Tulihan se lumi ja liukkaus lopulta Stadiinkin. Ei enää kovinkaan ketteränä vanhana äijänä siunasin alkutalven jokaista lumetonta päivää; askel oli pitävä, eikä autoa tarvinnut kaivaa kinoksesta esiin. Viime talvena sain jo lapioinnista monen vuoden kiintiön täyteen.
Ekan pyry-yön jälkeen katselin parvekkeeltani lumista maisemaa, eikä mielialani ollut korkealla. Taas autoiluun hankalan isot reflatut talvikengät jalkaan, lukkosula ja ihka uusi ikkunaskraba taskuun ja ankkakävelyä autolle.
Eläkeläisenä lähdin näin varustettuna matkaan vasta talviauringon nousun aikaan, kun muut olivat jo autoillansa kiirehtineet töihinsä, ja yllätyin todella myönteisesti. Ennenkin kehumani taloyhtiömme huoltofirma ei ollut vitkastellut. Pihamaa oli jo varhain aamulla hyvin aurattu ja hiekoitettu. Saatoin siis siirtyä ankkakävelystä jouduttavampaan askellukseen autolleni. Se puolestaan ei ollut huoltoyhtiön syytä, että jouduin kuitenkin harjaamaan lumet pois autoni päältä ja skrabaamaan sen ikkunat. Se, jos mikä on ns. paskaduunia.
Silloin on kiitettävä, kun on kiitoksen paikka. Siispä nyt kiitän ekaks taloyhtiömme hallitusta, joka on aikoinaan tarjouspohjalta valinnut kiinteistömme hoitoon erinomaisen huoltofirman.
En tunne valintakriteerejä, joiden pohjalta päätös on vuosia sitten tehty, mutta oikeita ne ovat olleet. Kyseinen huoltoyhtiö on niin kesät kuin talvetkin tehnyt työnsä mallikelpoisesti ja sen tytöntekijöistä on tullut meille asukkaille ”luottotuttuja”, joiden kanssa on mukavaa jäädä pihamaalle rupattelemaan muistakin aiheista kuin vain työasioista. Tiedän kyllä, että kaltaiseni eläkeläisen jaarittelu vähentää huoltomiehen tehokasta työaikaa, mutta milloinkaan ei minulle silti ole edes ilmein näytetty, että ”mene ukko nyt siitä mökkiisi”.
Päinvastoin, nähdessään minut huoltomies on jo kiinteistöltämme pois lähtiessään pysäyttänyt autonsa ja kysellyt vointiani; joskus jopa jotakin kiinteistöhuoltoon liittyvää asiaa. Nykyisin osaan vastata siihen jälkimäiseen aiheeseen enää Kiinteistöpostin vanhan ex-toimittajan mutu-tuntumalla, mutta toivoakseni niistäkin on jotain opiksi nuoremmille.
Nykyajan kvartaalitaloudessa lasketaan vain, onko euro joka kolmen kuukauden jälkeen break even -viivan ylä- vai alapuolella. En ole ekonomi, joten en voi kiistää ko. asenteen mielekkyyttä, kun raha rulettaa kaikkialla.
Olen silti vuorenvarma siitä, että työn ostajan ja sen myyjän välinen inhimillinen asiakassuhde ja tehdyn työn hyvä laatu ovat tärkeämpiä kuin tarjouksissa olleet muutaman euron erot.
Ongelma on se, että työn ostajan olisi ensin nähtävä miten tarjouskilpailun voittaja hoitaa työnsä käytännössä. Vaan se ei ole mahdollista, kun ratkaisua tehtäessä valinta tapahtuu yleensä vain papereiden perusteella. Silti vanha totuus tässäkin: ”Halvin tarjokas ei yleensä ole paras vaihtoehto.”
Nykyisen huoltoyhtiömme valintakriteereistä en tiedä yhtään mitään, mutta olipa yhtiön tarjous halvin tai kallein, niin sen työssä ei ole ollut moitteen sijaa.
Sautski
