Pääkirjoitus: A- ja B-luokan taloyhtiöitä – tulevaisuuttako?

Puhelimeni soi ja iäkkäämpi nainen esittää tarinointinsa keskellä kaksi miettimisen arvoista asiaa. Miksi ihmiset ostavat asuntoja kerros-, rivi- ja pientaloyhtiöistä, jos kuitenkin haluavat asua omakotitalossa. Miksi ei ymmärretä, mitä asunto-osakeyhtiö käytännössä tarkoittaa? Omakohtaista kokemusta oli ”omakotitalon” ostaneesta osakkaasta, joka rakensi hallitukselta lupaa kysymättä hallinnoimalleen piha-alueelle grillikatoksen ja varaston.

Ja toinen: Miksi ihmiset eivät tutustu asunto-osakeyhtiölakiin yhteiskuntatietouttaan näin kartuttaen ja sen pohjalta toimisivat niin, että asunto-osakeyhtiössä on kivaa ja antoisaa tehdä asioita yhdessä?

Mitä, jos isännöintisopimuksen ja ammattitaitoisen isännöitsijän saaminen ei olekaan itsestäänselvyys? Pienille rivi- ja pienkerrostaloyhtiöille se on todellisuutta. Entäs jos isompikaan yhtiö ei saa haluamaansa isännöintiyritystä hoitajakseen? Kaikki isännöintiyritykset eivät edes tarjoa tai ota uusia asiakkaita, mutta se johtuu ensisijaisesti asiakaskunnan määrästä ja resursseista, ei niinkään asiakkaiden laadusta. Tosin poikkeuksiakin on.

Mitä jos asetelma, kenet taloyhtiö ”ottaa” isännöitsijäkseen kääntyy asetelmaksi isännöintiyritys ”edellyttää” taloyhtiön hallitukselta tietynlaisia toiminta- ja laatukriteereitä ennen kuin se ”ottaa” taloyhtiön asiakkaakseen?

Karkkilalainen isännöitsijä Vesa Ryyppö arveli joskus, että taloyhtiöt ja niiden hallitukset omalla toiminnallaan ja suhtautumisellaan isännöintiin, jakaantuvat A- ja B-luokan taloyhtiöihin. A-luokan yhtiöissä hallitus on aktiivinen, haluaa kehittää taloyhtiötä, ymmärtää ylläpitämisen ja korjaamisen välttämättömyyden ja senkin, että hyvästä palvelusta ja ammattitaitoisesta isännöinnistä täytyy maksaa käypä hinta.

B-luokan taloyhtiöissä mikään ei saa maksaa mitään, mitään ei korjata tai ainakin siirretään hamaan tulevaisuuteen, hallituksen kokouksiin ei valmistauduta ja sysätään kaikki mahdollinen isännöitsijän niskaan. Silti isännöinti maksaa liikaa, isännöitsijä ei palvele, moitteita, nirinää ja narinaa. Yhtiökokoukset eivät kiinnosta.

Lähiökorjaamisen tulevaisuutta ja toimenpiteitä pohtinut Remonttiryhmä kiinnitti myös huomiota taloyhtiöiden eriarvoistumiseen ja mahdolliseen kastijakoon. Ryhmä oli huolissaan siitä, että ”turvallisina” pidettyjen asunto-osakeyhtiöidenkin remonttien lainarahoitus on entistä kalliimpaa. Lainansaanti vaikeutunee entisestään, kun pankkien vakavaraisuusvaatimuksia kiristetään. On pelättävissä, että silloin toiset yhtiöt saavat rahoitusta remontteihinsa, toiset eivät.

Suurin huoli on niistä taloyhtiöistä, jotka sijaitsevat muuttotappiokunnissa, joissa asuntojen arvo on laskenut ja eletään purku-uhan alla. Vaikka asukkailla olisi halua ja taloudellista perustaakin ylläpitää ja korjata, sijainti voi kääntyä tekijöitään vastaan.

Rahoittamisen turvaamiseksi ja asunto-osakeyhtiöiden ylläpito- ja korjauskulttuurin edistämiseksi Remonttiryhmä esitti perusparannuslainojen sijaan valtion täytetakausta. Miten, millaisena ja milloin tämä ehdotus mahdollisesti toteutuu – ja auttaako se kaikkia?

Riina Takalan pääkirjoitus julkaistu huhtikuussa ilmestyneessä Kiinteistöpostissa 3/2014.