Robotti tulevaisuuden auton ratissa

Tulevaisuustutkija Ilkka Halavan mukaan tulevaisuudessa ihminen ei aja autoa, ja aistirajoitteiset sekä seniorit pärjäävät pitkään omillaan. Hän esitti visionsa Suomen Seutuverkot ry:n seminaarissa. Hän myös muistutti siitä, että jokaisella pitää olla käsitys siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
– Robotisaatio tulee yhä vahvemmin normaaliin elämäämme. Vuonna 2030 autoilu voi ihmisen ajamana olla kiellettyä. Kaikki mikä on tehostettavissa robotisaation avulla tulee robotisoitumaan, Halava herättelee.
Halavan mukaan tulevaisuuden junamatka Tampereelta Helsinkiin taittuu kymmenessä minuutissa, ja personoidut lääkkeet vievät lääketieteen täysin uudelle tasolle.
– Auto-onnettomuudessa kätensä menettänyt saa alkuperäistä vastaavan raajan joko kantasolupohjaisesti tai 3D-tulosteena, kunhan keho on valmiiksi skannattu. Seniorit ja liikuntarajoitteiset pärjäävät kotona, kun erilaiset sensorit auttavat heitä toimimaan.

Toimiva verkko ihmisoikeus, älypuhelin kansalaistaito

Suomi on ollut teknologian edelläkävijä. Vaatii kovia panoksia, että Suomi on sitä myös tulevaisuudessa. Tällä hetkellä maamme on neljänneksi digitalisoitunein.
– Vaikka digitalisaatio Suomessa näyttää nyt hyvältä, on myös haasteita. Tulevaisuudessa kaikkea ohjaillaan digipäätteillä. Tuleva sukupolvi elää digitalisaatiosta. Kaikki digitalisoituu, se on varmaa, toteaa liikenne- ja viestintäministeriön ylitarkastaja Emil Asp.
Kehityksen keskiössä tulee olla toimivat yhteydet. Kehitystä kestävän yhteyden varmistaa valokuitu.
– Koko Suomen kattava valokuitu varmistaa, että ihmisoikeus toimivasta verkosta myös lunastetaan, Suomen Seutuverkot ry:n puheenjohtaja Jarno Laitinen toteaa.

Suomen Seutuverkot ry kehittää seutuverkkoja. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää alansa tutkimus- ja kehittämishankkeita yritysten sekä koulutus- ja tutkimuslaitosten kanssa. www.seutuverkot.fi

Lue myös KIinteistöpostissa julkaistu artikkeli: ”Suomessa tarvitaan robotisaatiotalkoot”