Entisaikojen rappukäytävissä yleiset ”Kerjääminen ja kaupustelu kielletty” -kyltit perustuivat aikoinaan kaupungin järjestyssääntöön. Kerjäämiskielto poistui, ja samalla kyltit, kun kaupunkien järjestyssäännöt korvattiin yleisellä järjestyslailla. Siinä ei kerjäämistä ja kaupustelua erikseen mainita. Nyt ovatkin kerjääminen ja kaupustelu vauhdilla levinneet kaduilta kotioville. Poliisi sanoo kuitenkin, että niin kauan kuin kerjääjä poistuu ovelta asukin niin halutessa, eikä esimerkiksi tunkeudu kiellosta huolimatta sisälle, silloin laki ei kiellä kotiovilla kerjäämistä.
Ovikelloni kilahtaa. Avaan oven ja tummahko mies lykkää luettavakseni lapun, missä selvitetään suomeksi hänen olevan köyhyydestä kärsivä kuuromykkä. Hän on tullut myymään minulle erilaisia tavaroita saadakseen perheelleen ruokaa. Ensimmäisellä kerralla annoin hänen esitellä valikoimaansa. Se koostui lähinnä Tiimari-krääsästä. Oli joulun odotusaika, joten päätin ostaa joulukortin ja tarjosin siitä kahta euroa, joka sekin oli 100-prosenttinen ylihinta. Miehen ilme muuttui happamaksi ja hän nosti pystyyn seitsemän sormea. Kauppa jäi tekemättä.
Puolen vuoden kuluttua sama mies oli taas oveni takana kaupustelemassa. Tunnistaessani hänet näytin hänelle kansainvälisen keskisormimerkin. Se oli yksinkertainen viittoma, jonka sanoma meni heti perille. Jätkä korjasi salamana kamansa ja syöksyi hissiin. Saa nähdä, tuleeko hän vielä soittelemaan ovikelloani vai onko hän jo tajunnut, etten ole huijattavissa. Jos ei ole, niin silloin viittomakieleni voi olla ledufemma päin näköä. Se ainakin on suoraa puhetta.
Ei tämä ”kuuromykkä” ole ainoa ovikelloani soitteleva kaupustelija. Minulle on tyrkytetty milloin pölyimuria, milloin taas ainoata oikeata tietä taivaaseen. Siinä välissä ryhdikkäät sotapojat ovat olleet sotaveteraanien asialla ja eräs tummahipiäinen kerjäläisäitikin on lapsineen vedonnut armeliaisuuteeni. Palmusunnuntaisin oveni takana seisoo virpojia ainakin kolmesti saman päivän aikana. Risu sinulle ja raha minulle. Ei karkit enää kelpaa.
Kussakin tapauksessa olen joutunut tekemään valintoja, sillä en ole suoralta kädeltä osannut arvioida, pidetäänkö minua helposti huijattavana idioottina vai onko minulle kerrotulla surullisella tarinalla sittenkin oikeasti totuuspohjaa. Päivä päivältä olen yhä vakuuttuneempi, ettei sitä ole. Heltyneenä antamani almu mennee suoraan jonnekin piiloon pysäköidyn auton nahkatakkisen kuljettajan, ”työnjohtajan”, pohjattomaan taskuun.
Taloyhtiöillä on omia järjestyssääntöjä asukkailleen. Olen nähnyt joidenkin niistä kieltävän kaikenlaisen häiriköinnin lisäksi myös kerjäämisen ja kaupustelun. Mutta keneltä se kielletään? Tuskin asukkaat itse ainakaan häiriöksi asti kerjäävät toisiltaan muuta kuin tupakan ja kaupustelukin rajoittunee vain yhteisesti sovittuun pihakirppikseen.
Kaihoan aikoja, jolloin porraskäytävässä olevan kieltokyltin noudattamista valvoi jämäkkä talomies ja hänen ”Justiinansa”. Silloin eivät ovikellot turhia kilisseet.