”Onko tässä maailmankaikkeudessa yhtään isoa taloyhtiötä, jonka pesutupajärjestelmä toimii?” Hallituksen puheenjohtaja Wilma Schlizewski parahtaa kiukusta ja tuskasta, koska niin ”helvetilliseksi” on taloyhtiön pesutuvan meininki yltynyt. – Kertokaa, jos teidän taloyhtiössänne pesutupa toimii. Kollegiaalisia neuvoja ja vinkkejä kaivataan.
Asunto Oy Alakiventie 3 on vuonna 1965 valmistunut noin sadan asunnon yhtiö, jonka pesutupa on pieni, mutta varustettu kuitenkin nykyaikaisella, tehokkaalla pyykinpesukoneella.
Pyykkien kuivattamiseen on kolme kuivaushuonetta, jotka on varustettu kuivureilla.
Pesutuvan avaimen saa huoltoyhtiöstä muutaman euron hintaan ja varauksen voi tehdä käytävällä sijaitsevaan varauskirjaan.
Pesutupaa myydään ns. aamu- ja iltavuoroina eli ensimmäinen vuoro alkaa aamulla 8.00 ja viimeinen päättyy klo 20.00. Kuivaushuoneiden sähköt katkeavat illalla kello 22.00. Siis periaatteessa ihan hyvät puitteet, mutta….
Pesulameininkiä ja mattopyykkiä
Taloyhtiössä on Wilma Schlizewskin mukaan muutamia asukkaita, jotka käyttävät pesutupaa ja kuivaushuoneita kuin pyörittäisivät omaa pesulaa. Pyykkiä pestään usein ja suuria määriä. Pestyjen vaatteiden joukossa nähty esimerkiksi useita kymmeniä pienten lasten bodyja, vaikka tiettävästi perheeseen ei pieniä lapsia kuulu.
Toinen ongelma muodostuu matoista, joita pesutuvan koneella pestään kielloista huolimatta.
– Konetta korjataan matonpesusta syntyneiden vikojen vuoksi melkein kuukausittain, Wilma sanoo.
Mattojen kuivattaminen on kielletty kuivaushuoneissa, koska niissä ei ole minkäänlaista vedenpoistojärjestelmää. Pyykkiä kuivattaa kuivuri.
– Paksut matot eivät edes kuiva normaalin kuivausajan puitteissa. Kun matot jätetään sinne kuivumaan, ne roikkuvat siellä toisten kuivausajoilla, Wilma tuskailee.
Tilanne on hallitsematon
Taloyhtiössä on yritetty puuttua pesutuvan väärinkäytöksiin keskustelemalla, voisiko pyykkiä pestä vain kerran tai kaksi viikossa, eikä niin usein kuin nyt tapahtuu. Mattojen pesukielto on kaikunut kuuroille korville.
Kertoopa Wilma poliisinkin vierailleen taloyhtiössä yöllisten pesuoperaatioiden vuoksi. Tämän tapahtuman jälkeen päätettiin, että rele katkaisee kuivaushuoneen sähköt kello 22, millä on yritetty hillitä myöhäisiä ja yöllisiä pyykinpesemisiä.
– Sekään ei ole auttanut, koska jos siellä kuivaushuoneessa on märkä matto tai muutakin märkää pyykkiä illalla, niin se on todennäköisesti märkää vielä aamullakin. Aamuvuorolainen tietysti siirtää pyykkejä pois ja laittaa omansa kuivumaan. Hyvä, ettei ole nyrkkitappelua pyykinpesunkin vuoksi tässä taloyhtiössä nähty, Wilma vielä jatkaa.
Käyttöoikeutta ei voi rajoittaa
– On pohdittu, pitäisikö avain- ja varausjärjestelmä muuttaa sellaiseksi lukkotauluksi. Lunastat lukkoavaimen, jolla pystyt varaamaan vain yhden vuoron kerrallaan, Wilma mainitsee pohditun ratkaisuksi.
– Vai pitäisikö nostaa pesutuvan käyttömaksu huomattavasti korkeammaksi – avain maksaisi esimerkiksi 50 euroa?
Voisiko nykyaikaisella elektronisella lukitusjärjestelmällä, johon voidaan liittää kulunvalvontaa, hallita paremmin tai rajoittaa pesutuvan käyttöä, tätäkin Wilman mukaan parhaillaan mietitään. Lukitusjärjestelmä uusitaan joka tapauksessa uusien asuntojen ja asukkaiden vuoksi.
Wilma kertoo ehdottaneensa isännöitsijälle valvontakameroiden asentamista yhdyskäytävään.
– Että olisi nähty, ketkä pesutupaa käyttävät väärin ja minkälaisten kääröjen kanssa sinne mennään ja sieltä tullaan. Mutta ei voi asentaa kameroita, ei edes yhdyskäytävälle, koska taloyhtiön sisällä ei saa kuvata tai kaikkien pitää hyväksyä kuvaaminen.
Taloyhtiössä on Wilman mukaan noin kymmenkunta aktiivista pesutuvan käyttäjää, jotka kärsivät nykytilanteesta. Lisäksi pesutuvan käytön voidaan ennustaa lisääntyvän, jos uusiin asuntoihin tulee opiskelijoita – opiskelijathan ovat tunnetusti ahkeria pesutuvan käyttäjiä.
– Yhtiöjärjestyksemme mukaan meillä on pesutupa asukkaiden käytettävissä, Wilma toteaa yhdenvertaisuuden periaatteesta, jonka perusteella keneltäkään ei voida pesutuvan käyttämistä evätä, eikä käyttöä rajoittaa.
Teksti ja kuva: Riina Takala
Haastattelu julkaistu joulukuussa ilmestyneessä Kiinteistöposti Professional 10/2015.
Mikäli sinulla on antaa hyviä vinkkejä ja ideoita Wilman pesutupaongelmaan, kerro niistä minulle sähköpostitse riina. takala@kiinteistoposti.fi