Lämpöpumppuhankinnoista nettikysely

Motiva selvittää taloyhtiöiden tietotarpeita ja kokemuksia lämpöpumppuinvestoinneista.
Se on avannut nettiin kyselyn, jossa taloyhtiöiden edustajat voivat kertoa kokemuksistaan. Vastata voi, vaikka taloyhtiössä ei olisi tehty tai harkittu lämpöpumppuinvestointia.
Lisäksi kyselyn tuloksista on mahdollista saada kooste, joka antaa käsityksen, minkälaisia kokemuksia taloyhtiöissä on lämpöpumppuinvestoinneista.
Kysely on osa Motivan ja alan toimijoiden käynnistämästä hankkeesta, jonka tavoitteena on tuottaa puolueetonta tietoa lämpöpumppuhankinnoista.
Lämpöpumpuilla saavutettavat säästöt ovat aina kohdekohtaisia. Niihin vaikuttavat muun muassa talon tekniset järjestelmät ja ikä. Vanhoissa kohteissa säästöpotentiaali on yleensä suurempi, mutta samalla saatetaan joutua tekemään muita korjauksia.
Kysely löytyy osoitteesta www.motiva.fi/taloyhtiot.
Vastausaikaa on 11.5.2017 saakka.

Kuvassa tamperelaisen taloyhtiön katolla sijaitseva lämmön talteenottoyksikkö, jonka äärellä käsiään lämmittelevät As Oy Pohjolankatu 18-20 varapuheenjohtaja Erkki Palonen (vas.) ja puheenjohtaja Pertti Vesterinen. Varsinainen poistoilmalämpöpumppu sijaitsee talon kellarikerroksessa.Kuva Ari Korkala.