Pienempi sähkölasku houkuttaa joka toista

Omakotitaloasukkaiden kiinnostus aurinkoenergiaan on kasvussa. Biolanin maaliskuussa 2015 toteuttaman kyselyn mukaan vastaajista 74 prosenttia näkee aurinkoenergian hyvänä energialähteenä käyttöveden lämmittämisessä.
Vuonna 2013 teetetyn kuluttajatutkimuksen mukaan tätä mieltä oli 48 prosenttia. Asunnon lämmittämiseen aurinkoenergialla uskoo tänä vuonna 61 prosenttia vastaajista. Pari vuotta sitten vain 26 prosenttia jakoi saman mielipiteen.

Suuri mielenpidemuutos tapahtunut
Lämpimän käyttöveden osuus huoneiston energiakulutuksesta on liki kolmannes. Selvitysten mukaan Suomessa käyttövesi voidaan lämmittää aurinkokeräimillä maaliskuun alusta aina lokakuun loppuun saakka. Näin ollen reilusti yli puolet käyttöveden lämmittämiseen tarvittavasta energiasta voidaan tuottaa auringolla.
– Parissa vuodessa on tapahtunut erittäin suuri mielipidemuutos. Todennäköisesti muutos on monen tekijän summa. Teknologiamaailmassa kaksi vuotta on pitkä aika. Eihän olekaan mitään syytä miksei nämäkin laitteet kehittyisi yhtä nopeasti kuin esimerkiksi puhelimet ja tietokoneet. Samalla myös hintataso on laskenut. Nyt hankintakustannukset ovat järkevällä tasolla ja takaisinmaksuajat ovat selvästi lyhyempiä kuin muutamia vuosia sitten, mielipidemuutosta analysoi Biolan Ekoasumisen toimitusjohtaja Matti Hakala.

Pienempi sähkölasku joka toisen vastaajan toiveissa
Kysyttäessä motivaattoria auringon kannalta positiiviseen investointipäätökseen, vastaajista joka toinen kertoo syyksi pienemmän sähkölaskun. Samalle viivalle nousee tarve saada lisäenergiaa nykyisen energiamuodon rinnalle. Energiaomavaraisuutta haikailee vastaajista 45 prosenttia. Aurinkoenergian ympäristöystävällisyys motivoi 37 prosenttia vastaajista.
– Suomessa on yhä yli 200 000 öljylämmitteistä pientaloa. Erityisesti heille aurinko on hyvä rinnakkainen energiamuoto. Sama koskee myös suoralla sähköllä lämpiäviä taloja. Näitäkin Suomessa riittää, onhan sähkö yhä edelleen yleisin asunnon lämmittämisen energiamuoto. Auringolla pystytään pienentämään sekä öljy- että sähkölaskua, ja myös tasaamaan näiden energiamuotojen hintavaihteluja, Hakala toteaa.

Aurinkopuhallin markkinoiden uusin tulokas
Lämmitysmarkkinoiden uusin tulokas on aurinkopuhallin, joka toimii täysin ilman sähköä. Aurinkopaneeli asennetaan seinään ja lämmin ilma johdetaan puhaltimella läpimenoputken kautta sisätilaan. Puhallin käynnistyy aina kun aurinko paistaa ja paneeliin kertyy energiaa. Ilmojen lämmetessä puhallin voidaan kytkeä pois päältä, tai annetaan termostaatin huolehtia lämmönsäätelystä.
Tällä hetkellä aurinkopuhallin kiinnostaa erityisesti kesämökkiläisiä. Viileät pinnat saavat ilmankosteuden tiivistymään ja mökin ikkunat voivat huurtua. Kosteus ja riittämätön tuuletus ovat aina riski rakenteille. Uudella aurinkopuhaltimella pystytään poistamaan kesämökin ja muiden rakennusten ikävä kosteus ja siitä aiheutuva tunkkaisuus.

Biolanin aurinkoenergiakyselyyn vastasi 842 pientaloasujaa. Vastaajista 42 prosenttia oli miehiä ja 58 prosenttia naisia.