Mato Valtonen: Luovuus käyttöön

Emme välttämättä yllätä tai muista, että luovuutta käytetään aina kehityksen eteenpäinviemiseen, ongelmien ratkomiseen tai kilpailijoiden voittamiseen. Pelkäämme epäonnistumisia. Mieluummin turvaudumme rutiineihin kuin heittäydymme hulluttelemaan tai positiivisesti kyseenalaistamaan asioita. Mikään ei kuitenkaan ole mahdotonta, kun vain uskotaan, että mikään ei ole mahdotonta.

Näin Mato Valtonen, bändihommia 25 vuotta tehnyt, parhaiten ehkä Sleepy Sleepers -bändistä tunnettu,    3 000 keikkaa heittänyt, niistä 50 eri puolilla maailmaa Puna-armeijan 160 laulajan muodostaman kuoron kanssa, evästi Tulevaisuuden Isännöinti –seminaarin kuulijakuntaa.

– Mihinkäs insinöörit tai isännöitsijät luovuutta tarvitsevat? Sitä tarvitaan kehityksen luomiseen, koska viemme asioita eteenpäin. Emme jää polkemaan paikoillemme, koska se on vaarallista tällä muutoksen tiellä.

– Sekin on tutkittu, että 24 prosenttia suomalaisista ei halua minkään asian muuttuvan. Siis neljäsosa kansasta on sitä mieltä, että tämä on ihan hyvä näin. Mutta eihän niin voi ajatella. Jos me jäämme paikoillemme, meille käy kalpaten.

Paikoilleen jäämisen yhtenä uhkakuvana on yritys- ja työelämän kannalta se, että kilpailijat menevät ohi.

– Me tarvitsemme luovuutta siihen, että ratkaisemme ongelmia. Me luomme kehitystä, pidämme kilpailijat takana ja ratkaisemme ongelmia. Sitä on luovuus.

Tunne itsesi

Luovuus siis liittyy olennaisesti muutokseen, jota ihmiset siis erittäin hanakasti vastustavat. Maton viesti oli, että koska muutoksen vastustamisen keskipisteestä löytyy aina MINÄ, olisi tärkeä tietää ja tuntea, kuka ja minkälainen se minä on.

– Se tyyppi, joka sieltä peilistä kurkkaa, ratkaisee kaiken. Sehän on voimavara joka ikiseen asiaan.

– Onko se tyyppi, joka ei laita itseään likoon koskaan missään tilanteessa, ei vahingossakaan. On hymytön, hajuton, mauton, kulkee vieressä ja räksyttää vähän kaikille, jotka yrittävät jotakin ja haukkuu oikein kovasti?

– Vai onko se ihminen, joka luulee, että demokratia on pelkästään oikeuksia, ei mitään vastuita tai velvollisuuksia tai mitään joustamista missään tilanteessa? Tai onko se tyyppi, joka ärsyttää kaikkia koko ajan?

Miksi minää ei tunneta, johtuu Maton mukaan myös siitä, että ihmisellä on hyvin paljon erilaisia rooleja.

– Mehän näyttelemme aamusta iltaan. Koko ajan vedetään sellaisia teatterikorkeakoulun pääsykriteerit ylittäviä suorituksia – jokainen meistä ja ihan jatkuvasti.

Tie minuuden löytämiseen rakentuu kolmesta palikasta – siis ymmärtää, että ihminen muodostuu psyykkisestä, fyysisestä ja henkisestä palikasta.

– Kun me sitten yritämme ratkaista ongelmia, meidän täytyy ottaa kaikki nämä kolme palikkaa käyttöön.

Itsetunto kaivettava aina erikseen esiin

Luovuudesta ei voi puhua ottamatta kantaa suomalaisten heikkoon itsetuntoon, jonka Mato nimesi yhdeksi suomalaiseksi kansantaudiksi. Valitettavasti.

– Itse asiassa meillä on vahva itsetunto, mutta se on jostakin syystä meissä syvällä. Se täytyy aina kaivaa erikseen esiin joka ikiseen tilanteeseen, missä sitä tarvitaan.

– Se ei ole sillä tavalla ”törröllään” niin kuin joillakin, Mato totesi verraten amerikkalaisia, joilta itsetuntoa ei todellakaan puutu. He ovat nopeasti kertoneet, mitä kaikkea minä osaan, miten ihanassa maassa asun ja miten hienosti me jenkit hoidamme hommat.

Hierarkiassa ylöspäin

Suomalaista ihmistä vaivaa myös laumasieluisuus – tarve kuulua laumaan ja löytää oma paikkansa hierarkiassa – mieluiten vielä ylöspäin koko ajan yrittäen.

