Epävarmuutta asuntokauppamarkkinoille tuo kuluttajien luottamuksen kehittyminen.
– Kuluttajien ostoaikeita leimaa edelleen varovaisuus ja esimerkiksi Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin mittaamat kuluttajien asunnonostoaikeet ovat viime mittauksissa olleet pitkän ajan keskiarvoja alhaisemmalla tasolla, Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton (KVKL) toimitusjohtaja Jukka Malila sanoo.
KVKL:n mielestä nyt ei ole oikea aika tehdä dramaattisia suunnanmuutoksia omistusasumisen tukijärjestelmien merkittäväksi heikentämiseksi.
– Asuntolainan korkovähennyksen alentamisesta kannattaisi nykyisessä talouden tilanteessa ainakin tulevalla vaalikaudella pidättäytyä. Kuluttajien ostovoiman vahvistamista kannattaa nyt tukea. Esimerkiksi lapsiperheet ovat asumisuransa alussa muutoinkin tiukoilla. Korkovähennyksen muutoksia tehtäessä täytyy ottaa huomioon yhteiskunnan talouden kokonaistila. Nyt on vaarana, että korkovähennyksen leikkaaminen olisi jälleen yksi piiru asuntomarkkinoiden ja samalla Suomen talouden heikentämisen suuntaan, Malila arvioi.
Asuntomarkkinat kasvun veturi
KVKL:ssa uskotaan vahvasti siihen, että toimivat asuntomarkkinat ovat Suomen kasvun veturi. Kun asuntomarkkinoilla menee hyvin, myös Suomella menee hyvin.
On tärkeää, että suomalaisille turvataan vapaa liikkuvuus, jota asunnonvaihto ei turhaan vaikeuta.
– Asumisen huonosti kohdennetuilla tukijärjestelmillä, muuttamisen keinotekoisilla esteillä tai epätarkoituksenmukaisella verotuksella ei tule vaikeuttaa ihmisten mahdollisuuksia halutessaan vaihtaa asuntoa tai muuttaa työpaikan tai elämäntilanteen vaihtumisen vuoksi. Tällä hetkellä asuntojen myynti erityisesti rakennemuutospaikkakunnilla on välillä todella tuskaista. Minimoimalla muuttamisen esteitä ja karsimalla asunnonvaihtoa tyrehdyttäviä tekijöitä tuetaan myös asuntokauppojen määrien kasvua.
– Nyt kun vientiyritysten toiminta yskii niin idässä kuin lännessä asuntomarkkinoiden rooli yhteiskunnan ytimessä korostuu edelleen. Asuntokaupalla on suuret välilliset seurausvaikutukset koko yhteiskuntaan. Esimerkiksi kotimarkkinoilla toimivat remonttiyritykset, sisustusliikkeet, suunnitteluyritykset ja kuntotarkastajat ovat merkittäviä kärsijöitä, kun toteutuneita kauppoja on ollut vähemmän kuin aiemmin.”
Varainsiirtovero voisi mennä
KVKL:n mielestä asumisen ratkaisuissa tulisi huomioida entistä paremmin yhteiskunnassa tapahtuva jatkuva muutos. Kysyntää vastaavia oikeankokoisia ja oikeantyyppisiä asuntoja tulee rakentaa etenkin kasvukeskuksiin. Myös nykyisen kiinteistökannan muuntamismahdollisuuksia uuden asiakaskunnan tarpeisiin tulee helpottaa.
Niinikään verotuksen haitat kannattaa minimoida. Varainsiirtoveron olemassaoloon asuntokaupassa järjestö suhteutuu skeptisesti.
– Se heikentää ihmisten mahdollisuuksia muuttaa ja tehdä kauppoja, se vähentää liikkuvuutta ja heikentää edellytyksiä erilaisiin elämäntilanteisiin sopeutumiseen. Tämä johtaa siihen, että ihmiset asuvat heille huonosti sopivissa asunnoissa.
KVKL:n mielestä maan uudelta hallitukselta olisi ryhdikäs päätös, jos varainsiirtoverosta luovuttaisiin kokonaan. Varainsiirtoverokannan yhdenmukaistaminen ja alentaminen on askel oikeaan suuntaan.
Kuluttajien ostovoimaa ja tulevaisuudenuskoa vaalittava
KVKL pitää tärkeänä, että ensiasunnon ostajan mahdollisuuksia kehitetään valtiontakauksen osalta. Ensiasunnon ostajan veroetu tulee säilyttää. Asuntosäästöpalkkiojärjestelmä tulee tehdä entistä kannustavammaksi nuorille säästäjille. ASP-säästäminen tulisi voida aloittaa jo vaikka 15 vuoden iässä.Asuntomarkkinoiden sujuvuutta ja kuluttajien asunnonvaihtomahdollisuuksia tukisi osaltaan myös se, että asuntokaupan välityspalkkio sisällytettäisiin kotitalousvähennyksen piiriin.Hitas-järjestelmän tyyppiset tukimuodot tulisi arvioida uudelleen ja kohdentaa säästyvät panokset tuloksekkaammin. Myös yleishyödyllisessä rakentamisessa ja asumishallinnossa on uudelleen tarkastelun paikkaa.
– Virheellisesti kanavoidut tuet synnyttävät nyky-Suomessa liian usein sattumanvaraista etua muulle kuin tarkoitetulle kohderyhmälle, asumiseen tarkoitettu tuki valuu ammattimaisille toimijoille eikä järjestelmän tavoitteiden mukaisesti asukkaille.
KVKL haluaa sähköisen asunto-osakerekisterin
KVKL esittää myös, että Suomeen toteutetaan sähköinen asunto-osakerekisteri, jossa hyödynnetään mahdollisimman paljon olemassa olevia tietoja, rajapintoja ja infrastruktuuria.
Muutoksella on merkittäviä etuja. Erityisesti järjestö painotta sitä, että sähköinen asunto-osakerekisteri mahdollistaisi asuntokaupan sähköisen toteuttamisen ja jouhevoittaisi monella tapaa eri osapuolten ja koko yhteiskunnan toimintaa.