Yllä oleva kysymys ei ole tietokilpailukysymys, vaan se liittyy Motivan koordinoimaan kuluttajien energianeuvontaan. Tähän kysymykseen vastaamalla kannustetaan selvittämään tarkemmin oman kodin ja perheen sähkönkulutusta. Teeman merkeissä järjestettiin 23.1.2016 pohjoismainen Sähkön päivä.
– Yllättävän harva pystyy kysyttäessä kertomaan oman vuosikulutuksensa kilowattitunteina tai edes euroina. Arvokkaana hyödykkeenä sen käyttöä kannattaa seurata ja varmistaa, ettei sähköä kulu turhaan. Energiayhtiön kulutusseurantapalvelu näyttää kulutuksen kilowattitunnin tarkkuudella, kotitalouksien sähkönkäytön asiantuntija Päivi Suur-Uski Motivasta sanoo.
Asiakkaalle maksuttoman seurantapalvelun saa käyttöönsä oman sähköyhtiön verkkopalveluun kirjautumalla. Ongelmatilanteissa apua voi pyytää yhtiön asiakaspalvelusta.
– Kulutustiedot näkee vuosi-, kuukausi-, viikko-, päivä- sekä tuntitasolla. Tiedot päivittyvät kerran vuorokaudessa, mikä riittää tavanomaiseen kulutusseurantaan loistavasti, Suur-Uski toteaa.
Näin luet kulutustietoja
Kulutustiedoista on hyötyä, kun seuraa niitä säännöllisesti ja oppii tulkitsemaan. Suur-Uski suosittelee vähintään kerran kuukaudessa vilkaisemaan kulutuslukemia ja tutustumaan niihin tarkemmin, jos poikkeamia ilmenee.
Kulutuspiikit osuvat aktiiviseen ajankohtaan, jolloin tehdään kotiaskareita. Jos kulutus on tasaista vuorokauden ympäri, on syytä etsiä syyllistä esimerkiksi laitekohtaisen kulutusmittarin avulla.
Kokonaiskulutusta kannattaa verrata muiden vastaavien kotitalouksien keskimääräisiin kulutustietoihin. Vertailutietoja löytyy sähköyhtiöiden verkkosivuilta ja seurantapalveluista.
– Valaistus, kylmäsäilytys- ja muut keittiölaitteet, pyykkäys ja viihdelaitteet kuluttavat varustelutasosta ja käyttötavoista riippuen nelihenkisessä perheessä keskimäärin 3 500 kWh vuodessa. Sähkösauna ja kylpyhuoneen lattialämmitys useimmiten nostavat kulutusta 1 800 kWh.
– Energiatehokkaimmilla laitevalinnoilla ja käyttötottumuksilla voi selvitä lähes puolta pienemmällä kulutuksella.
Kylmäsäilytyslaitteet ja erilliset sähkölämmittimet arviointiin
Päivi Suur-Uski arvioi, että lähes jokaisessa suomalaiskodissa on vielä mahdollista säästää sähkönkulutuksesta. Säästön suuruus riippuu sähkölaitteiden määrästä sekä käyttö- ja asumistottumuksista, mutta kymmenen prosentin säästön saa kasaan helpostikin.
– Yksittäisistä laitteista kiinnittäisin ensimmäisenä huomioni kylmäsäilytyslaitteisiin ja erillisiin sähkölämmittimiin, jotka voivat olla syöppöjä.
– Valaistuksessa kannattaa pikaisesti siirtyä energiatehokkaisiin lamppuihin, jos näin ei ole jo tehnyt.
– Äkillinen kulutuksen kasvu ilman näkyvää syytä voi olla merkki vioittuneesta sähkölaitteesta.
– Jos kotona on mukavuuslattialämmitys kylpyhuoneessa, sen aikaohjaus ja lämpötilojen rajoittamien voi pienentää kulutusta hyvinkin paljon, Suur-Uski luettelee.
Katso energianeuvonnan vinkkivideo ”Kulutustiedot verkosta – näin luet sähkönkulutustietojasi” (Motivan Youtube)