Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton mukaan vanhojen ja uusien asuntojen myyntimäärät laskivat heinäkuussa keväästä ja alkukesästä jonkin verran. Asuntokauppoja tehtiin tammi–heinäkuussa toiseksi eniten seitsemän edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

– Asuntokauppa on jatkanut rauhoittumistaan korona-ajan korkeista kauppamääristä. Kauppaa tehdään edelleen kuitenkin hyvällä sykkeellä. Uudehkoista omakotitaloista on jopa pulaa markkinoilla, mikä näkyykin omakotitalojen lyhentyneinä myyntiaikoina. Ja pienten asuntojen kauppa on myös piristymässä varsinkin yliopistopaikkakunnilla, kun opiskelijat palaavat lähiopintojen pariin, Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Marina Salenius kertoo.
Vanhojen ja uusien asuntojen kokonaismyyntimäärät laskivat keväästä ja alkukesästä jonkin verran. Vanhoja asuntoja myytiin heinäkuussa yhteensä 4 689 kappaletta ja uusia 363 kappaletta. Edellisen huippuvuoden 2021 heinäkuuhun verrattuna myyntimäärät vanhoissa ja uusissa asunnoissa laskivat 21 %. Vuosien 2015–2022 tarkastelujaksoon verrattuna asuntokauppoja tehtiin tammi–heinäkuussa toiseksi eniten, vuoden 2021 huippulukujen jälkeen.
Tammi–heinäkuussa uusissa asunnoissa suurin pudotus on ollut uusien kerrostaloasuntojen myynnissä, joka laski 38,6 % pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna. Uusissa rivitaloasunnoissa pudotusta oli 21,8 % ja uusissa omakotitaloissa 22,8 % tammi–heinäkuun aikajaksolla viiden vuoden keskiarvoon verrattuna.
Asuntokaupan volyymi vanhoissa asunnoissa oli heinäkuussa 14,2 % alle viiden vuoden pitkäaikaisen keskiarvon, mutta tammi–heinäkuuta tarkastellessa 4,1 % yli pitkäaikaisen keskiarvon. Etenkin vanhojen kerrostalojen myyntimäärät ovat kasvaneet ja olivat tammi–heinäkuussa 7,4 % yli viiden vuoden keskiarvon.
Omakotitalojen keskimääräiset myyntiajat ovat lyhentyneet kevään ja alkukesän aikana sekä pääkaupunkiseudulla että muualla Suomessa alkuvuoden noin 120 päivästä heinäkuun myyntikohteiden 72 päivään (pääkaupunkiseutu) ja 86 päivään (muu Suomi).
Pääkaupunkiseudulla vanhojen kerrostaloasuntojen keskimääräiset hinnat olivat heinäkuussa keskimäärin 2,4 % alle vuoden takaisesta tasosta ja 0,4 % alle alkuvuoden tasosta. Keskimääräinen neliöhinta pk-seudulla oli 5281 euroa. Oulussa nähtiin vanhojen kerrostaloasuntojen keskimääräisissä hinnoissa hieman voimakkaampaa kuukausikohtaista laskua (-6,5 %), muissa isoissa kaupungeissa maltillisempaa laskua. Poikkeusta edusti Turku, jossa keskimääräiset hinnat kääntyivät pieneen nousuun.