkopaneelien asennusoikeuksista ja niitä koskevista teknisistä vaatimuksista.
Tukesin mukaan huolimattomuutta on ilmennyt sekä paneelien asennustöissä että käyttöönottotarkastuksissa. Järjestelmää koskevista teknisistä vaatimuksista ei ole aina ollut tietoa.
– Ongelmia on ollut esimerkiksi kaapelien kiinnityksessä ja suojauksessa. Kaapelien kiinnitys on voinut jäädä kokonaan tekemättä tai kaapeleita on kytketty toisiinsa vääränlaisilla liittimillä. Järjestelmän pitäisi kuitenkin kestää mekaanista rasitusta vuosikymmeniä ja myös talviolosuhteita, jolloin kiinnitysten ja suojausten täytyy olla sellaiset, että ne eivät tule alas liikkuvan lumen ja jään mukana, sanoo Tukesin ylitarkastaja Sakari Hatakka.
Asennuksia on tehty ilman tarvittavaa oikeutta kiinteistöjen sähköasennuksiin, mikä ei ole lainsäädännön mukaista. Tukesin tietoon on tullut ja valvonnassa ilmennyt tapauksia, että sähköturvallisuuslaissa edellytetty sähköurakoitsijan käyttöönottotarkastus, ns. oman työn tarkastus, on tehty vakavan puutteellisesti tai jäänyt tekemättä kokonaan.
Turvallisuuden varmistaminen alkaa Tukesin mukaan siitä, että valitaan aurinkosähköjärjestelmän toimittajaksi luotettava ja asiantunteva yritys, jolla on riittävästi aiempaa kokemusta aurinkosähköjärjestelmien asennuksista ja oikeudet asennustöihin. Toimijan oikeuden tehdä sähkötöitä voi tarkistaa Tukesin sivuilla olevasta rekisteristä.
Aurinkosähköjärjestelmälle on tehtävä käyttöönottotarkastus ennen laitteiston käyttöönottoa. Tilaajan pitää saada käyttöönottotarkastuksesta sähköalan ammattilaisen allekirjoittama käyttöönottotarkastuspöytäkirja. Se on järjestelmän asennuksesta vastaavan urakoitsijan kirjallinen vakuutus siitä, että järjestelmä on toteutettu turvallisuusvaatimusten mukaisesti. Pöytäkirjassa pitää olla mittausten ja testausten tulokset sekä Tukesin rekisteristä löytyvän, asennuskokonaisuudesta vastaavan sähköurakoitsijan ja vastuuhenkilön, eli sähkötöiden johtajan, tiedot. Aurinkosähköjärjestelmän käyttöönottotarkastukseen liittyy erityisiä laitteistokohtaisia testauksia, joiden tulokset ovat osa käyttöönottotarkastuspöytäkirjaa.
– Sähköurakoitsija vastaa koko järjestelmän turvallisuudesta ja oikeasta asennuksesta. Sähköurakoitsijan tulee valvoa, että paneeliston ja johtojärjestelmien asennus tehdään ammattitaitoisesti ja vaatimusten mukaisesti, Hatakka sanoo.