Pähkinähoito Oy:n ja poliisinkin kokema epätietoisuus, miten menetellä ilman omaisia kuolleen vainajan tapauksessa, on Valtiokonttorin johtavan lakimiehen Marjukka Vallioniemen mukaan hyvin ymmärrettävää: – Tapaukset ovat aika harvinaisia. Suomessa kuolee vuosittain noin 550 henkilöä ilman perillisiä. Se on noin 1 prosentti vuosittain kuolleista henkilöistä.
*********************************
Kerroimme joulukuussa vantaalaisen isännöitsijätoimiston Pähkinähoito Oy:n kokemuksista, mitä tapahtui, kun eräästä taloyhtiöstä löytyi vainaja, jolla ei ollut omaisia, sukulaisia, eikä ystäviä. Tässä osiossa käydään läpi, mikä Valtiokonttorin rooli tällaisissa tapauksissa on ja mitä omaisuudelle tapahtuu.
**********************************
– Sukuselvityksen tekeminen ei ole varsinaisesti kenenkään velvollisuus. Sukuselvityksen voi kuitenkin hankkia kuka tahansa. Poliisi tulee kuvioon mukaan tyypillisesti silloin, kun henkilö on kuollut kotonaan, eikä ole tietoa omaisista. Silloin on luontevaa, että poliisi hankkii virkatodistukset seurakunnista tai kirkkoon kuulumattomien osalta maistraatista, Valtiokonttorissa perillisittä kuolleiden jäämistöihin liittyviä asioita hoitava Marjukka Vallioniemi sanoo.
– Poliisin osalta perintökaaressa on säännös (PK 18 luvun 4 §), joka velvoittaa poliisiviranomaisen selvittämään kuolinpesän osakkaat, hän jatkaa.
Jos perillisittä kuolleen henkilön pesästä ei löydy testamenttia, kuolintapauksesta tulee ilmoittaa Valtiokonttorille kirjallisesti heti, kun sukuselvityksestä on käynyt selville, ettei perillisiä ole.
Marjukka Vallioniemen mukaan ilmoituksia perillisittä kuolleista henkilöistä tulee eri tahoilta, mm. vainajan läheisiltä, serkuilta ja sosiaalityöntekijöiltä. Ilmoituksen voi tehdä esimerkiksi Valtiokonttorin nettisivulta löytyvällä lomakkeella, jossa allekirjoituksella vielä vakuutetaan, että on hankittu täydellinen sukuselvitys.
– Poliisi on siis vain yksi taho, joka selvityksiä tekee. Valtiokonttorilla taas ei ole toimivaltaa toimia ennen kuin on selvitetty, onko perillisiä eli serkkuja läheisempiä henkilöitä elossa, hän vielä mainitsee.
Perillisiähän ovat perimysjärjestyksessä rintaperilliset, puoliso, vanhemmat, sisarukset ja näiden lapset, isovanhemmat, tädit, sedät ja enot sekä toissijaiset perilliset eli aiemmin kuolleen puolison isä, äiti, veli ja sisar sekä veljen tai sisaren lapset.
Kustannustehokasta toimintaa
– Jos ei tiedetä, onko perillisittä kuolleella vainajalla testamentti, Valtiokonttori antaa valtakirjan asianajajalle perunkirjoituksen toimittamiseksi ja pesän käytännön asioiden hoitamiseksi, Vallioniemi jatkaa.
Tähän valtuutukseen kuuluu esimerkiksi testamentin etsiminen asunnosta tai pankeista, missä niitä usein säilytetään.
Lisäksi pesänhoitaja huolehtii kaikista kuolinpesän käytännön toimista, kuten esimerkiksi asunnon desinfioimisesta, mikä on usein välttämätöntä vainajan kuoltua kotiin. Pesänhoitaja hoitaa myös omaisuuden realisoimisen.
Kaikissa vaiheissa pyritään toimimaan mahdollisimman kustannustehokkaasti eli tämä selittää sen, miksi esimerkiksi desinfioimistyö tai asunnon kiinteistönvälityskin kilpailutetaan. Kustannukset katetaan kuolinpesän tililtä.
Vantaalaisen taloyhtiön kannalta oli myönteistä, että rästissä olleet maksut suoritettiin, eikä taloyhtiölle jäänyt saatavia.
– Jos kuolinpesässä ei ole varoja, silloin tilanne on ongelmallisempi ja esimerkiksi vastikerästit voivat jäädä taloyhtiön vahingoksi. Valtio ei ole vastuussa vainajan veloista. Valtio maksaa vain välttämättömät pesänselvityskulut, kuten perunkirjoituksen ja pesänhoitajan palkkion, hän vielä toteaa.
Testamentti löytyy hyvin usein
Kun perillisittä kuolleella henkilöllä on testamentti, silloin Valtiokonttorilla ei ole mitään roolia pesänhoidon suhteen. Testamentista on annettava tieto perillisille, mutta ellei perillisiä ole, silloin testamentti on annettava tiedoksi Valtiokonttorille. Kun se on hyväksynyt testamentin, se on täytäntöön pantavissa.
Ilman perillisiä kuolleista noin 60 prosenttia on tehnyt testamentin.
Omaisuus voi jakaantua monelle taholle
Jos perillisittä kuolleella ei ole testamenttia, silloin kuolinpesän omaisuus siirtyy valtiolle ja valtio hallinnoi sitä vuoden ajan vainajan kuolemasta.
– Aikaisintaan vuoden päästä perinnönjättäjän kuolemasta Valtiokonttori tekee päätöksen, miten omaisuus jakaantuu, Vallioniemi kertoo tästä vaiheesta.
– Jos perinnön jättäneellä on kiinteistöomaisuutta katsotaan ensin, onko valtiolla käyttöä kiinteistöille. Kiinteistöjä voidaan pysyttää valtiolla esimerkiksi luonnonsuojelukäyttöön, luonnonsuojelualueiksi tai vaihtomaiksi, hän kertoo.
Jos kuolinpesässä on huomattava määrä rahavaroja, osa niistä pysytetään valtiolla.
– Perinnönjättäjän läheisillä henkilöillä on kuitenkin mahdollisuus hakea kuolinpesän omaisuutta tai osaa sitä. Tyypillisesti omaisuutta on luovutettu esimerkiksi avopuolisolle tai henkilölle, joka on pitkän ajan auttanut perinnönjättäjää, hän tuo esiin.
Se osa omaisuudesta, jota ei pysytetä valtiolla, eikä luovuteta perinnönjättäjän läheiselle, luovutetaan perittävän kotikunnalle. Jos kiinteistö sijaitsee eri kunnassa, se luovutetaan kiinteistön sijaintikunnalle.
– Ilmoitamme kotikunnalle ja kiinteistön sijaintikunnalle, että tällaisen henkilön omaisuus on tullut valtiolle ja kuntien on mahdollisuus hakea sitä. Kunnat siis tekevät hakemuksen Valtiokonttorille ja käytännössä saavat omaisuuden.
– Kunnilta kuitenkin edellytetään, että varat käytetään sosiaalisiin tai kulttuurin edistämistarkoituksiin. Hyvin usein omaisuus käytetäänkin kunnissa esimerkiksi vanhustenhuoltoon tai nuorten hyväksi esim. nuorten syrjäytymisen estämiseen, Vallioniemi vielä toteaa.
Teksti ja kuva: Riina Takala
Tämä artikkeli on julkaistu joulukuussa ilmestyneessä Kiinteistöposti Professionalissa 10/2015.
Lue myös isännöitsijätoimiston kokemuksista tästä.