Miten tulee edetä, jos epäilee sisäilmaongelmaa työpaikallaan? Mitä pitää työnantajan tehdä tai mikä on kiinteistönomistajan vastuu? Muun muassa tällaisiin kysymyksiin annetaan vastauksia Työterveyslaitoksen työpaikkojen käyttöön laatimassa oppaassa sisäilmasto-ongelmien selvittämisestä.
Teoksessa otetaan kantaa eri toimijoiden rooleihin ja vastuisiin ongelmien selvittelyssä. Kirjassa kerrotaan myös, keitä ratkaisuprosessiin tarvitaan ja kuka on pätevä asiantuntija.
─ Sisäilmastoselvitysten tekijöiden tulee tuntea työpaikkojen erityispiirteet esimerkiksi mittaustuloksia tulkitessaan, johtaja Sanna Lappalainen, yksi kirjan kirjoittajista Työterveyslaitokselta, korostaa.
− Tärkeä osuus kirjassa on varattu pohdinnoille, miten altistumisolosuhteita voidaan arvioida, jotta työterveyshuolto voi puolestaan arvioida sisäilmasto-ongelman terveydellistä merkitystä työntekijöille, Lappalainen kuvaa.
Monitahoisia ja yhteistyötä vaativia
Sisäilmasto-ongelmien selvittämisestä ovat vastuussa monet toimijat, kuten johdon, kiinteistön hallinnan ja työsuojelun edustajat. Ongelmat voivat olla monitahoisia, jolloin niiden selvittämiseen ja ratkaisemiseen tarvitaan usean eri ammattilaisen asiantuntemusta ja yhteistyötä.
Tilojen käyttäjiä on usein kymmeniä, jopa satoja, minkä vuoksi selvitys- ja ratkaisuprosessissa vaaditaan suunnitelmallista etenemistä sekä säännöllistä, vuorovaikutteista viestintää.
Kirjassa esitetään tiivistetysti keskeisten toimijoiden roolit. Esimerkiksi työnantajan rooli on arvioida haitta- ja vaaratekijät ja niiden merkitys työntekijöiden turvallisuudelle ja terveydelle (TT-laki).
Lisäksi työnantaja vastaa siitä, että tilojen käyttäjät tuntevat sisäilmasto-ongelmien haittailmoitusmenettelyn ja keskeiset toimintatavat ongelmien ratkaisemisessa.
Kiinteistönomistajan rooliksi kirja määrittelee vastuun siitä, että rakennus täyttää terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaatimukset (maankäyttö ja rakennuslaki). Kiinteistönomistaja myös usein johtaa sisäilmaryhmän toimintaa työantajan kanssa.
Sisäilmastoon liittyviä asioita tarkastellaan sekä terveydensuojelu- että työsuojelulainsäädännön näkökulmista. Tällöin on huolehdittava eri toimijoiden ja viranomaisten välisestä yhteistyöstä kirjassa ohjeistetun selvitys- ja ratkaisuprosessin mukaisesti.
”Ohje työpaikkojen sisäilmasto-ongelmien selvittämiseen” –teos löytyy tästä:
Sisäilma ja sisäympäristö –verkkosivut löytyvät tästä: (www.ttl.fi)