Kuva: Jaana Ahti-Virtanen

Rakennusaloitukset Suomessa kolmannella kvartaalilla: puolessa maakunnista aloitusten arvo noussut

Kuva: Jaana Ahti-Virtanen

Rakennusalan trendit Q3 -raportti sisältää sekä euromääräisen arvon että lukumäärän vuoden 2017 kolmannella vuosineljänneksellä aloitetuista ja vuonna 2018 vastaavana aikana Suomessa alkaviksi suunnitelluista hankkeista maakuntakohtaisesti. Raportin voi tilata maksutta verkkopalvelusta http://faktanetlive.fi/rakennusalan-trendit/

Uudenmaan Q3: aloitettavien hankkeiden arvo +24%

Uudellamaalla kolmannella kvartaalilla aloitettavien rakennushankkeiden arvo on 1,423 miljardia euroa. Se on 24% enemmän kuin vastaavana jaksona vuonna 2017. Kolmannen kvartaalin suurimpia hankkeita ovat Soukan, Kivenlahden ja Kaitaan metroasemat Espoossa, Perhelän kaupunkikeskus Järvenpäässä, asuinkerrostalo Colosseum Vantaalla sekä Tanssin talo Helsingissä.

Pirkanmaan Q3: aloitettavien hankkeiden arvo +55%

Pirkanmaalla kolmannella kvartaalilla aloitettavien rakennushankkeiden arvo on 287 miljoonaa euroa. Se on 55% enemmän kuin vastaavana jaksona vuonna 2017. Kolmannen kvartaalin suurimpia hankkeita ovat As Oy Tetris Nokialla ja As Oy Pohjoisviitta sekä VTS Pikkuniemenkatu 2 Tampereella.

Kanta-Hämeen Q3: aloitettavien hankkeiden arvo -70%

Kanta-Hämeessä kolmannella kvartaalilla aloitettavien rakennushankkeiden arvo on 22 miljoonaa euroa. Se on 70% vähemmän kuin vastaavana jaksona vuonna 2017. Kolmannella kvartaalilla aloitettavia suurimpia hankkeita ovat ARA-asuntojen ARTTU Oy:n Puistomäen palveluasumisyksikkö Hämeenlinnassa, As Oy Aurinkokatu 2 Hämeenlinnassa ja Jokioisten palvelutalo Jokioisissa.

Päijät-Hämeen Q3: aloitettavien hankkeiden arvo -44%

Päijät-Hämeessä kolmannella kvartaalilla aloitettavien rakennushankkeiden arvo on 51 miljoonaa euroa. Se on 44% vähemmän kuin vastaavana jaksona vuonna 2017. Koulutuskeskus Ståhlberginkatu 8–10:n 25 miljoonan euron arvoinen perusparannushanke Lahdessa on suurin kolmannella kvartaalilla aloitettava hanke.

Etelä-Karjalan Q3: aloitettavien hankkeiden arvo +121%

Etelä-Karjalassa kolmannella kvartaalilla aloitettavien rakennushankkeiden arvo on 79 miljoonaa euroa. Se on 121% enemmän kuin vastaavana jaksona vuonna 2017. Suurimpia kolmannella kvartaalilla aloitettavia hankkeita ovat Imatran Mansikkalan koulukeskus (45 miljoonaa euroa) sekä Saimaan kanavan ratasilta Lappeenrannassa.

Kymenlaakson Q3: aloitettavien hankkeiden arvo +6%

Kymenlaaksossa kolmannella kvartaalilla aloitettavien rakennushankkeiden arvo on 84 miljoonaa euroa. Se on 6% enemmän kuin vastaavana jaksona vuonna 2017. Suurimpia kolmannella kvartaalilla aloitettavia hankkeita ovat Mussalon sataman D-osan vaihe 1 Kotkassa ja Kimolan vesiväylä Kouvolassa.

Pohjois-Karjalan Q3: aloitettavien hankkeiden arvo -58%

Pohjois-Karjalassa kolmannella kvartaalilla aloitettavien rakennushankkeiden arvo on 47 miljoonaa euroa. Se on 58% vähemmän kuin vastaavana jaksona vuonna 2017. Aloitusten määrä on suunnilleen ennallaan, mutta niiden arvo on selvästi vuoden 2017 vastaavaa jaksoa pienempi. Suurimpia kolmannella kvartaalilla aloitettavia hankkeita ovat Kaarlonkadun puukerrostalo Nurmeksessa ja Joensuun uusi harjoitusjäähalli ja huoltotilojen peruskorjaus.

Varsinais-Suomen Q3: aloitettavien hankkeiden arvo +27%

Varsinais-Suomessa kolmannella kvartaalilla aloitettavien rakennushankkeiden arvo on 251 miljoonaa euroa. Se on 27% enemmän kuin vastaavana jaksona vuonna 2017. Arvon lisäksi myös aloitusten määrä on kasvanut. Suurimpia kolmannella kvartaalilla aloitettavia hankkeita ovat Turun Yliopiston ja Åbo Academin Kemian talo Turussa (85 miljoonaa euroa), Turun Toriparkki (45 miljoonaa euroa) sekä turkulaiset asunto-osakeyhtiöt Kakolan Keidas I ja Fabriikin Festivo.

