Suomalaisten vedenkäyttöä tutkittiin Kestävä vedenkäyttö -projektissa vuosina 2019–2020.

Selvitys tehtiin mittaustietojen, kyselytutkimuksen ja kulutustaan tarkemmin seuraavan ryhmän perusteella. Käytetyn veden määrässä on suurta vaihtelua erilaisten talouksien välillä.
Työtehoseuran ja Motivan toteuttamaan vedenkäyttötutkimukseen saatiin lähes 900:n kerros- ja rivitalossa asuvan kotitalouden vuoden 2019 vedenkulutuksen mittaustiedot. Lisäksi tutkimuksessa tehtyyn vedenkäyttökyselyyn vastasi 2500 kotitaloutta.
Tutkimuksen mukaan keskimääräinen vedenkäyttö oli 113 litraa per henkilö vuorokaudessa. Vaikka keskimääräinen vedenkulutus on vähentynyt, oli vaihteluväli varsin suuri: 50‒150 litraa.
Motivan mukaan kerrostaloissa asuvat ovat saattaneet tottua lotraukseen, kun vedestä ei kerrostaloissa aikaisemmin maksettu kulutuksen mukaan. Kulutusperusteinen laskutus on omakotitaloissa vakiintunut käytäntö. Toisaalta omakotitaloissa taas on sellaista vedenkäyttöä, joka ei liity muihin asumismuotoihin: puutarhanhoito sekä pihagrillin ja terassin pesu lisäävät vedenkäyttöä.
‒ Tuloksissa ilahdutti se, että reilut puolet vastaajista oli tehnyt aktiivisesti toimia veden säästämiseksi. Heistä joka neljäs oli muuttanut veden käyttötapojaan säästävämmäksi, joka viides oli hankkinut uusia vesikalusteita ja lähes joka viides oli hankkinut uusia, vettä säästäviä kodinkoneita, Motivan johtava asiantuntija Jaakko Ketomäki sanoo.
Muina säästötoimina mainittiin muun muassa verkoston vedenpaineen säätö oikealle tasolle, sadeveden käyttö kastelussa sekä suihkun käytön järkevöittäminen esimerkiksi suihkuaikaa lyhentämällä.
Hanke käynnistyi syksyllä 2019, ja se jatkuu vuoteen 2021 asti. Hankkeessa ovat mukana Motiva Oy, ympäristöministeriö, Energiavirasto, Oras Oy, Vercon Oy, Koka Oy, Envera Oy, Uponor Suomi Oy, Espoon Asunnot Oy, Suomen Omakotiliitto ry, HSY ja Työtehoseura ry.