Talouselämä-lehdessä (27/2016) kerrottiin 22-vuotiaasta Juuso Karikuusesta, herbalistista, tubettajasta, joka tekee videoita muun muassa pelien pelaamisistaan, kertoo tekemisistään tai matkustamisistaan, esittelee kissaansa. Hänellä on lähes 200 000 nuorta tilaajaa, jotka pääsevät lähes viikoittain osallisiksi Karikuusen arkielämästä.
En voi kuvitella, että hallituksen puheenjohtaja tai isännöitsijä ryhtyisivät herbalisteiksi edistääkseen tiedonkulkua taloyhtiössä tai neuvoakseen, miten esimerkiksi huoneistoremontti-ilmoitus pitäisi tehdä. Ei vielä. Nimenomaan herbalistina. Ehkä 20 vuoden päästä.
Viestintäsuosituksen sisältöä ei tunneta, viestintään ei ole varattu rahaa, kriisiviestintäsuunnitelmakin puuttuu, eikä viestintävastuuta ole määritelty selkeästi esimerkiksi isännöintisopimuksessa. Tällaisia kokemuksia välittyy hiljattain Pirkanmaalla tehdystä tutkimuksesta. Toki siis ei sataprosenttisesti näin, mutta hyvin paljon tämänsuuntaista kokemusta kuitenkin.
Oikeusministeriö laati taloyhtiöitä varten viestintäsuosituksen, mikä julkaistiin viime syksynä. Sitä valmisteltiin ja kommentoitiin avoimessa verkkokeskustelussakin. Pirkanmaalainen tutkimustulos osoittaa, että viestintäsuositus ei ole todellakaan löytänyt paikkaansa, ehkä pidetty liian monimutkaisena toimintatapana sen mukaan toimittaessa.
Viime vuosina on syntynyt yrityksiä, jotka ovat kehittäneet erilaisia prosesseja, miten hoitaa tiedottamista isoissa hankkeissa. Pieniin hankkeisiin sellaiset ovat ylimitoitettuja. Kriisitilanteisiin niistä ei välttämättä ole. Arkisten asioiden ja tilanteiden tiedottamista ei taideta edes miettiä.
Tuntuu siltä, että viestintä koetaan taloyhtiöissä ja isännöintiyrityksissä ehkä liian itsestäänselväksi – sehän kuuluu isännöitsijälle ja tietenkin syntyy tiedotteita ja muuta informaatiota tuosta vain. Mutta onko se isännöitsijän asia ja nimenomaan pelkästään isännöitsijän asia?
Mikä rooli hallituksen puheenjohtajalla voisi olla kokonaisvaltaisen ja ajankohtaisen tiedottamisen ja viestimisen kentässä? Kuinka monessa hallituksessa on esimerkiksi vastuutettu joku hallituksen jäsen tai puheenjohtaja hoitamaan viestintää? Ja muulloinkin kuin vain korjaushankkeissa.
Hallituksen puheenjohtajan ja isännöitsijän pitäisi sopia keskenään viestimisen työnjaosta. Työnjakoa ei voi kuitenkaan tehdä ainakaan suunnitelmallisesti, ellei ole yleissuunnitelmaa, mitä, milloin, kenelle ja miten. Nimenomaan millä välineillä. Elämme monimediamaailmassa – sitä ei pidä unohtaa.
Eräs isännöitsijä taannoin sanoi, ettei isännöitsijä voi mennä taloyhtiön facebook-sivustolle mukaan – sehän koituu ”kuolemaksi”. Miksi ei voi? Eikö olisi tärkeämpää tietää, minkälaisista asioista ja ongelmista asukkaat keskustelevat, päästä jakamaan tietoa tai keräämään sitä itselle niistä ongelmista, jotka pitää korjata ja hoitaa.
Ja kyllä – viestintä saa jotakin maksaakin. Sehän ei todellakaan itsestään tuolta jostakin epämääräisestä taivaasta putoa.
Päätoimittaja Riina Takala-Karppasen pääkirjoitus elokuussa ilmestyneessä Kiinteistöposti Pääkaupunkiseutu Extrassa 6/2016