Kasvihuoneita taajamien keskelle tai kiinteistöjen katolla. Tässä muutama ajatus Voimakas-tutkimushankkeessa siitä, millä keinoin puutarhatuotantoa ja puutarha-alaa voitaisiin kehittää.
Turun yliopiston kauppakorkeakoulun (TSE) sekä Luonnonvarakeskuksen (Luke) yhteisessä monitieteisessä Voimakas-tutkimushankkeessa etsitään uusia ratkaisumalleja puutarha-alan liiketoiminnan kehittämiseksi.
Hankkeessa sovelletaan myös tietoa uusista tuote- ja tuotantoideoista sekä niihin liittyvistä teknologioista ja liiketoimintamalleista, joissa nähdään olevan kasvumahdollisuuksia tulevaisuudessa.
Tutkijoiden mukaan puutarha-alaan liittyvien markkinoiden uudistumista voidaan ymmärtää paremmin, jos uudenlaiset näkökulmat ja systemaattinen liiketoiminnan tarkastelu yhdistetään tulevaisuusskenaarioiksi.
– Erityisen tärkeää on tunnistaa nopeasti kehittyvän ICT:n mahdollisuudet alan koko ketjun uudistumisessa. Liiketoiminta- ja yrityskonseptia voidaan kehittää sijoittamalla esimerkiksi monituotekasvihuone keskelle taajamaa tai jopa kiinteistön katolle. Tällöin asiakkaat ovat kävelyetäisyydellä, tuotteiden hiilijalanjälki pienenee ja tuotannon energiatehokkuus lisääntyy.
– Jotta muutos on mahdollinen, tulee uudet toimintamallit huomioida myös kaavoituksessa, Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija, dosentti Kari Jokinen painottaa.
Voimakas-hanke toteutetaan vuosina 2015-2017. Hanketta johtavat Turun Kauppakorkeakoulun tutkimuspäällikkö Mikko Pohjola ja Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija, dosentti Kari Jokinen.