Lisää kiinteistö- ja rakennusalan digitalisaatiohankkeita

Kuvituskuva. Lähde Pixabay

Kiinteistön rakennusosien ja talotekniikan elinkaaren digitalisoiminen; Energiamanageroinnin digitalisointi; Energialoikka – yhteisöllinen verkkopalvelu hyvien käytäntöjen jakamiseen ja naapuriyhteisön tukemiseen rakennusten energiaremonteissa ja Automatisoitu projektiaikainen tiedottaminen, kahdensuuntainen viestintä sekä projektin tilan seuranta tilan käyttäjälle – tässä muutamia hankkeita, joille on haettu rahoitusta KIRA-digi-hankkeessa.

KIRA-digi-hanke on myöntänyt toisella kokeiluhakukierroksella runsaat 520 000 euroa 19 kokeiluhankkeelle, jotka vauhdittavat kiinteistö- ja rakennusalan digitalisaatiota.

Kokeiluilla halutaan muun muassa uudistaa alan toimintatapoja, luoda ja testata uusia digitaalisia ratkaisuja sekä parantaa niiden yhteentoimivuutta.

– Innostus hankehakua kohtaan oli yhtä suuri kuin ensimmäisellä kierroksella, mutta nyt pystyimme rahoittamaan selvästi suuremman osan hyvistä hakemuksista. Kokeiluissa on mukana monipuolinen joukko pienistä startupeista suurempiin yrityksiin sekä myös kunnista valtionhallintoon ja tutkimuslaitoksiin. Nyt alkaa todellinen digikokeilujen vyöry KIRA-alan uudistumiseksi, hanketta koordinoiva digipäällikkö Teemu Lehtinen sanoo.

Rahoitettavat hankkeet ja summat:
1. Arkkitehdit Sankari Oy, #BIMtag Ketterästi ideasta vaikutukseen: käyttäjän luettava metadata BIM-mallissa (20 080 €)
2. Blok Enterprises Oy, Blok, (21 875 €)
3. Blom Kartta Oy, Hulevesien mallintaminen kaupunkiympäristössä, (17 000 €)
4. Espoon kaupunki, Avoimen lähdekoodin omaisuudenhallintajärjestelmän ja sen rajapintojen kehittäminen (23 500 €)
5. Espoon kaupunki, Infrasuunnittelun, infrarakentamisen ja infraylläpidon tietoportaali (25 000 €)
6. Hyvinkään kaupunki, 3D-kaupunkikehityshankkeen arkkitehtikilpailun töiden tuomarointi ja julkaisu selainpohjaisen 3D-palvelun avulla (9 698 €)
7. Jyväskylän kaupunki, Kiinteistön rakennusosien ja talotekniikan elinkaaren digitalisoiminen (24 500 €)
8. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, Tietomallit ylläpitoon (32 020 €)
9. Lahden ammattikorkeakoulu, Avoin DigiCampus (41 450 €)
10. Metosin Oy, DigiLastu (72 000 €)
11. Optiwise Oy, Energiamanageroinnin digitalisointi (40 000 €)
12. Rapal Oy, Optimaze graphics service (19 775 €)
13. Sito Oy, MAKU-digi: Maaperäsidonnaisten kustannusten digitalisaatio (70 000 €)
14. Suomen ympäristökeskus, Energialoikka – yhteisöllinen verkkopalvelu hyvien käytäntöjen jakamiseen ja naapuriyhteisön tukemiseen rakennusten energiaremonteissa (30 000 €)
15. Talokeskus Yhtiöt Oy, Automatisoitu projektiaikainen tiedottaminen, kahdensuuntainen viestintä sekä projektin tilan seuranta tilan käyttäjälle (26 280 €)
16. Tampereen teknillinen yliopisto, Virtuaaliteknologioiden nopean soveltamisen mallit (VINOS) (20 000 €)
17. Unitc Oy, Ucmore (14 160 €)
18. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Ylläpitotiedon tuottamisen arviointi ja suunnittelu tietomalliaineistosta T3 sairaalahankkeessa (14 400 €)
19. AGIVA Oy, Pilvipalvelu Asoypalvelut.com, (0 €. Hakija ei ole hakenut rahallista tukea vaan ainoastaan asemaa KIRA-digi –kokeiluna)
Summa yhteensä 521 738euroa.

Kick off -tilaisuus avoinna kaikille kiinnostuneille

Ensimmäisten kokeiluhankkeiden kick off -tilaisuus järjestetään tiistaina 20.3.2017 klo 13-16 Maria 0-1:ssa (entinen Marian sairaala, Lapinlahdenkatu 16, Helsinki).
Tilaisuudessa esitellään ensimmäisen kierroksen kokeiluhankkeet ja järjestetään sparrausta hankkeiden käynnistämiseksi.
Tilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille ja sparraussessioon osallistumista suositellaan myös hankkeiden ulkopuolisille osanottajille. Tilaisuudesta järjestetään myös livestream ja tallenne.
Seuraava haku avautuu huhtikuun alussa. Hakukierroksia järjestetään kaikkiaan neljä vuosien 2017 ja 2018 aikana. Kokeiluhankkeisiin on varattu 4,4 miljoonaa euroa.