Pääkirjoitus: Lähiötalojen kurimus vähenevän väestön alueilla ahdistaa

On ollut mukava kokemus tavata Julkisivuremontti 2015 –kilpailussa menestyneiden taloyhtiöiden edustajia. Taloyhtiöissä on oltu aidosti iloisia onnistumisista ja siitä, että joku ulkopuolinen taho on arvioinut tekemiset palkitsemisen arvoisiksi.
Taloyhtiöissä taitaakin olla keskinäistä kilpailuhenkeä, jota ei välttämättä tuoda esiin kuin ehkä juuri näin – osallistumalla kilpailuihin. Siihen löytyy nykyään useita tilaisuuksia, sen verran monia taloyhtiöille ja isännöitsijöille suunnattuja kilpailuja tänä päivänä järjestetään.

Kun taloyhtiössä on tehty lain edellyttämä kunnossapitotarvesuunnitelma, se tuntuu ohjaavan hyvin korjaamista ja tuo siihen suunnitelmallisuutta. Ja vaikka taloyhtiö ei olisi laatinut strategiaa – tahtotilan ilmaisua siitä, millaiseksi omaa taloyhtiötä halutaan kehittää – korjaamissuunnitelma toimii joka tapauksessa oivallisesti siihen suuntaan.
Olen tätä Kiinteistöpostin numeroa tehdessäni keskustellut myös vähenevän väestön alueiden lähiötalojen korjaamisesta. Näkymät ovat monin paikoin huonot.

Siis se tosiasia, että omistat taloyhtiöstä asunnon, jolla ei ole välttämättä pankin silmissä vakuusarvoa, eikä edes koko talolla. Kun korjaamisen kulttuuri taas on ollut sitä, että siirretään korjauksia, ei tehdä vielä, ehkä 10 vuoden sisällä, ei sittenkään…. Nyt sellaiset taloyhtiöt ovat pulassa. Mistä rahat välttämättömiin korjauksiin?
Lisä- ja täydennysrakentamista on esitetty yhdeksi keinoksi rahoittaa olemassa olevan talon tai talojen korjaamista. Se on hyvä instrumentti siellä, missä uusiin asuntoihin on tulijoita. Mutta entäs lähiötalo vaikkapa Nurmeksessa tai Kajaanissa – ei onnistu?

Lisä- ja täydennysrakentamisella taloyhtiö saa lisärahoitusta, mutta sillä ei kuitenkaan kateta kaikkia rakentamisesta aiheutuvia kustannuksia, eikä olemassa olevan rakennuksen korjauksista. Osakkeenomistajien kukkaroille joudutaan aina menemään.

Siitä olen huolissani, että lähiöiden kehittämiseen ja uudistamiseen tähdätyt toimet – asuntoministerin lähiökierrokset, Remonttiryhmän toimenpide-ehdotukset ja lähiöprojektit – tuntuvat joutuneen uuden hallituksen myötä hiljaiselon tyyssijaan.
Vaikeina taloudellisina aikoina korjaamista on pidetty merkittävänä työllisyyttä ja elinkeinoelämän rattaita käynnistävänä ja ylläpitävänä voimavarana.
Korjausavustuksilla on ollut siinä tärkeä sijansa. Nyt elämme niukkuuden aikoja. Jälkiasennettavien hissien rakentaminen saatiin viime vuonna ennätysvauhtiin – rakennettiin yli 280 hissiä, eikä hissiavustusta riittänyt kaikille.
Tänä vuonna korjaus- ja energia-avustuksiin on rahaa vähemmän – hissiavustuspottikin puolittui. Valtiovallan tempoileva politiikka ei todellakaan tue taloyhtiöiden pitkäjänteistä ja suunnitelmallista korjaamista – eikä varsinkaan vähenevän väestön lähiötalojen.

Päätoimittaja Riina Takalan pääkirjoitus tammikuussa ilmestyneessä Kiinteistöposti Pääkaupunkiseutu Extrassa 1/2016