Satakunnan Q3: aloitettavien hankkeiden arvo -71%

Satakunnan kolmannella kvartaalilla aloitettavien rakennushankkeiden arvo on 31 miljoonaa euroa. Se on 71% vähemmän kuin vastaavana jaksona vuonna 2017. Suurimpia kolmannella kvartaalilla aloitettavia hankkeita ovat Virkkula-puukerrostalon II-vaihe Porin asuntomessualueella ja Valtatie 12:n Eura-Raijala -osuuden parantaminen.

Etelä-Savon Q3: aloitettavien hankkeiden arvo -57%

Etelä-Savon kolmannella kvartaalilla aloitettavien rakennushankkeiden arvo on 24 miljoonaa euroa. Se on 57% vähemmän kuin vastaavana jaksona vuonna 2017. Suurimpia kolmannella kvartaalilla aloitettavia hankkeita ovat Joroisten Kuvansin koulun uudisrakennus ja peruskorjaus sekä Kalevankankaan päiväkoti Mikkelissä.

Pohjois-Savon Q3: aloitettavien hankkeiden arvo -10%

Pohjois-Savon kolmannella kvartaalilla aloitettavien rakennushankkeiden arvo on 96 miljoonaa euroa. Se on 10% vähemmän kuin vastaavana jaksona vuonna 2017. Suurimpia kolmannella kvartaalilla aloitettavia hankkeita ovat As Oy Saara, Microkatu 1:n laboratoriotalo sekä Kuopion museon peruskorjaus ja laajennus.

Keski-Suomen Q3: aloitettavien hankkeiden arvo -51%

Keski-Suomen kolmannella kvartaalilla aloitettavien rakennushankkeiden arvo on 91 miljoonaa euroa. Se on 51% vähemmän kuin vastaavana jaksona vuonna 2017. Suurimpia kolmannella kvartaalilla aloitettavia hankkeita ovat Jyväskylän Vuokra-Asunnot Oy:n Pellonreuna -hanke ja Avain Rakennuttaja Oy:n Savulahdenhelmi ja Savukivi AsOy sekä Äänekosken monitoimihalli.

Etelä-Pohjanmaa Q3: aloitettavien hankkeiden arvo -17%

Etelä-Pohjanmaan kolmannella kvartaalilla aloitettavien rakennushankkeiden arvo on 53 miljoonaa euroa. Se on 17% vähemmän kuin vastaavana jaksona vuonna 2017. Suurimpia kolmannella kvartaalilla aloitettavia hankkeita ovat Liuhtarin ja Ritavuoren alakoulut ja As Oy Lapuan Siltavahti Lapualla sekä S-market Pajuluoma Seinäjoella.

Keski-Pohjanmaa Q3: aloitettavien hankkeiden arvo +697%

Keski-Pohjanmaan kolmannella kvartaalilla aloitettavien rakennushankkeiden arvo on 68 miljoonaa euroa. Se on 697% enemmän kuin vastaavana jaksona vuonna 2017. Suurimpia kolmannella kvartaalilla aloitettavia hankkeita ovat Kokkolan meriväylän syventäminen (58 miljoonaa euroa) sekä As Oy Atomonsilta Kokkolassa.

Pohjanmaa Q3: aloitettavien hankkeiden arvo +431%

Pohjanmaan kolmannella kvartaalilla aloitettavien rakennushankkeiden arvo on 234 miljoonaa euroa. Se on 431% enemmän kuin vastaavana jaksona vuonna 2017. Suurimpia kolmannella kvartaalilla aloitettavia hankkeita ovat Wasa Station -monitoimikortteli (200 miljoonaa euroa), As Oy Himalajankatu 4 ja As Oy Himalajankatu 2 Vaasassa sekä Närpiön palvelutalon laajennus ja korjaus.

Pohjois-Pohjanmaa Q3: aloitettavien hankkeiden arvo +6%

Pohjois-Pohjanmaan kolmannella kvartaalilla aloitettavien rakennushankkeiden arvo on 327 miljoonaa euroa. Se on 6% enemmän kuin vastaavana jaksona vuonna 2017. Suurimpia kolmannella kvartaalilla aloitettavia hankkeita ovat Merenojan yhtenäiskoulu Kalajoella sekä Technopolis Oyj:n toimitilat Oulussa, Valtatie 4:n parantaminen välillä Kello-Räinänperä ja As Oy Marski Oulussa.

Kainuu Q3: aloitettavien hankkeiden arvo +20%

Kainuun kolmannella kvartaalilla aloitettavien rakennushankkeiden arvo on 6 miljoonaa euroa. Se on 20% enemmän kuin vastaavana jaksona vuonna 2017. Suurin kolmannella kvartaalilla aloitettava hanke on Kajaanin harjoitusjäähalli (4,8 miljoonaa euroa).

Lappi Q3: aloitettavien hankkeiden arvo -64%

Lapin kolmannella kvartaalilla aloitettavien rakennushankkeiden arvo on 33 miljoonaa euroa. Se on 64% vähemmän kuin vastaavana jaksona vuonna 2017. Suurimpia kolmannella kvartaalilla aloitettavia hankkeita ovat huoneistohotelli KOy Levistar IV Kittilään, Kittilän lentoaseman uusi rullaustie ja Keminmaan kunnanviraston peruskorjaus.