Led-lamput syrjäyttämässä muut lamput

Led-lamput tekevät vahvasti tuloaan niin sisä- kuin ulkovalaistukseenkin, ja tulevaisuudessa niiden ennakoidaan syrjäyttävän myös energiansäästölamput. Arvioiden mukaan vuonna 2020 uudisrakennuskohteista 80 prosentissa on ledvalaistus, kertoo Motivan asiantuntija Päivi Suur-Uski.

Motivassa käynnistyi vuonna 2009 lampputietoprojekti, kun hehkulamput alkoivat poistua markkinoilta.

Hehkulamppujen poistuminen on aiheuttanut asiantuntija Päivi Suur-Uskin mielestä yllättävänkin paljon epätietoisuutta. Motivaan tulee viikoittain useita lamppuja koskevia yhteydenottoja. Lisäksi internetissä palveleva www. lampunvalintakone.fi on ahkerassa käytössä.

Lamppua hankkiessaan ostajan pitäisi itse olla selvillä siitä, mitä ominaisuuksia hän tulee siltä tarvitsemaan. Muutoin lampun valinta saattaa olla perin hankalaa.

Lampun pakkausmerkintöjä tutkimalla selviää muun muassa valon määrä, lampun kestoikä, sytytyskertojen määrä, valon väri, lämpötilan sieto ja himmennettävyys. Näillä jokaisella on oma symbolinsa.

– Watit kertovat ainoastaan energian kulutuksen. Nyt onkin syytä siirtyä puhumaan lumeneista (lm) eli valon määrästä. Tämä perustuu siihen, että samalla wattimäärällä voi eri valmistajan lamppu tuottaa eri määrän valoa.

Esimerkiksi 60-wattisen hehkulampun valovirta on 730 lumenia ja 15-wattisen energiansäästölampun 750-950 lumenia.

Päivi Suur-Uski myöntää, että saattaa kestää aikansa, ennen kuin lumeneista puhutaan yleisesti – ehkä siihen tarvitaan uusi sukupolvi.

Halogeeni helppo ratkaisu

Lamppuvaihtoehtoja miettiessä halogeeni on niin sanottu helppo ratkaisu hehkulampun tilalle, koska niillä on likipitäen samat ominaisuudet. Lisäksi halogeenin hankintahinta on alhaisempi kuin energiansäästölampun tai ledin.

Päivi Suur-Uski arvelee halogeenilamppujen kysynnän kuitenkin heikkenevän ja niiden poistuvan sitä mukaa markkinoilta, kun ihmisten tietoisuus energiatehokkuudesta kasvaa.

Parhaimmillaan halogeeni on 30 prosenttia tehokkaampi kuin hehkulamppu, kun vastaavasti energiansäästölamppu on 75-80 prosenttia tehokkaampi – ja led menee tämänkin yli.

–      Energiansäästölamppujen ja ledien valikoimat kasvavat koko ajan. Nykyisin etenkin energiansäästölampuista löytyy hehkulampun korvaavia vaihtoehtoja. Energiansäästölamppujen ominaisuudet ovat kehittyneet valtavasti viime vuosina ja eri käyttökohteisiin on olemassa erilaisilla ominaisuuksilla varustettuja lamppuja.

Led-lamput valtaavat alaa

Päivi Suur-Uski arvelee energiansäästölamppujen kuitenkin väistyvän aikanaan ledien tieltä.

– Energiansäästölamput ovat jo kehittyneet teknisesti niin pitkälle kuin mahdollista, joten sillä saralla ei enää suuria muutoksia tapahdu. Sen sijaan ledien kehitys menee edelleen isoin harppauksin eteenpäin. Valotehokkuus kasvaa ja muutkin ominaisuudet paranevat. Lisäksi ledien hinnat ovat tulleet alaspäin, jopa 20 prosenttia viimeisen vuoden aikana.

Ledin käyttöiäksi luvataan 20 000-30 000 tuntia, jopa 50 000 tuntia. Kotitaloudessa lampun lasketaan palavan keskimäärin kolme tuntia päivässä eli 1 000 tuntia vuodessa. Näin ollen ledin kestoikä on useita kymmeniä vuosia, kun halogeenilampun on laskettu kestävän pari vuotta ja energiansäästölampun kuudesta kymmeneen vuotta. Markkinoilta poisjääneen hehkulampun käyttöikä oli noin vuosi.

Jos led-lamppu palaa koko ajan eli 8 700 tuntia vuodessa, kestää se kolme neljä vuotta. Led-lamppu tulee siten kannattavaksi kohteessa, jossa valo palaa yötä päivää.

Päivi Suur-Uski arvelee, että ledit tekevät vahvasti tuloaan myös ulkovalaistukseen, kun elohopealamppujen valmistus ja maahantuonti kielletään vuonna 2015.

Energiamerkinnät muuttuvat

Oli lamppu mikä tahansa, sitä koskevat energiatehokkuusvaatimukset. Uusia määräyksiä on luvassa ja vuonna 2016 halogeenilampun energiatehokkuuden täytyy olla vähintään luokkaa B.

Lamppujen energiamerkintöihinkin on luvassa muutoksia ensi syksynä. Kansalliset merkinnät poistuvat ja tilalle tulevat yleiseurooppalaiset merkit.

Lisäksi kodinkoneiden tapaan lamppujen energiatehokkuusluokkiin tulevat lisää luokat A+ ja A++.

– Samalla myös valaisimet saavat energiamerkit. Niitä tutkimalla muun muassa selviää, onko valaisemin lamppu vaihdettavissa ja minkä tyyppisiä lamppuja siinä valaisimessa voidaan käyttää, Päivi Suur-Uski valottaa tulevia muutoksia.

Lamput kierrätykseen

– Lamppuja koskeva jätelain uudistus tulee voimaan 1. toukokuuta 2013. Kaupoille tulee velvoite ottaa lamppuja vastaan. Ne voivat järjestää sen toisinkin, mutta niiden on huolehdittava lamppujen vastaanotosta

Hehkulamput ja halogeenilamput kuormittavat kaatopaikkoja, mutta energiansäästölamput ja ledit voidaan kierrättää.

Led-lamput ovat sähkö- ja elektroniikkaromua kuten kodinkoneetkin ja menevät kierrätykseen. Elohopeaa sisältävät energiansäästölamput luokitellaan vaaralliseksi jätteeksi. Mutta pelkästään sen takia niitä ei kerätä erikseen, vaan myös niissä olevan kierrätettävän materiaalin vuoksi.

Lisää lampputietoutta osoitteista www.lampputieto.fi ja www.lampunvalintakone.fi

Artikkeli on julkaistu marraskuussa 2012 ilmestyneessä Kiinteistöpostissa.