Tiedon hakeminen taloyhtiöstä, suunnitteilla olevista remonteista ja taloudellisesta tilasta koetaan usein hankalaksi ja aikaa vieväksi. Lähes puolet Danske Bankin TNS Gallupilla teettämän tutkimuksen mukaan koki löytävänsä vain osan kaipaamistaan tiedoista.
Tietoa etsitään ensisijaisesti kiinteistönvälittäjältä (69 prosenttia), isännöitsijältä (63 prosenttia) tai asunnon nykyiseltä omistajalta (40 prosenttia).
Tietoa vaikea saada ja löytää
Danske Bankin TNS Gallupilla teettämän tutkimuksen mukaan peräti 13 prosenttia suomalaisista harkitsee asunnon ostamista seuraavan vuoden aikana. Asuntokaupoille asti on viimeisen vuoden aikana päässyt 5 prosenttia suomalaisista.
Ahkerimmin asuntoja on ostettu kotitalouksissa, joissa vuositulot ovat 35 000 – 50 000 euroa ja joissa koetaan tultavan ”melko mukavasti” toimeen.
Valtaosa sekä asunnon jo ostaneista (77 prosenttia) että ostamista vasta harkitsevista (84 prosenttia) kokee, että tiedon puute vaikeuttaa asunnon ostamista.
Erityisen iso ongelma tiedon puute näyttää olevan ostamista harkitseville, sillä heistä peräti 41 prosenttia kertoi sen vaikeuttavan ostamista merkittävässä määrin.- Se, että vastaajista noin suuri osa harkitsee asunnon ostamista seuraavan vuoden aikana, kielii patoutuneesta kysynnästä. Kodinvaihto kiinnostaa, mutta jostain syystä ostopäätösten tekeminen lykkääntyy. Haastavan taloustilanteen lisäksi tiedon puute näyttää olevan yksi merkittävä syy tähän, sanoo henkilöasiakkaista vastaava johtaja Kenneth Kaarnimo Danske Bankista.
– Näyttää myös siltä, että elämän suurin hankinta joudutaan usein tekemään vajavaisin tiedoin. Kun tähän tietovajeeseen lisätään vielä Suomen haastava taloustilanne ja korkea työttömyys, ei todellakaan ole ihme, ettei asunnon ostopäätöksiä uskalleta tehdä, sanoo Danske Bankin Kenneth Kaarnimo.
Taloyhtiön tulevat suunnitelmat ja talouden tila askarruttavat
Lisätietoa kaivattiin eritoten taloyhtiöissä suunnitteilla olevista remonteista sekä taloyhtiöiden talouden tilasta. Asuntojen osalta lisätietotoiveet koskivat asunnon remonttitarpeita sekä remonttien hintoja.
– Välittäjiemme mukaan asiakkaat pohtivat usein ääneen remonttien hintaa ja arvioivat remonttien hinnan monesti yläkanttiin. Samoin välittäjät arvioivat, ettei taloyhtiöistä välttämättä osata kysyä olennaisimpia kysymyksiä, sanoo Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Seppo Hämäläinen.
Apua taloustilanteen arviointiin ja huoneistoremontteihin
Keinoja tiedon lisäämiseen ja ostopäätösten tukemiseen voi hakea Danske Bankin, Kiinteistömaailman ja Fennian tuottamasta palvelukokonaisuudesta, johon kuuluvat taloyhtiön talouden tilan arviointi, kodin pintaremontin rahoitustarpeen arviointi sekä lista suositeltavista remontoijista.
– TNS Gallupin mukaan asunnon ostajat kokevat taloyhtiöt itselleen vieraiksi. Arviointimalli auttaa kiinnittämään huomiota oikeisiin asioihin ja sen avulla voi ohjatusti saada paremman käsityksen mistä tahansa taloyhtiöstä. Lisäksi lainaneuvottelun yhteydessä laina-asiantuntijamme auttaa tarkemmin kiinnostuksen kohteena olevan taloyhtiön talouden tilan arvioinnissa, sanoo Kenneth Kaarnimo.
Lisäksi asuntokauppassa kannattaa tutustua taloyhtiön remonttihistoriaan sekä siihen, miten remontit on rahoitettu; Selvittää, mitä remontteja lähivuosina on suunnitteilla ja tutustu niiden kustannusarvioon; Selvitää, kattaako yhtiövastike kiinteistön suunnitelmallisen ylläpidon; Selvittää, onko päätöksenteko taloyhtiössä sujuvaa ja pitkäjänteistä; Tutustua huoneiston lisäksi myös taloyhtiön yhteisiin tiloihin.
Myös kodin pintaremonttiasioissa palvelukokonaisuus auttaa asunnon ostajaa alkuun.
– Olemme kehittäneet Fennian korvaus- ja remontointitilastoihin perustuvan laskurin, jonka avulla asiakas voi yhdessä pankin laina-asiantuntijan kanssa arvioida pintaremontin hinnan. Samoin tarjoamme tietoa ja voimme suositella luotettavia tekijöitä remonteille, sanoo Fennian varatoimitusjohtaja Kimmo Kilpinen.
Taloyhtiön talouden tilan arviointimalliin voi tutustua maanantaista 20.4. alkaen osoitteesta www.danskebank.fi/helpompikodinvaihto
Tutkimuksen ensimmäisessä, väestöä edustavassa osassa oli mukana 1 081 suomalaista. Toisessa osassa 990 asunnon hiljattain ostaneelta tai ostamista lähiaikoina harkitsevalta suomalaiselta kysyttiin, miten hyvin he kokevat saavansa asunnonvälityssivustojen myynti-ilmoituksista tietoa asunnoista ja taloyhtiöistä sekä millaisia lisätiedon tarpeita heillä on.
Voit tutustua myös Kiinteistönvälittäjäbarometriin tästä: