Joka neljäs kymmenestä liukastui tämän tai viime talven aikana. Joka toinen kertoi myös loukanneensa itsensä kaatuessaan. Joka kahdeksas (14 %) joutui kaatumisen seurauksena käymään lääkärissä tai terveydenhoitajalla.
Mustelmien ja ruhjeiden lisäksi vuosittain lähes viisi tuhatta potilasta joutuu sairaalahoitoon liukastumisen takia. Tämä käy ilmi viime talvena toteutetusta kyselystä.
– Jalankulkijan kannalta vaarallisin keli on, kun jäisen pinnan päälle sataa kuivaa pakkaslunta tai kun jään pinnalle muodostuu vesikalvo jään sulaessa. Kun lämpötila sahaa nollan tuntumassa, kannattaa matkalla varoa liukkaita pintoja. Oma varautuminen ja yhteistyö esimerkiksi kunnossapidon, jalkinevalmistajien, viestinnän ja terveydenhuollon kesken auttavat ehkäisemään liukastumisia, erityisasiantuntija Kaarina Tamminiemi SOSTE ry:stä muistuttaa.
Lievien vammojen lisäksi kaatumiset ja liukastumiset aiheuttavat runsaasti vakavia vammoja, kuten murtumia, nivelten sijoiltaanmenoja ja päävammoja, joista voi seurata pitkäaikaista haittaa.
Jää- tai lumikelillä kaatumisten takia yön yli sairaalahoitoon joutuu vuosittain yli 5000 henkilöä. Vuosittain liukastumiset aiheuttavat 26-28 miljoonan euron sairaalahoitokustannukset.
– Liukastumiset koskettavat kaikkia iästä riippumatta. Jokaisella meistä löytyy varmasti kokemusta liukastumisesta, vaikka tilanteesta olisikin selvinnyt vain mustelmilla. Iän karttuessa kaatumisesta johtuvat vammat ovat yleensä vakavampia kuin nuoremmilla. Kuitenkin kenellä tahansa kaatumisen johdosta murtunut ranne hankaloittaa perusarjen pyörittämistä pitkäksi aikaa, Tamminiemi jatkaa.
Anna palautetta liukkaudentorjunnasta
Yksi tärkeistä ohjeista taloyhtiöiden näkökulmasta tämäkin: Anna palautetta pihojen ja kulkuväylien kunnossapidosta. Pihojen ja katujen hiekoitus sekä lumien puhdistaminen auttavat montaa muutakin kulkijaa pysymään pystyssä.
Mutta unohtaa ei sovi omaakaan varautumista, kuten varaa aikaa matkantekoon, käytä asianmukaisia kenkiä, joissa on matala, leveä kanta, voimakkaasti kuvioitu pohja ja pehmeä pohjamateriaali.
Liukuesteitä kannattaa myös käyttää. Voit myös tarkistaa varoitukset eli katsasta, mitä esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen sivustolla sanotaan jalankulkusäästä.
Tutkimuksen suoritti Liikenneturvan toimeksiannosta TNS Gallup Oy. Tiedot kerättiin internetpaneeli GallupForumissa. Kyselyyn vastasi 1 656 suomalaista.