Oma etu ja yhteinen hyvä nousevat esille tutkijatohtori, sosiologi Veikko Erannin väitöstutkimuksessa, joka käsittelee ”ei minun takapihalleni” -ilmiötä. ”Not in my backyard” eli nimby-kiistoissa asukkaat ja suunnittelukoneisto ovat erimielisiä esimerkiksi kaupunginosan täydennysrakentamisesta. Myös alueen asukkailla on ristikkäisiä näkemyksiä siitä, mitä pitäisi tehdä ja mitä ei saisi tehdä.
Kaavoitukseen osallistuminen on Veikko Erannin mukaan helppo tapa yrittää vaikuttaa oman lähiympäristönsä kehitykseen ja muutokseen. Uutta kaavaa laadittaessa kaikilla alueen asukkailla on oikeus esittää mielipiteensä muutoksista.
– Paikallisissa nimby-kiistoissa on usein kyse oman edun ja yhteisen hyvän yhteensovittamisen vaikeudesta: monet asukkaat tunnustavat tarpeen rakentaa kaupunkiin lisää asuntoja, mutta nämä asunnot pitäisi mielellään rakentaa jonnekin muualle.
Väitöstutkimustaan työstäessään Veikko Eranti kävi läpi Helsingin kaupunginsuunnitteluvirastolle vuonna 2012 tulleet mielipiteet ja kommentit, joita asukkaat, taloyhtiöt ja yhdistykset olivat lähettäneet liittyen valmisteilla oleviin asemakaavoihin tai osayleiskaavoihin.
Tutkimus oli jatkumoa hänen aikaisemmalle työlleen, jossa hän selvitti Meri-Rastilan ja Etelä-Haagan asukkaiden osallistumista ja vaikuttamista asuinalueidensa täydennysrakentamiseen. Myös tämä materiaali oli mukana väitöstutkimuksessa. Eranti luki kaiken kaikkiaan noin 550 kirjettä, joissa oli 600–700 sivua.
Väitöskirja-aineiston lukeminen oli Veikko Erannin mukaan välillä raskasta. Kirjeistä valtaosassa vastustettiin kaavasuunnitelmaa, niiden osuus oli 73 prosenttia. Myönteisiä mielipiteitä kaavaan esitti 18 prosenttia kirjoittajista. Lopuissa puututtiin joihinkin teknisiin yksityiskohtiin tai esitettiin pikkuparannuksia.
Miksi hän sosiologina ylipäätään päätyi tutkimaan aihetta, joka liittyy tylsältä kuulostavaan kaavoitukseen?
– Halusin tarkastella tapauksia, jotka näyttäytyvät ulkopuolisille tavanomaisina kaupunkikehitykseen liittyvinä suunnitelmina, mutta herättävät paikallisissa asukkaissa vahvoja intohimoja ja tarpeen vaikuttaa.
Oma etu piiloon yhteisen hyvän taakse
Kaavoitukseen liittyvissä mielipiteissä ja kommenteissa ajettiin sekä omaa etua että yhteistä hyvää.
– Noin joka toisessa kirjeessä asukkaat katsoivat, että pelkästään oman mielipiteen esille tuominen, joko ilman perusteluja tai suoraan esimerkiksi asukkaan omiin taloudellisiin intresseihin vedoten, pitäisi ottaa huomioon aluetta kaavoitettaessa. Suunnitelmaa vastustettiin selkeästi omaan etuun vedoten: maisema menee pilalle tai asunnon arvo laskee.
Oman edun tavoittelu herättää Erannin mukaan mielenkiintoisia kysymyksiä, milloin se on sallittua ja milloin sopimatonta. Hän ottaa esille tapauksen, jossa eräs Östersundbomin asukas vastusti alueelle suunniteltua kaavaa sen vuoksi, että tielinjaus meni hänen talonsa päältä. Kaava oli hänen mielestään muutoin ok, jos tien paikkaa voisi siirtää viisi metriä tuonnemmaksi hänen kodistaan.
– Oman edun tavoittelu lienee tässä tapauksessa ollut perusteltua, Eranti tuumaa.
– Noin kolme neljäsosaa mielipidekirjeistä kuitenkin käytti jollakin tavalla yhteiseen hyvään vetoavaa argumentaatiota. Asukkaat vetosivat luontoarvoihin, alueiden väliseen tasa-arvoon sekä koko Helsingin suosiolliseen tulevaan kehitykseen.
– Osassa kirjeistä sanottiin, että me kaikki vastustamme tätä. Näin rakennettiin alueen yhteisö yksimieliseksi toimijaksi, vaikka jokaisella alueella on erilaisia mielipiteitä.
Kahlatessaan kirjeitä läpi Veikko Eranti totesi ihmisten perustelevan mielipiteitään kaikin mahdollisin argumentein.
Kaikista yleisimmin kirjeissä tuotiin esille liikenteen ja ruuhkien tuomat haitat sekä parkkipaikkojen riittämättömyys, mikä Erannin mukaan selittyy sillä, että liikennejärjestelyt ovat keskeinen osa kaupunkisuunnittelua.
– Yleinen fraasi oli, että näille ennestään ruuhkaisille kaduille ei mahdu enempää autoja. Niin ikään lasten turvallisuudesta kannettiin huolta.
– Lisäksi varsin usein vedottiin siihen, että alueen vehreä ja puistomainen luonne menee pilalle, jos rakennetaan lisää. Mainintoja oli sekä lintujen pesimäpuista että lasten leikkipaikoista. Monesti vedottiin yleviin periaatteisiin sekä esitellään alueen historiallisia arvoja ja suojelun merkitystä.
