Motivan mukaan taloyhtiöillä on merkittävä rooli niin kansallisten kuin paikallistenkin ilmastotavoitteiden toteuttamisessa, sillä suomalaisen hiilijalanjäljestä noin kaksi kolmasosaa kertyy asumisesta, liikkumisesta ja ruoasta. Taloyhtiöt voivat pienentää hiilijalanjälkeään erityisesti fiksuilla lämmitysratkaisuilla ja energiaremonteilla.

Kuopion tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä.
‒ Jotta tavoitteeseen päästään, on erittäin tärkeää, että ilmastoviisaita toimia toteuttavat kaupunkikonsernin lisäksi niin taloyhtiöt, kuntalaiset kuin yrityksetkin. Taloyhtiöille energiatehokkuutta parantavat toimet tuovat kasvihuonekaasupäästöjen ja hiilijalanjäljen pienenemisen ohella myös rahallisia säästöjä, toteaa Kuopion ympäristöjohtaja Tanja Ahonen.
Taloyhtiöt voivat hyödyntää Energiaviraston rahoittamaa maksutonta ja puolueetonta energianeuvontaa. Pohjois-Savossa energianeuvonnasta vastaa Kuopion kaupungin energianeuvonta-hanke.
‒ Energianeuvonta koordinoi Motivan mallin mukaisia taloyhtiöfoorumeita, joissa taloyhtiöt hyötyvät vertaistuesta. Niiden edustajat voivat vaihtaa kokemuksia esimerkiksi korjaushankkeista ja uusiutuvan energian hankinnoista. Tällä hetkellä kiinnostavia aiheita ovat erityisesti lämpöpumppuihin, aurinkoenergiaan ja energiaremontteihin liittyvät aiheet, sanoo Kuopion kaupungin energianeuvoja Mari Turunen.
Kuopion alueen suurimmalla vuokrataloyhtiöllä Niiralan Kulmalla on yli 5700 asuntoa, joissa asuu yli 10 000 kuopiolaista. Niiralan Kulmalla jokaiseen uudis- ja perusparannuskohteeseen asennetaan aurinkovoimala ja maalämpö, kun se on teknisesti mahdollista, ja kaikki asuinkäyttöön tarkoitetut uudiskohteet ovat jatkossa A-energialuokkaa.
Niiralan Kulma on myös kehittänyt lämmön, sähkön ja veden kulutusseurantajärjestelmiään ja rakentanut tapoja kiinteistöjensä etähallintaan ja automaatioon. Suurimmassa osassa kiinteistöjä asuntojen lämpötiloja voidaan tarkkailla ja säätää etänä.
‒ Olemme siirtyneet kohteissamme myös hiilidioksidivapaaseen kiinteistösähköön sekä kaukolämpöön ja vähentäneet sitä myötä kasvihuonekaasupäästöjämme noin 10 miljoonalla kilolla vuodessa. Jos tämän summan muuttaa dieselautolla ajetuiksi kilometreiksi se vastaa päästöiltään noin 70 miljoonaa ajokilometriä, kertoo palvelupäällikkö Joni Mäenpää Niiralan Kulmalta.
Leppävirralla sijaitseva Asunto Oy Leppävirran Sorsakosken Koskipuisto vaihtaa vanhat öljykattilat ilma-vesi-lämpöpumppuun. Taloyhtiössä on 30 asuntoa, ja se on rakennettu vuonna 1972, joten vanhat kattilat alkoivat olla jo elinkaarensa päässä. Motivan mukaan lämmitysjärjestelmän vaihdosta ei tule osakkaille maksettavaksi mitään ylimääräistä, sillä uudistusta varten otettu laina maksetaan pois lämmityksestä säästyneillä rahoilla.
‒ Öljynkulutus on ollut noin 40 000 litraa vuodessa. Laskelmien mukaan säästämme lämmityskustannuksissa vuosittain noin puolet. Kokonaan öljystä luopumista puolsi myös Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksestasaatava avustus, joka olisi ollut pienempi, jos öljy olisi jäänyt osittain käyttöön. Kun valitsimme öljystä luopumisen kokonaan, saimme Aralta maksimituen, eli 50 % kokonaiskustannuksista, sanoo taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Juha Louhisto.
Taloyhtiön energiatehokkuustoimet voi aloittaa toteuttamalla taloyhtiön energiatarkastuksen. Energiatarkastus on kevyt ja edullinen taloyhtiön energiaselvitys, josta taloyhtiö saa ehdotuksia jatkotoimenpiteiksi, Motiva muistuttaa.