Kerrostaloasukas maksaa noin 150 vesiämpärillisestä eli vesikuutiometristä keskimäärin 4,18 euroa ja omakotitaloasukas keskimäärin 5,08 euroa. Hinnat sisältävät mahdolliset arvonlisäverot. Tämä käy ilmi Vesilaitosyhdistyksen vuosittain julkaisemasta vesihuoltolaitoksen maksutiedoista. Tiedustelu vesihuoltolaitoksille tehtiin maaliskuussa.
Suomalainen käyttää keskimäärin 155 litraa vettä vuorokaudessa. Vaihtelut veden käytössä ovat suuria. Vertailuhinnan avulla voidaan määritellä, että suomalainen kolmehenkinen perhe maksaa vesihuollosta noin 600 – 2100 euroa vuodessa riippuen siitä, missä asuvat. Edullisimmillaan vesihuolto maksaa 2 – 3 euroa/kuutio ja kalleimmillaan yli 7 euroa/kuutio.
– Vesihuoltomaksujen perusteella ei oikeastaan voi päätellä, miten tehokkaasti tai taloudellisesti vesihuoltolaitos toimii, sillä maksujen suuruuteen vaikuttavat useat tekijät, kuten kunnan taksapolitiikka, valtion avustusten määrä, vedenhankintamahdollisuudet sekä yhdyskuntarakenne, sanoo Vesilaitosyhdistyksen apulaisjohtaja Mika Rontu.
Koska vesihuoltotaksojen rakenne vaihtelee hyvinkin paljon eri laitoksilla, raportissa käytetään käsitettä ”vertailuhinta”. Vertailuhinnassa on otettu huomioon käyttömaksun ohella perusmaksun ja mittarivuokran sekä liittymismaksun vaikutus asiakkaalta perittävään veden ja jäteveden hintaan. Vertailuhinta antaa käyttömaksuun verrattuna paremman kuvan asiakkaan maksamista maksuista käytettyä vesikuutiometriä kohden.
Vesihuoltomaksujen kehittymistä on yleensä tarkasteltu vesilaitosten käyttömaksujen ja viemärilaitosten käyttömaksujen perusteella. Molemmat maksut perustuvat kuluttajalle myytyyn vesimäärään. Maksut vesikuutiometriä kohden ovat laitoksen toiminta-alueella käytännössä samat kuluttajasta ja kulutetusta vesimäärästä riippumatta.
Käyttömaksujen lisäksi kuluttajat maksavat useilla laitoksilla liittymismaksua verkkoon liittymisestä. Esim. omakotitalojen liittymismaksut vaihtelevat välillä 0 – 15 000 euroa laitoksesta riippuen. Samoin useilla laitoksilla peritään erillistä vesimittarimaksua ja/tai kiinteätä perusmaksua. Omakotitalojen kiinteät vuotuiset maksut vaihtelevat välillä 0 – 500 euroa.