Kiinteistöpostissa aloitti Telinemies-niminen kolumnisti vuoden 2015 syksyllä. Julkaisemme kolumneja nyt myös täällä Kiinteistöpostin kotisivulla.
Tässä luonnehdinta Telinemiehestä: ”Jo 40 vuotta telineillä ja ilman. Ikää ja harmautta on jo riittävästi ja tullut katseltua rakentamista aika monesta vinkkelistä saaden jotain aikaankin, ainakin ensimmäiset 70-luvun tekeleet on jo purettu tai korjattu. Rakennusfysiikka on Telinemiestä aina kiinnostanut, varsinkin kun siitä ei juuri mitään tiedetä. Motto, rakentaminen on materiaalin varastoimista paikoilleen.”
Tämä Telinemiehen kolumni julkaistiin syyskuussa ilmestyneessä Kiinteistöpostissa 7/2015.
****************
Ulkona sataa. Tänä kesänä onkin satanut, ei ainoastaan laariin, vaan myös jo laarista ylitse. On siis hyvä päivä kirjoittaa ensimmäinen kriittinen kolumni, sellainen vaatiikin sopivan tummaa mielialaa ja huonoa säätä. Toista kun ei ole ilman toista.
Kolumnistilla pitää tietysti olla nimi. Kaksi kuukautta sitä olen jo pohtinut ja päätynyt seuraavaan – Telinemies. Vähän tuossa kyllä valehtelin, keksin nimen minuutti sitten.
Mistä nimi sitten on lähtöisin, selitän hieman. Telineethän tunnetusti pitää pystyttää, kun hommiin ryhdytään. Joskus tuntuu, että kaupunki on täynnä telineitä, kesät ja talvet. Niistä näkee, että on hommia. Jos niissä on pressut edessä, niin kuin melkein aina, ovat ne samanlaiset kuin näyttämö ennen näytöksen alkua.
Näyttelijät takana ja katselijat edessä. Takaa kuuluu ääniä, jotain siellä valmistellaan. Toisin kuin näyttämöllä, siellä valmistellaankin tosi pitkään. Menee yleensä kuukausia siihen, kun työn tulos paljastetaan. Siinä on kaikki kohdallaan, värit mietitty, pinta sileä ja uusi. Voi olla jotain uuttakin tullut, mutta todennäköisesti ei.
Tässä näytelmässä on myös huolella laadittu käsikirjoitus. Vähän kuin CSI-sarjoissa, vain paikka vaihtuu ja muuten on melkein aina sama tarina. Näytelmän nimeksi sopii hyvin otsikossa oleva Korjausrakentamisen sietämätön keveys. Ja mitä se siten tarkoittaa, no tehdään niin kuin ennenkin. Tämä on oikein hyvä asia, kaikki on tuttua ja helppoa seurata. Eduksi voidaan laskea myös se, ettei näytelmä myöskään ole liian lyhyt. Pääsylippujen hinta kun määräytyy melkein kokonaan näytelmän ajallisen keston perusteella.
Telinemies on vallitsevaan olotilaan tyytyväinen, mutta ei ihan. Pitäisi pystyä myymään enemmän telineitä, mutta kaiken maailman uudet härpäkkeet yrittävät nakertaa bisnestä. Onneksi telineet pitävät pintansa, niillä on puolensa, ovat halpoja, kestäviä ja muuttumattoman takuumiehiä.
Olisi mukava tietää, missä on Suomen vanhin Haki-telineen osa vielä käytössä. Se pitäisi museoida kertomaan suomalaisen telinetyön historiasta ja esittämään rakentamisen yhtä vielä jatkuvaa kehitysvaihetta.
Kovasti viime vuosina onkin kehitytty. Telineillä liikkuu monenlaista eri kieliryhmän edustajaa, ollaan näet globaalissa taloudessa ja pitää olla nykyään enemmän vauhtia hommissa. Tavarat liikkuvat ripeästi ja Kango jyskyttää vähän kiivaammin, pidempään ja jos sallitaan, vaikka joka päivä.
Roinatkin menevät nykyään painovoiman avulla torvea pitkin lavalle, melkein pölyttömästi. Ennen vanhaan puoli kaupunkia tiesi ainakin pölystä, missä korjattiin.
Mitäpä jos ei olisi telineitä? Miltä maailma näyttäisi ikkunan takaa tai kadulta tai auton ratista tai naapuritalosta? Melkein mahdoton ajatus, telinemiehelle ainakin. Jos olisikin vaikka jokin robotti tai liikuteltava lava – niin, sellainen kyllä on jo – mutta jos se olisikin fiksu, vähän kuin ne teollisuuden linjojen robotit. Tietävät mitä pannaan kiinni ja minne.
Olen kuullut ja melkein elävänä nähnyt, että purkutöihin on jo kauko-ohjattavia robotteja, mitäpä jos niitä olisi myös muihinkin tarkoituksiin? Vielä surkeampi juttu Telinemiehelle olisi, jos joku alkaisi valmistamaan melkein valmista jossain tehtaalle, silloin pitäisi laittaa lappu lopullisesti kannettavan näytölle. Ei olisi telinejutuille tarvetta.
Telinemiehen onni on, että kaikki tykkäävät telineistä. Niissä on jotain miehistä, sellainen karhea ja rosoinen kädenjälki. Ajan patinaa, lommoja, roiskeita ja pikkaisen repsottavia pressun kulmia. Alkeellinen telinehän syntyy puusta ja nauloista.
Kun meni raksalle aikoinaan töihin, melkein ensimmäinen homma oli tehdä itselleen pukki, teline tai tikkaat. Pukkia kantaessaan tiesi olevansa jotain. Jos telineitä ei olisi koskaan keksitty, olisi pitänyt keksiä jotain muuta värkkiä tilalle.
Kuukaudesta toiseen paikoillaan seisovat telineet kertovat edelleen kaikille, että homma on hanskassa. Jos telineitä ei olisi, tyhmempi saattaisi luulla, ettei tehdä mitään. Mutta, se hienoin rakentamisesta koskaan otettu valokuva on kuitenkin miehistä ilman telineitä, ei telineistä ilman miehiä. Olisi muuten aika järkyttävän kokoiset telineet tarvittu sen pilvenpiirtäjän ympärille.
Tässä koko telinejutussa on vain yksi pieni ongelma. Telineiden ja pressujen takana on talo, jollaisissa tunnetusti asuu ihmisiä. He ottavat omalta osaltaan osaa tähän näytelmään, eivät näyttelijöinä vaan pysyväisluontoisina katselijoina.
Se, että tehdään niin kuin ennenkin, väkisinkin on jo jossain vaiheessa alkanut herättämään heissä kysymyksiä. Niistä tärkein on, miksi? Kyllä sellainen kysymys herää varmasti, kun on koko kesän istunut pimennetyssä asunnossa kaikki reiät tukittuina.
Telinemiestä tämä kiinnostaa sen vuoksi, että on aina parempi tietää telineettömän argumentit osatakseen iskeä sopivalla telinefaktalla takaisin. Nyt kun kynä on teroitettu ja vähän sormia lämmitelty näppäimistöllä, seuraavassa kolumnissa päästäänkin jo sen tärkeän miksi-kysymyksen äärelle.