Mielipiteiden lausujat nojasivat perusteluissaan myös teknisiin laskelmiin, mikä heijastaa Veikko Erannin mukaan Suomen poliittista kulttuuria.
– Meillä arvostetaan teknisiä argumentteja. Ihmiset kehittelivät numeroita, jotta ei tarvitsisi vedota moraalisiin seikkoihin. Mukana oli monenlaisia laskelmia alkaen tonttien kallistuskulmista päätyen risteyksien vetokykyyn.
Joukossa oli myös esteettisiä arviointeja kaavasta ja yksinkertaisesti todettiin, että suunnitelma on ruma. Tai kaavasuunnitelmaa luonnehdittiin järjettömäksi.
Oman perustelun uskotaan vaikuttavan
Asukkaat, taloyhtiöt ja yhdistykset uskovat mielipiteillään, kommenteillaan ja perusteluillaan voivansa vaikuttaa kaavan lopputulokseen. He kokevat niillä olevan merkitystä suunnitelman toteutumiseen tai toteuttamatta jättämiseen. Näin Veikko Erannin mukaan onkin pienessä mittakaavassa.
– Asukkaat pystyivät vaikuttamaan kaavan yksityiskohtiin, esimerkiksi mihin leikkipaikan rakennus sijoittuu tai miten päin urheilukenttä rakennetaan.
– Asukkaalla on sellaistakin tietoa, jota suunnittelijalla ei ole. Tämä ei välttämättä tiedä, onko jokin pusikko jättömaata vai onko se lapsille tärkeä leikkipaikka, Eranti kuvailee.
– Suunnitelmaan on helppo vaikuttaa, jos ei halua muokata koko kaavaa radikaalisti. Sen sijaan pelkästään kaupunkisuunnitteluvirastoon yhteydessä oleminen ”ei täydennysrakenneta ollenkaan” -ajatuksella menee heikosti läpi. Isompien muutosten läpivieminen vaatiikin enemmän työtä: kirjoittamista politiikoille ja yleisönosastoon sekä mielenilmaisuja.
Suuriin kaavamuutoksiin tai suunnitelman hylkäämiseen päädytään harvoin asukkaiden esittämien mielipiteiden vuoksi. Mutta näitäkin tapauksia on. Esimerkiksi Meri-Rastilan kaavaa muutettiin niin, että uutta asuinrakentamista ei kaavoitettu rantaan, vaan tiivistettiin olemassa olevaa kaupunkirakennetta.
Koko kaavan hylkäämisestä Veikko Erannilla tulee mieleen yksi tapaus, joka tosin ei ollut mukana hänen tutkimuksessaan. Mustavuoreen suunniteltu uusi asuinalue kaatui valtuuston käsittelyssä.
Meri-Rastilan ja Mustavuoren tapaukset ovat myös esimerkkejä siitä, että kovia poliittisia ristiriitoja aiheuttavista kaavoista lopulliset päätökset tehdään valtuustotasolla, eikä lautakunnassa.
Yksi selkeästi tunteita nostattanut suunnitelma Veikko Erannin aineistossa oli Etelä-Kaarelan jäähalli, joka aiheutti asukkaissa vastakkaisia mielipiteitä. Osa oli sitä mieltä, että jäähalli pitää saada, koska se parantaa alueen harrastusmahdollisuuksia. Toisten mielestä rakennus tuhoaa perinteisen omakotitaloalueen idyllin. Kaupunki on sittemmin tehnyt päätöksen, että alueelle rakennetaan jäähalli.
Kaupunkisuunnittelulla kauaskantoinen vaikutus
Kaupunkisuunnittelu ja täydennysrakentaminen synnyttävät konflikteja – tosin ei mitenkään räjähtäviä.
– Suomessa on huono poliittinen kulttuuri ristiriitojen käsittelyssä. Ristiriidat ovat kuitenkin luonteva osa järjestelmää, eikä ole maailmanloppu olla jostain asiasta eri mieltä. Yksinkertaisuudessaan asiat käydään läpi siinä kohtaa, kun ne pitää käydä läpi, ja vastakkaisten mielipiteiden väliltä valitaan se suunta, minkä mukaan mennään. Kaavoituksessa tämä tarkoittaa sitä, että paikka rakennetaan tai ei rakenneta.
Tutkijatohtori Veikko Erannin mielestä on tärkeää ja tervettä, että suunnitelmista vaihdetaan mielipiteitä sekä esitetään kommentteja puolesta ja vastaan. Hän muistuttaa, että muutettaessa yhdyskuntarakennetta rakentamalla uusia tai täydennysrakentamalla vanhoja alueita, tehdään kauaskantoisia ratkaisuja.
Veikko Eranti nostaa esille Kallion kaupunginosan.
– Kallioon rakennettiin 1900-luvun alkupuolella isoja taloja ja pieniä asuntoja, minkä vuoksi se on nykyisin Suomen tiheimmin asuttu alue. Mitä tehtiin yli sata vuotta sitten, vaikuttaa voimakkaasti tämän päivän yhdyskuntarakenteeseen ja Helsingin kaupunkikuvaan.
Tämän päivän esimerkiksi kelpaa Kruunusillat.
– Niiden myötä itäinen kaupunki muuttuu peruuttamattomasti.
Veikko Eranti painottaa muutoksen ja kehityksen kuuluvan kaupunkiin.
– Yksittäisen ihmisen on ehkä vaikea hahmottaa kaupunkikuvan muutosta. Se on kuin kiven rytmi ja tapahtuu pitkällä aikavälillä. Kaavan suunnittelusta sen toteuttamiseen saattaa kulua toistakymmentä vuotta.
Teksti ja kuva Irene Murtomäki
Artikkeli on julkaistu joulukuussa ilmestyneessä Kiinteistöposti Professionalissa 10/2016
