Suurimman ryhmän asunnottomista muodostavat edelleen tilapäisesti tuttavien tai sukulaisten luona asuvat. Heitä on 81 prosenttia yksinelävistä asunnottomista ja 73 prosenttia pitkäaikaisasunnottomista. Heidän osuutensa myös lisääntyi viime vuonna edellisvuoteen verrattuna.
Suhteellisesti eniten edelliseen vuoteen verrattuna on kuitenkin kasvanut ulkona, porrashuoneissa, ensisuojissa tai vastaavissa asustelevien määrä (14 %)
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn asuntomarkkinakyselyn perusteella viime vuoden lopussa yksinasuvia asunnottomia ja pitkäaikaisasunnottomia oli vähemmän kuin vuonna 2014.
Yleisintä Uudellamaalla
Yhteensä asunnottomia oli 7 898. Kaksi kolmasosaa Suomen asunnottomista oli pääkaupunkiseudulla.
Yksineläviä asunnottomia oli 6 785, määrä väheni edellisvuodesta 322:lla. Pitkäaikaisasunnottomien määrä väheni 191 henkilöllä. Ilman asuntoa oli 424 perhettä, määrä pysyi lähes ennallaan.
Vuonna 2015 asunnottomuutta esiintyi 114 Manner-Suomen kunnassa. Väkilukuun suhteutettuna asunnottomia oli eniten Uudellamaalla. Helsingissä asunnottomia oli tuhatta asukasta kohden 6,9, Espoossa 2,5 ja Vantaalla 2,4. Kaksi kolmasosaa Suomen asunnottomista on pääkaupunkiseudulla.
Joka neljäs asunnoton on maahanmuuttaja
Yksinasuvista asunnottomista 27 prosenttia oli maahanmuuttajia. Asunnottomien maahanmuuttajien määrä lisääntyi lähes 400 hengellä vuoteen 2014 verrattuna. Asunnottomien maahanmuuttajaperheiden määrä pysyi kuitenkin ennallaan.
Kaikista asunnottomista perheistä yli puolet (54 %) on maahanmuuttajaperheitä.
Asunnottomuuden ennaltaehkäisevä työ jatkuu
Alle 25-vuotiaita yksinelävistä asunnottomista oli viime vuonna lähes joka neljäs.
Naisia asunnottomista oli reilu viidennes.
Vuoteen 2014 verrattuna nuorten asunnottomuus lisääntyi kahdella prosentilla ja naisten asunnottomuus väheni noin 9 %. Naisten asunnottomuuden laskeva trendi jatkuikin yhä vuonna 2015.
Kansallista asunnottomuustyötä jatketaan vuosina 2016–2019 Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelmassa, joka on jatkoa Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmille (PAAVO I ja II 2008–2015).