Tapahtumassa luonto kohtaa urbaanin tilan, kun puisto rakentuu vanhan satamamakasiinin sisälle. Luvassa on muun muassa kohtaamisia puiston penkeillä, taide-elämyksiä sekä pysähtymistä kiireen keskellä. Ja jos puistojooga jäi kesällä kokematta, niin vielä ehtii! Luonnollisesti puistossa vietettyyn päivään kuuluvat myös hyvät eväät, jotka voi napata mukaansa ruokakojuista makasiinin pihalta.
Tässä on kysymys noin 25 kaupunki- ja kulttuurimaantieteen, sosiologian ja arkkitehtuurin opiskelijan opintokurssista, jonka puitteissa on perehdytty tilojen väliaikaiskäyttöön, kaupunkikulttuuriin ja kaupunkirakenteen kehitykseen. Tuloksiin voi tutustua kaikille avoimessa kaupunkitapahtumassa Helsingin Jätkäsaaren historiallisessa L3-makasiinissa lauantaina 11.10.2014.
Tapahtuman suunnittelu lähti liikkeelle kurssin ennakkotehtävien pohjalta, ja konseptiksi valikoitui Piilopuisto. Sataman käytöstä vapautunut Lars Sonckin suunnittelema tiilimakasiini L3 sijaitsee keskeisellä paikalla Jätkäsaaren uuden kaupunginosan rannassa. Se on erityisen kiinnostava kohde tilojen väliaikaiskäytön näkökulmasta, koska Helsingin kaupunki pohtii makasiinin tulevaa käyttöä ja kehittää Jätkäsaaren aluetta.
Piilopuisto-tapahtumalla opiskelijat haluavat nostaa esiin uuden kaupunginosan mahdollisuuksia ja luoda tilaa yhdessäololle ja kohtaamisille.
Tapahtuma järjestetään yhdessä Helsingin kaupungin Tilakeskuksen, HYY:n kulttuurijärjestö Hytkyn ja UPM11 -tuotantoryhmän kanssa.