Helsingin kaupunki pyytää helsinkiläisiä ja kaupungissa vierailevia vastaamaan kyselyyn talviaikaisen hoidon onnistumisesta talven 2022–2023 aikana.

Kyselyssä pääsee vastaamaan jalkakäytävien, pyöräväylien ja ajoratojen sekä aurattavien ulkoilu- ja puistoreittien talvikunnossapitoon liittyviin kysymyksiin.
Kyselyyn vastaaminen vie noin 5–10 minuuttia. Karttapohjaiseen kyselyyn voi suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Myös näkövammaisille on oma kyselynsä. Vastauksia voi antaa 20.3.2023 saakka.
Kaupungin mukaan lumitöissä on tänä vuonna ollut uusia kokeiluja muun muassa lumen sijoittelussa ja varastoinnissa. Pysäköintipaikkoja on otettu tänä talvena lumitilaksi Vallilassa sekä Taka-Töölössä. Kokeilussa lumi varastoidaan pysäköintipaikoille eikä sitä kuljeteta pois.
– Teemme vuosittain kyselyn talvihoidosta, sillä kaupunkilaisten palaute on tärkeää. Kyselyn tuloksia ja karttamerkintöjä tarkastellaan alueittain ja hyödynnetään talvikunnossapidon järjestämisessä ja työmme kehittämisessä. Tänä talvena olemme saaneet ilahduttavasti enemmän myös hyvää palautetta. Palautteet huomioidaan ja niillä on merkitystä, vaikka jokaiselle yksittäiselle kadulle ei välitöntä parannusta heti saataisikaan,
tiimipäällikkö Tarja Myller Helsingin kaupunkiympäristön katualueiden kunnossapidosta kertoo.
Helsingissä on yhteensä yhdeksän lumen vastaanottopaikkaa. Hernesaaren lumenvastaanottopaikka on tänä talvena ollut käytettävissä ainoastaan päiväaikaan kello 7–22.
Ukrainan sodasta johtuvalla raaka-ainepulalla ja energiakriisillä on kaupungin mukaan ollut vaikutuksia myös talvikunnossapitoon. Liuossuolaa on ollut
rajoitetusti saatavilla, ja sen puute on vaikuttanut etenkin hoitomenetelmiin tehostetun talvihoidon pyörä- ja kävelyreiteillä. Sähkön säästämiseksi kaupunki on luopunut tänä talvena kunnossapidettävien portaiden lämmittämisestä.
Tehostetun talvihoidon reitistö laajeni talvelle 2022–2023 ja kattaa nyt noin 95 kilometriä pyöräilyn ja kävelyn reittejä.
Helsingin kadut puhdistetaan ennalta määriteltyjen hoitoluokkien mukaisesti. Ensiksi hoidetaan pääväylät, joukkoliikennekadut sekä tärkeimmät jalankulku- ja pyöräilyreitit. Asuntokatujen vuoro tulee niiden jälkeen.
Kaupunki vastaa talvihoidosta ajoradoilla, pyöräväylillä ja esikaupunkialueiden jalkakäytävillä. Kantakaupungissa jalkakäytävien hoito on kiinteistönomistajien vastuulla.
Kaupungin kunnossapidettäviä autoliikenteen katuja ja teitä on noin 1200 kilometriä. Pyörä- ja kävelyteitä on noin 2500 kilometriä.
Kyselyyn pääsee osallistumaan tästä: https://bit.ly/talvikunnossapito23