Kattolumityöt villin lännen meiningillä…

Helsinkiläisen taloyhtiön puheenjohtaja Tapio Korpi toivoo omakohtaisten kokemustensa herättävän taloyhtiöt miettimään jo nyt, mihin pitää kiinnittää huomiota, kun sovitaan ensi talven lumitöistä, varsinkin katoilla. Hän halajaa opastusta erityisesti siksi, etteivät taloyhtiöt joutuisi ymmärtämättömyyttään huijatuiksi lumi- ja kattolumitöiden laskuttamisessa, mutta ennen kaikkea siksi, ettei osakkeenomistajista tulisi onnettomuuksien tai työturvallisuusrikkomusten maksumiehiä.

Lumenpudotustöiden valvonta petti Tapio Korven edustamassa taloyhtiössä viime talvena täysin, eikä vastuunjako tuntunut olleen oikein selvä taloyhtiön, isännöitsijän, huoltoyhtiön ja lumityöt tehneen alihankintayrityksen kesken. Ehkä sitä hämärsi sekin, että huoltoyhtiö tilasi lumenpudotukset ikään kuin automaattisesti.

Tilanteen ongelmat konkretisoituivat taloyhtiölle oikeastaan vasta talven viimeisessä ”lumilaskussa”, jossa ilmiselvästi laskutettiin tekemättömästä työmäärästä, eikä työntekijämääräkään pitänyt Korven kirjanpidon mukaan paikkaansa.  Lumityöt huoltoyhtiö oli teettänyt alihankintayrityksellä.

Korpi oli viime vuoden lopulla onneksi hoksannut, että lumi- ja lumenpudotustöistä täytyy pitää itse kirjaa, koska huoltoyhtiö ei toimita laskujen liitteeksi mitään työaikaraportteja, eikä erittele tehtyjä töitä ja työntekijämääriä.

– Kiinteistöliitto neuvoi isännöitsijää, että taloyhtiön pitää kiistää lasku. Tein sen, mutta en saanut kiinteistönhuoltoyrityksen toimitusjohtajalta minkäänlaista vastausta asiaan ja hän ohjasi asian käsittelemisen suoraan yrityksen käyttämälle lakimiehelle. Lopulta kehotin isännöitsijää maksamaan laskun, koska siinä oli sen verran iso viivästyskorkokin, että se olisi tullut taloyhtiölle vieläkin kalliimmaksi.

Kun luottaa, ei osaa epäillä…

Isännöitsijältäkään Tapio Korpi ei saanut kiistämis- ja selvittämisyrityksiinsä tukea, vaan isännöitsijä sanoutui irti koko asiasta. Näin hän toimi, vaikka lumiasiat kuitenkin kuuluvat selkeästi isännöitsijän työnkuvaan. Tässä tapauksessa koko hallitus jäi suorastaan ”heitteille”.

– Luotin isännöitsijän ammattitaitoon. Minulla oli vahva luottamus myös huoltoyhtiöön, joka oli hoitanut taloyhtiötämme kymmenkunta vuotta, Korpi perustelee.

Taloyhtiön asioihinkin hänellä on vasta viime vuonna ollut paremmin aikaa, kun vaihtoi yli 30-vuotisen merimiesuran eläkepäiviin.

– Keväällä palkkasimme uuden isännöitsijän aivan toisenlaisesta isännöintiorganisaatiosta, Korpi kertoo ratkaisusta, jolla taloyhtiö on nyt saanut kokeneen, aikaansaavan ja taloyhtiön entuudestaankin tuntevan isännöitsijän.

Erityisen ilahduttavana hän pitää sitä, että uusi isännöitsijä ei ole halunnut hamuta useita kymmeniä kohteita, vaan asiakasyhtiöt ovat yhden käden sormin laskettavissa.

Tilanne tulee Korven arvion mukaan vaikuttamaan olennaisesti myös ensi talven ”lumitöihin”, koska uudella isännöitsijällä on kokemusta tältäkin saralta, muun muassa ”voittoja” lumenpudotusyritysten yritettyä ylilaskuttaa taloyhtiöitä.

Miten tähän oikein tultiin?

Lumenpudotuslaskut ovat olleet Tapio Korven mukaan ns. vähälumisempina talvina noin 15 000 euroa, mutta muutamana runsaslumisena talvena lumitöistä on kertynyt taloyhtiölle noin 25 000 – 30 000 euron menoerä.

