Kuluttajan sähkölaskun loppusumma pieneni vuonna 2015 noin kolme prosenttia. Sähkön siirto kallistui kotitalouskäyttäjällä puoli prosenttia ja sähkölämmittäjällä 1,2 prosenttia.
Sähköenergian hinta laski noin seitsemän prosenttia. Sähkönmyynnin kilpailuttaminen toi lisäsäästöä tarjoushintojen laskettua vieläkin enemmän.
Kahden vuoden sopimuksen kilpailuttanut asiakas sai sähköenergiansa tämän vuoden alussa noin 16 prosenttia edullisemmin kuin vuosi sitten.
Euroopan maihin verrattuna suomalainen kuluttaja maksaa edelleen sähköstään edullista hintaa. Toimitusvarmuusinvestoinnit tulevat lähivuosina nostamaan sähkön siirtohintaa.
Näin todettiin Energiamarkkinaviraston Sähkön hinta ja toimitusvarmuus – tiedotustilaisuudessa 21.1.2016.
Markkinaehtoisia investointeja tarvitaan
Vaikka Suomen sähköjärjestelmä kesti tammikuun 7. päivän huippukulutuspiikin, sähkön toimitusvarmuuden takaaminen jatkossa vaatii Energiamarkkinaviraston mukaan myös markkinaehtoisia investointeja sähkön tuotantoon sekä pohjoismaisiin siirtoyhteyksiin.
Viime vuoden lukujen perusteella sähkönkulutus ja tuotanto pysyivät lähes ennallaan. Kulutus laski reilun prosentin taantuman ja lämpimän talven myötä. Tuotanto kasvoi reilulla prosentilla yli kaksinkertaistuneen tuulivoimatuotannon ja hyvän vesivuoden avittamana.
Tukkumarkkinoilla sähkön hinnat laskivat edelleen. Siirtokapasiteetti kuitenkin rajoitti edullisemman sähkön tuontia muista Pohjoismaista, mikä johti aluehintaerojen kasvuun erityisesti Suomen ja Ruotsin välillä.
Kotimaassa sähkön jakeluverkonhaltijat ovat investoimassa siirtoyhteyksiinsä yhteensä 8,2 miljardia euroa vuosina 2014 – 2028. Investointien päämäärä on sähkömarkkinalain vaatimaan toimitusvarmuuden saavuttaminen.
Verkon nykyisen tason ylläpito vie noin 6,4 miljardin euron osuuden investoinneista.
Uusiutuvan energian syöttötariffitukia maksettiin viime vuonna liki 150 miljoonaa euroa tuulivoimalle maksetun osuuden yli kaksinkertaistuttua. Tänä vuonna tukisumma kasvanee vielä kolmanneksen myös metsähakkeelle maksettavan tuen lähtiessä kasvuun.
Päästökaupan korjausliike on käynnistynyt markkinavakausmekanismin myötä, päästöoikeuden hinta on nyt kaksinkertaistunut vuoden 2012 tasosta ja päästöoikeuksia jaettiin viime vuonna noin neljännes aiempaa vuotta vähemmän.
Kohonneen päästöoikeuden hinnan myötä valtiolle on kertynyt huutokauppatuloja lähes 240 miljoonaa euroa vuodesta 2012 lähtien.