Lähellä taajamaa sijaitsevilla pienillä metsäalueilla olevilla kaatuneilla puunrungoilla, pökkelöillä ja oksakasoilla on syynsä: no toimivat hyöteishotelleina, kertoo Maisemasuunnittelijat ry.

Maisemasuunnittelijoiden mukaan kaupunkiympäristöissä metsälaikut ovat harvassa eikä niiden välille välttämättä muodostu riittävää yhteyttä, jotta pikku mönkijät pääsisivät vaeltamaan elinalueelta toiselle parempien olosuhteiden perässä. Viheryhteyksien pilkkoutuessa hyönteisille täytyy tehdä asumuksia sinne, missä ne oleskelevat. Liian kliiniseksi siivottu metsä ja metsänpohja ei tarjoa hyönteisille ja muille uhanalaisille lajeille riittävästi elintilaa.
Metsien eliölajeista noin neljännes tarvitsee elääkseen lahopuuta, Maisemasuunnittelijat toteaa. Siksi myrskyssä kaatunut tai vaurioitunut puu voidaan jättää pökkelöksi puistoon. Rakentamisen tieltä kaadettujen puiden oksista tai rungoista voi tehdä lahopuuaidan tai muita koriste-elementtejä myös omalle pihalle.
Kun pihassa on hyönteisiä, paikalle tulevat myös niitä ravintonaan käyttävät linnut. Jos pihassa on mahdollista säilyttää pystyyn lahoava puu tai tehdä tekopökkelö katkaisemalla se keskeltä, tarjoaa se pesäpaikkoja uhanalaistuneille kolopesijöille kuten hömötiaiselle.
Lintujen myötä pihastasi muodostuu monipuolinen ekosysteemi. Kun eliökunta tasapainottuu omaa tahtiaan, vähenee tarve kaikenlaiselle tuholais- ja muiden torjunta-aineiden käytölle, Maisemasuunnittelijat sanoo.