Vain toimiva palovaroitin hälyttää, muistuttaa Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEKin turvallisuusasiantuntija Kari Koskela.
Yleinen syy palovaroittimen toimimattomuuteen on, että paristo on vanhentunut tai se on poistettu laitteesta.
Turvallisuusasiantuntija Kari Koskelan mielestä taloyhtiö tekisi hyvän päätöksen, jos se huolehtisi huoneistojen palovaroittimien pattereista myös silloin, kun käytössä ovat tavanomaiset paristokäyttöiset palovaroittimet.
– Näin parannettaisiin paloturvallisuutta huomattavasti, hän alleviivaa.
Uudet rakennukset on pitänyt vuodesta 2010 lähtien varustaa sähköverkkoon liitettävillä palovaroittimilla. Koskela huomauttaa usein unohdettavan, että myös näissä on paristovarmennus. Paristo loppuu aikanaan, ja palovaroitin alkaa viimeistään kahden kolmen vuoden päästä antaa piip-ääntä.
Verkkovirtaan kytketyn palovaroittimen patterin vaihtaminen on vaikeampaa kuin tavallisen palovaroittimen. Koskela pitääkin hyvänä taloyhtiöissä yleensä noudatettavaa vastuunjakotaulukkoa, jonka mukaan sähköverkkoon liitettyjen palovaroittimen patterien vaihto on kiinteistön tehtävä.
– Hyvä käytäntö on, että huoltoyhtiö kiertää huoneistoissa vuosittain vaihtamassa paristot. Näin vältytään ikävältä yllätykseltä, että laite ilmoittaa keskellä yötä pariston vaihdon olevan ajankohtainen.
Palovaroitin kaikkiin makuuhuoneisiin
Laki palovaroittimista on ollut voimassa pian viisitoista vuotta. Vuonna 2011 voimaan tulleessa asetuksen muutoksessa annettiin vaatimus varustaa asuinrakennukseen palovaroitin kutakin 60 alkavaa neliömetriä kohden. Turvallisuusasiantuntija Kari Koskelan mukaan tämä on askel kohti parempaa, mutta ei kuitenkaan riittävä muutos.
– SPEKin neuvonnan johtoajatuksena on, että jokaiseen makuuhuoneeseen ja kulkureitille pitäisi sijoittaa palovaroitin. Ajatelkaamme esimerkiksi 75 neliömetrin suuruista kolmen huoneen ja keittiön asuntoa. Asetuksen mukaan kaksi palovaroitinta riittää, mutta silloin yksi makuuhuone jää ilman palovaroitinta.
Langattomat sarjaan kytkettävät palovaroittimet ovat Koskelan mielestä paikallaan etenkin monikerroksisissa asunnoissa. Niitä voidaan liittää yhteen jopa kymmenkunta kappaletta. Jos yksi palovaroitin alkaa hälyttää, menevät myös muiden varoittimien hälytykset päälle. Näin ollen jos esimerkiksi palo syttyy öiseen aikaan alakerrassa tai autotallissa, kuulevat myös toisen kerroksen nukkujat ääneen.
Palovaroitin pois nurkista
Palovaroitin tulisi kiinnittää kattoon niin, että se on reilusti irti seinästä. Tämä sen vuoksi, että huoneen nurkkiin saattaa jäädä ilmapatjoja, joihin savu ei välttämättä kulkeudu. Jos talossa on ilmanvaihto, olisi palovaroitin hyvä kiinnittää lähelle poistoventtiiliä eli suuntaan, jonne ilma kulkeutuu. Näin savut tavoittavat matkalla palovaroittimen.
Palovaroitin kiinnitetään kattoon yleensä ruuveilla. Myös vahvaa kaksipuolista teippiä voi käyttää, jos se on katon materiaalin puolesta mahdollista.
Yhdessä jos toisessakin kodissa näkee hyllylle laskettuja palovaroittimia, mutta tämä on ehdottomasti väärä tapa. Palovaroittimen paikka ei myöskään ole seinällä.
– Palovaroitin on suunniteltu niin, että se asennetaan kattoon ikään kuin ylösalaisin. Tämä takaa savun kulkeutumisen laitteen sisälle parhaalla mahdollisella tavalla. Tulipalon syttyessä savu nousee lämmön vaikutuksessa kattoon savupatjan täyttäessä huonetta ylhäältä alaspäin.
– Joskus meiltä kysytään, miten palovaroitinta voisi itse testata savulla. Suitsuketikuilla se on mahdollista. Ne tuottavat turvallisesti näkyvää savua, joka kulkeutuu palovaroittimeen.
Apuvälineitä palovaroittimeen
Moni kokee palovaroittimen patterin vaihdon hankalaksi. Jakkaralle tai tikkaille kiipeäminen ja kattoon kurkottaminen ei ole kaikille helppoa, eikä edes onnistu jokaiselta.
