Taloyhtiön kokouksissa keskustelun aallot lainehtivat puolelta toiselle joskus reippaasti. Toisinaan argumenttien aallonkorkeus nousee vauhdikkaasti yli hilseen. Asukkailla on joskus monia huolia, ja yhtiökokous on yksi näyttämö tuoda niitä esille.
Selvyyden vuoksi mainittakoon, että nämä seuraavat sitaatit eivät ole peräisin omasta taloyhtiöstäni, vaan ne kuuluvat osastoon ’kaverilta kuultua’.
Joitakin asukkaita tuntuvat häiritsevän muut ihmiset.
”Lapsia vihaava täti piti vartin puheen huutaen siitä, miten lapset ovat heittäneet kananmunia hänen (viidennen kerroksen) ikkunaansa ja että taloyhtiön pitää maksaa siivous.”
”Miksi lasten annetaan piirtää katuliiduilla, nehän saastuttavat ja tekevät pihasta sotkuisen näköisen!”
”Asukas vaati taloyhtiötä pyytämään naapurin päiväkodilta, että ulkoilisivat vähemmän, koska lapset pitävät liikaa meteliä päivisin.”
Tai äänet yleensä hankaloittavat asumista.
”Eikö taloyhtiö todellakaan voi tehdä mitään sille, että sateella vesipisarat pitävät niin kovaa meteliä osuessaan ikkunapeltiin, että öisin ei saa unta?”
Myös pysäköinti ja muiden ihmisten elämä ovat ikuisuusteemoja.
”Taloyhtiön pysäköintialueella oli seissyt koko talven hylätty auto. Yksi asukas väitti tietävänsä, minkä asunnon entisen vuokralaisen auto se on. Toisella taas oli eri tietoa. Keskustelu kärjistyi siihen, kuka ylipäätään tietää naapureista eniten.”
”Taloyhtiön iäkäs pappa paheksui opiskelijanaisen siveetöntä elämää. Perusteena oli, että postiluukusta näkee, että siellä sisällä on alastomia miehiä.”
Osa on ymmärrettävästi huolissaan ympäristön viihtyvyydestä. ”Puiden rakastaja jakoi ihmiset joko puiden rakastajiin tai vihaajiin, ei ole mitään välimaastoa. Rakennuksia uhkaavia puita ei saa kaataa eikä karsia. Kesällä 100-vuotiaita puita olisi pitänyt muun muassa kastella, vaikka vesi valuisi naapurin kellariin.”
”Taloyhtiön hallituksessa toinen hallituksen jäsen esitti, että kellaritiloissa satunnaisesti nähdyt muurahaiset pitää maalata ennen myrkytystä. Näin voitaisiin varmistua siitä, että toimenpiteen jälkeen tavatut yksilöt ovat varmasti uusia.”
Puolesta ja vastaan on tietysti hyvä olla pätevät perustelut. ”Ullakkorakentamisen vastainen argumentti oli se, että hissi on muutenkin melkein aina ylimmässä kerroksessa.”
Joskus hallituksen jäseniksi on helppo saada ihmisiä.
”Miehistä koostuva hallitus ehdotti itsensä uudelleenvalintaa – kuten yhtiössä oli tapana. Kun kommentoin, että hallituksessa on yleensä vaihtuvuutta, vastasi eläkeläismies: Eihän tämä nyt mikään sirkus ole! ”
”Keskustelu loppui kun yläkerran pappa sanoi, että eiköhän tässä nyt ole kyse todennäköisesti siitä, että sinun naamasi pelottaa pulujakin.”
Teksti: Jyrki Liikka