Kuntaliitto ja Huoltovarmuuskeskus tiivistävät yhteistyötään kuntien häiriötilannevarautumisen parantamiseksi. Uudessa KuntaHUOVI -projektissa kehitetään kuntien, pelastuslaitosten ja muiden viranomaisten kanssa yhtenäisiä toimintamalleja ja konkreettisia työkaluja normaaliolojen häiriötilanteisiin varautumiseen.
– Projektin päätavoite on jalkauttaa varautumisen yhtenäiset perusteet sekä parhaat käytännöt kaikkien kuntien käyttöön eri puolilla Suomea, kuvaa projektipäällikkö Jaakko Pekki Kuntaliitosta.
Viranomaiset ja sähköyhtiöt, voimatalouspooli ja Huoltovarmuuskeskus järjestivät tiistaina Rovaniemellä VALVE 2014 -harjoituksen, jossa testattiin kansallista sähkönpalautusta koko Suomea koskevassa sähkökatkossa.
Kuntien varautumisen kehittämiseksi Kuntaliitossa käynnistetty kaksivuotinen projekti toteutetaan työ- ja elinkeinoministeriön alaisuuteen kuuluvan Huoltovarmuuskeskuksen tuella.
– Vaikka paljon hyviä toimenpiteitä on jo tehty jatkuvuudenhallinnan parantamiseksi, on kunnilla, kuten muillakin toimijoilla, vielä paljon kehitettävää häiriötilanteisiin varautumisessa. Pidämme siksi tärkeänä, että saamme Kuntaliiton kautta toteutetun projektin avulla nostettua häiriötilanteiden hallintaan liittyvää osaamista sekä yhtenäisiä perusteita, sanoo Huoltovarmuuskeskuksen johtaja Jyrki Hakola.
– Myrskyjen ja muiden sään ääri-ilmiöiden yhteydessä sähkökatkokset ja muut normaaliolojen häiriötilanteet vaikuttavat voimakkaasti kuntien toimintaan ja kuntalaisten arkeen. Panostukset varautumiseen sekä jatkuvuudenhallintaan, eli edellytyksiin pitää yhteiskunta toimintakuntoisena kaikissa tilanteissa hyödyttää koko väestöä, arvioi Pekki.
www.kunnat.net/kuntahuovi