Ongelman ratkaisemiseksi on mahdollista hankkia palovaroittimeen paristokotelo.
– Seinään asennettavasta paristokotelosta johdetaan energia kaapelilla palovaroittimeen. Paristokotelossa on myös testinappula, jolla palovaroittimen toimintakuntoa voi testata, Koskela selvittää.
Lisäksi on erikoispalovaroittimia esimerkiksi kuulovammaisille. Niissä hälytys tapahtuu valon, äänen ja tärinän avulla. Tärinähälytin voidaan sijoittaa tyynyn alle. Palovaroittimen alkaessa hälyttää antaa tärinähälytin siitä viestin nukkujalle.
Muihin apuvälineisiin lukeutuu pistorasioihin asennettava välikosketin. Se ”kuulee” palovaroittimen äänen ja katkaisee kyseisen pistorasian virran. Esimerkiksi jos päälle jäänyt silitysrauta alkaa kärytä silityslaudalla ja palovaroitin hälyttää, tämä välikosketin katkaisee virran pistorasiasta. Myös lieteen kytkettäviä välikoskettimia on saatavilla.
Ionisoiva vai optinen – molempi parempi
Markkinoilla on sekä ionisoivia että optisia palovaroittimia. Ionisoivat ovat vielä tällä hetkellä yleisempiä, mutta ne ovat alkaneet kohdata ympäristösyistä vastustusta. Yhä enenevässä määrin asennetaankin optisia palovaroittimia.
SPEK onkin tämän vuoden alusta lähtien suositellut optisen palovaroittimen käyttöä, jos asunnossa on yksi palovaroitin. Jos niitä on kaksi tai useampi, suosituksena on käyttää optista ja ionisoivaa palovaroitinta.
Miksi tähän on päädytty, johtuu kodeissa tapahtuneista muutoksista.
– Ioni-varoittimista on kantautunut tietoja, että ne olisivat toimineet hitaasti joissakin tulipaloissa. Olemme miettineet, mikä on muuttunut, miksi entisajan vanha kunnon ioni ei toimi kuten ennen. Vastaus löytyy ihmisten asunnoista.
– Aikaisemmin puu oli yleinen materiaali pinnoissa ja huonekaluissa. Nykyisin käytetään paljon muovia ja keinokuituja. Lisäksi asunnoissa on runsaasti kaapeleita ja virtalähteitä.
– Eri materiaalit tuottavat erilaista savua ja palovaroittimet toimivat eri tavalla eri savuille. Ioni-varoitin haistaa näkymätöntä savua. Tämän vuoksi puun palamisesta syntyvä savu laukaisee hälytyksen ionisoivassa palovaroittimessa herkemmin kuin optisessa palovaroittimessa. Sen sijaan optinen palovaroitin tarvitsee näkyvää savua. Näin ollen muovit ja muut vastaavat aineet tuottavat optiselle palovaroittimelle helpommin havaittavia palopartikkeleja.
Molemmissa palovaroittimissa on sama perusperiaate. Savun eli epäpuhtauden on kulkeuduttava laitteen sisälle, jotta tämä antaa hälytyksen.
Lähes neljännes toimimattomia
Koskela kuvailee häkellyttäväksi Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen keräämä tietoa palovaroittimista.
– Pelastuslaitos tilastoi viime vuonna palovaroittimen määrää ja toimivuutta tulipalokohteissa. Alueella oli 179 asuinrakennuspaloa, joista 40:ssä ei ollut toimivaa palovaroitinta. Tämä tukee käsitystä siitä, että moni palovaroitin makaa hattuhyllyllä odottamassa pariston vaihtoa. Eli palovaroitin kyllä hankitaan asuntoon, mutta kunnossapito ontuu.
– Todellisuus on siten päinvastainen kuin mitä kyselytutkimukset kertovat. Niiden mukaan noin 99 prosenttia talouksista on varustettu asianmukaisesti palovaroittimella.
Ihmisten pelastautumista ajatellen palovaroitin toimii ihan yhtä hyvin kaikissa rakennuksissa riippumatta siitä onko kyse kivi- tai puutalossa. Palovaroitin antaa hälyttäessään minuutin kaksi aikaa pelastautua rakennuksesta.
– Yleinen virhekäsitys on, että joku rakennustyyppi olisi vaarallisempi kuin toinen, mutta se ei pidä paikkaansa. Paloinsinöörimme toteamuksen mukaan koskaan eivät seinät ole aloittaneet tulipaloa.
Teksti ja kuva: Irene Murtomäki
Artikkeli on julkaistu marraskuussa ilmestyneessä Kiinteistöpostissa 9/2014.