Kuusamo Hirsitalot on koillismaalainen perheyritys, jonka perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 25 vuotta. Talo- ja mökkipakettitoimituksiin keskittyneellä talotehtaalla on noin 20 miljoonan euron liikevaihto.

Kuusamo Hirsitalojen hallituksen puheenjohtaja ja osakas Jouko Virranniemi kuvailee yritystä tällä hetkellä sopivan kokoiseksi markkinatilanteeseenkin nähden.
– 25 vuotta on hyvä saavutus alkuperäisellä nimellä toimivalle, kasvolliselle perheyritykselle. Kuusamo Hirsitalot on ketterä, sukkela ja sopeutuvainen eri suhdanteisiin. Kapasiteettimme riittää tämän hetken kysyntään, mutta kiristämisen varaa on tietysti aina. Talotehtaassamme on useita tuotantolinjoja, joita edelleen tehostamalla saadaan lisää kilpailukykyä markkinan toipuessa nykyhaasteista ympäri Eurooppaa, Virranniemi sanoo.
Yhtiön mukaan se on tarkka taloudestaan ja velaton
– Pääomaa ja puskureita on kerrytetty pikkuhiljaa, ja siksi pystytään nyt ottamaan haastavammatkin ajat turvallisin mielin vastaan, Kuusamo Hirsitalojen toimitusjohtaja ja osakas Arto Orjasniemi toteaa.
Orjasniemen mukaan rakentamisen toimialalla on totuttu voimakkaisiinkin suhdannevaihteluihin, mutta nyt tielle ilmestynyt kuoppa on aiempia suurempi.
– Markkinatilanne sotkee hieman strategiaamme kirjattua kasvutavoitetta, mutta uskomme siihen, että haastellisten vuosien jälkeen palaamme alkuperäiseen suunnitelmaamme. Meillä on tarvittavat työkalut ja osaava henkilöstö toimintojen kehittämiseen, Orjasniemi sanoo.
Tehtaan tarvitsemat hirret tulevat läheiseltä Pölkyn sahalta. Pölkyn sahan hankinta-aluetta ovat Koillismaa ja Kainuu. Virranniemen mukaan omia, uusiutuvia luonnonvaroja tulisikin hyödyntää erityisesti nykyisessä maailmantilanteessa.
– Puusta rakentaminen on hyvä asia ilmastolle, ja tätä pitäisi korostaa enemmän myös julkisessa keskustelussa. Metsästä kaadetut tukit muuttavat olomuotoaan muun muassa hirsitaloksi, joka sitoo hiiltä itseensä. Kaadettujen tukkien tilalle istutetaan kasvamaan uusia puita, ja hyvin hoidettuna metsä lähtee uuteen kasvuun, Virranniemi sanoo.