– Mehän koitamme kavuta jatkuvasti ylöspäin siinä hierarkiassa, koska jokainen haluaa tunnustusta, kunnioitusta ja arvostusta kaikin mahdollisin keinoin. Valitettavasti suurin osa keinoista, joita me sitten käytämme, ovat vippaskonsteja.

Tällaisiksi humpuukikeinoiksi hän nimesi arvostuksen hakemisen juoruilemalla toisista ”minä tiedän, minä osaan paremmin” -periaatteella; huumorin, jossa jotakuta aina loukataan omaa asemaa korostaen. Tai sitten ostetaan ylikalliita autoja ja taloja, merkkivaatteita tai rehvastellaan hiihtomatkoilla tai muilla keinoin, joissa kaikin keinoin korostetaan, miten TÄRKEITÄ ihmisiä me olemme.

Samalla orrella kaikki

Työpaikoilla vallitsevan hierarkian perinne löytynee Maton arvion mukaan suomalaisuudesta ja on selvästi jäänne patruuna-ajoista.

– Kun oli isoja pajoja, sahoja ja tehtaita, ylipääjohtaja oli aina niin iso herra, että hänen ajateltiin olevan tänään luultavasti neuvomassa Jumalaa. Kun hän sitten huomenna laskeutuu keskuuteemme, niin sitten me teitittelemme häntä ja kampaamme tukkamme.

Mato esitti työpaikan hierarkiasta pilakuvan, jossa istui lintuja useammalla orrella. Se räjäytti yleisön naurupankin – vakava asia huumorin keinoin.

– Kun nuo yläorren kaverit katsovat alas, siellä ei näy kuin paskaa ja kun alhaalta katsoo ylöspäin, niin siellä ei näy kuin perseenreikiä.

– En tiedä, onko teidän alallanne mahdollista ajatella eri tavalla. Entäs jos työpaikalla olisikin vain se yksi orsi. Jokainen tipu ja pulu istuisi täsmälleen samalla tasolla. Jokainen ihminen on kuitenkin täsmälleen yhtä arvokas, täsmälleen yhtä tärkeä riippumatta asemastaan.

Hullutteleminen ei ole kiellettyä

Mato kehotti rohkeasti myös veijarimaiseen hullutteluun.

– Sellaiset ihmiset, jotka ovat koko ajan ylähuuli kireänä ja kaikessa mennään ihan sääntöjen mukaan, ei ikinä poiketa mistään, eikä ikinä irrotella, niin ne ovat niin tylsää jengiä. Ei niiden kanssa jaksaisi olla hetkeäkään, oli Maton tyly analyysi.

Muutosvastarintaisuus meistä kumpuaa Maton näkemyksen mukaan usein laiskuudesta, rutiinisidonnaisuudesta ja epäonnistumisen pelosta. Emme uskalla kyseenalaistaa ja pidämme monia asioita mahdottomina tehdä ja toteuttaa.

– Me rakennamme nopeasti rutiineja itsellemme, emmekä enää näekään muuta kuin rutiinit.  Aina on tehty näin, minä teen näin aina eteenkinpäin.

– Mutta saahan meillä rutiineja olla. Maailmahan olisi aivan sietämätön paikka, jos me joka päivä tehtäisiin kaikki asiat ihan eri tavalla. Siitä ei tulisi mitään, ettei kukaan voisi laskea minkään varaan.

Kyseenalaista – mutta positiivisesti

–      Meidän pitää myös kyseenalaistaa jatkuvasti ja ihan kaikki. Jos jokin liikahtaa, jos se jättää varjon, jos se aiheuttaa keskustelua, niin kyseenalaistakaa se.

–      Mutta aina kun lähdet kyseenalaistamaan yhtään mitään, niin varmista ensin se yksi pikkuseikka – se että suupielet olisivat edes hieman ylöspäin, ihan vähän. Rupea miettimään positiivista ratkaisua. Minä haluan uskoa, että lähes kaikkeen on olemassa myös positiivinen ratkaisu. Sen löytäminen vain vaatii löytäjältään vähän älyä. Raivoamiseen pystyy ihan kuka tahansa ilman älyäkin.

Kyseenalaistamista on Maton mukaan monenlaista. Yksi niistä on vaikkapa se, tehtäisiinkö joskus sellaista, mikä on mahdotonta. Matolla on tästä omakohtaista kokemusta…

 ”Muista aina yllättää joku ammatillisesti, viihteellisesti, miten vain. Vie asia loppuun. Hihat ylös ja ala touhuta. Tästä alkaa tekemisen meininki, jonka jälkeen luovuudessa ja historiassa alkaa tapahtua…”

Teksti: Riina Takala Kuva: Markus Paajala

Artikkeli on kirjoitettu Mato Valtosen esityksen pohjalta ja julkaistu kesäkuussa ilmestyneessä Kiinteistöpostin Tulevaisuuden Isännöinti Extrassa 5/2013.