Talotekniikkapäivytystä tarjoava 24 Center pilotoi Tukholmassa

Kolme vuotta Suomessa toiminut talotekniikan hätäkeskus 24 Center käynnisti syyskuussa pilottijakson Tukholmassa.

– Olemme huomanneet, että palvelumme toimii parhaiten tiheästi asutuilla alueilla, 24 Centerin toimitusjohtaja Joose Pinomaa sanoo.

– Ajatuksena on, että lähdetään laajentamaan suuremmille markkinoille ja pilotoimaan, kuinka palvelumme toimii ulkomailla isommissa kaupungeissa, tässä tapauksessa Tukholmassa. Suomi on meille liian pieni toimintaympäristö, Pinomaa toteaa.

24 Center on kehittänyt alustakonseptin, jolla hallitaan kiinteistöjen talotekniikkatyötilauksia. 24 Center tarjoaa talotekniikkapalveluja putki-, sähkö-, imupalvelu-, automaatio-, lasi-, lukko-, kylmälaite- ja erikoissiivousaloilla sekä kuluttajille että kiinteistöalan yrityksille.

– Meidän visiomme on olla yksi Euroopan tunnetuimmista taloteknisistä toimijoista. Sen eteen täytyy tehdä rohkeasti töitä ja hakea uutta kasvua. Ruotsi-pilotti ei ole ollut mikään hetken mielijohde, vaan pitkä prosessi. Se on vaatinut selvitystyötä ja erilaisten mahdollisuuksien kartoittamista. Kaikki on lähtenyt liikkeelle hyvin ja liiketoimintamme on nyt käynnissä, Pinomaa kertoo.

24 Centerin yhteistyökumppanuuksista vastaava Kalle Matikainen kertoo, että ensimmäisiä ja tärkeimpiä askeleita laajentumisessa oli kumppaniverkoston kasvattaminen Tukholman ja Uppsalan alueelle.

–  Kumppaniyrityksiä on saatu Ruotsissa hyvin mukaan ja palvelu on lähtenyt käyntiin hienosti. Positiivista on ollut se, että kumppanit ovat alkaneet ottaa tilauksia automaattisesti vastaan ja tiedonkulku on ollut selkeää, Matikainen sanoo.

24 Centerin mukaan sillä on nyt yli 100 toteutettua tilausta ja 40 yhteistyökumppania Tukholman alueella.