– Lumenpudotuksista emme saaneet isännöitsijältä, emmekä huoltoyhtiöltä muuta selvitystä kuin tehdyt työtunnit. Kun viime talvena nyt sitten olin enemmän kotona, niin katselin lumitöiden tekemistä ja joulukuussa hoksasin ruveta pitämään kirjaa miesten toiminnasta, Korpi kertaa.

Muutaman kerran hän päästi itse työmiehet katolle, kun tuntuivat toimettomina odottavan pihalla.  Myöhemmin mielessä kävi ajatus, että eikös huoltoyhtiön pitäisi sittenkin huolehtia työmiesten sisäänpääsystä ja töiden valvonnasta – etenkin kun se on aina tilannut lumenpudotukset.

Huoltoyhtiö esitti kiinteistönhuoltosopimukseen vuoden 2012 tammikuussa lisäyksen, jonka mukaan se ottaa vastuulleen ulkopuolisena toimena kattolumien tarkkailun ja laskuttaa siitä 35 euroa kuukaudelta.

– Huoltomiehet hoitivat tarkkailun hyvin…. ainakin sillä perusteella, että puomit olivat kaduilla lähes koko talven. Siinä mielessä oli hyvä, että asia otettiin ns. varman päälle, mutta katutasolle nuo turvallisuusasiat sitten jäivätkin.

Taloyhtiö sijaitsee Helsingissä Vallilassa kahden vilkkaasti liikennöidyn kadun kulmauksessa, joten turvattavaa jalkakäytävää ja ajorataa on talon molemmilla sivuilla.

Villiä menoa katolla ja työmaalla

Korpi kertoo, miten eräällä kerralla hän päästi miehet katolle iltaviiden aikaan, mutta he tulivat tunnin päästä takaisin, kun oli kuulemma niin pimeää. Toisella kerralla miehet tulivat ja tekivät yhdeksän tunnin työrupeaman yhteen pötköön.

Eräällä kerralla tekemättömien töiden perusteluksi esitettiin, ettei katolla ole kiinnityspisteitä valjaille. Korven mukaan tämäkään ei pidä paikkansa, koska sinne asennettiin kiinnityspisteet muutama vuosi sitten.

Tämä taas johti siihen, että työmiehet temppuilivat katolla tikkaiden kanssa…. Korpea hirvittää…. Kenen vastuu, jos sieltä olisi tullut miehet alas ja tikkaatkin vielä jonkun päähän?  Taloyhtiö on paljosta vastuusta, mutta entäs huoltoyhtiö?

– Huoltoyhtiö kertoi ennen lumikautta, että lumenpudotuksiin on nyt palkattu sellainen yritys, että siellä on vuoristokiipeilykokemuksen omaavia työmiehiä. Ei kyllä siltä ole vaikuttanut… Olisiko meidän pitänyt varmistua siitä, että he ovat ammattilaisia, kun kerran huoltoyhtiö lupasi heidän olevan työmiehiä, jotka pystyvät mihin tahansa, Korpi vielä ihmetellen kysyy.

– Eräällä kerralla miehistä kaksi istahti muutaman tunnin työrupeaman jälkeen autoon ja poistuivat paikalta. Sen jälkeen heitä ei näkynyt… Ja sitten laskut ovat tällaisia, yli 4 000 euroa kuuden työmiehen töistä…, Korpi tuskailee ja sanoo taloyhtiön kokeneen rökäletappion, kun ei oikein muuta ole voinut kuin lopulta maksaa laskun.

– Tämä on se surkeus, että meiltä on vaadittu näyttöä ja asioita, mutta suorittajapuolelta ei mitään, Korpi vielä harmittelee.

Hallituksen puheenjohtaja Tapio Korpi kertoo kokemuksistaan haastattelussa, joka on julkaistu elokuussa ilmestyneessä Kiinteistöposti Pääkaupunkiseutu Extrassa 6/2013

Lue myös Kiinteistöpalvelut ry:n toimitusjohtaja Pia Graménin neuvot, miten toimia sopimusten kanssa. 

 

1 Comment

  1. Katto näyttää niin hurjalta, että lumien pudottamisesta pitäisi päästä kokonaan eroon. Kannattaisi tutkia lumianturiohjatun sulatusjärjestelmän rakentamista katolle. Sen energiakustannukset eivät ole mahdottomat, koska se on päällä vain silloin, kun katolla on lunta.
    Lumitilanteen seuraamiseksi katolle voisi laittaa myös kameravalvonnan.
    Annan lisää vinkkejä tarvittaessa.
    Pauli Lehti
    Arkkitehti

Kommentointi on suljettu.